Huomisen liiketoimintatarve ohjaa modernin ohjelmoitavan verkkopalvelun valintaan – yhdeksän faktaa, joilla on merkitystä valinnassa 

Lukuaika 5 min

Moni yrityksen ICT-vaikuttaja ja -päättäjä miettii, mikä olisi sellainen verkkopalvelu toimipisteiden yhdistämiseen, että se tukisi yrityksen liiketoimintatarpeita nyt ja vielä yli seuraavan vuosikymmenen.

Ohjelmoitavista verkoista ja niiden hyödyistä on puhuttu jo muutaman vuoden ajan koskien niiden hyödyntämistä toimipisteverkkojen toteutustapana kuin myös toimistoverkoissa. Tämän kaiken lisäksi on tullut SASE (Secure Access Service Edge) -käsite – ja jonkun mielestä myös ”sanahirviö” – mystifioimaan perinteistä verkon rakentamismetodologiaa. Moni varmasti miettii, mihin kummaan sitä tarvitaan.  

Kaiken edellä mainitun taustalla on yritysten halu ketterämpään ja joustavampaan sekä samalla turvallisempaan liiketoimintojen ja käyttäjien asiointiin maantieteellisesti eri paikoista, eri päätelaitteilla ja eri paikkoihin. Nopeus, läpinäkyvyys ja helppous ovat arvolupauksia, mitkä verkkopalvelun tulee tarjota jatkossa toteuttamaan yritysten yhä lisääntyviä ja nopeita liiketoiminnallisia tarpeita ja muutoksia. Käsittelen seuraavassa yhdeksää kriteeriä, jotka kannattaa ottaa huomioon verkkopalvelua valittaessa ja sitä, mikä ohjelmoitavien yritysverkkojen (SD-WAN, Software Defined Wide Area Network) rooli on tässä valinnassa. 

1. Osaava ja taitava verkon operointi 

Verkon hallinta- ja palvelukeskusta (Network Operations Center) pidetään varmasti ns. perustoimintona, johon on totuttu jo useamman verkkoteknologian sukupolven ajan. Verkon hallinnan ja valvonnan on kuitenkin pitänyt kehittyä siinä missä verkkoteknologioidenkin. Enää ei riitä, että toimitaan reaktiivisesti siinä vaiheessa, kun käyttäjät ilmoittavat havaitusta vikatilanteesta esimerkiksi yhteydellä tai sovelluksessa. Nyt odotusarvo on proaktiivisuudessa verkon hallinnasta ja valvonnasta lähtien – eli kun palveluntarjoajan verkon mittaukset havaitsevat epämääräisyyttä ja poikkeamaa verkossa, korjaaviin toimenpiteisiin ryhdytään saman tien. Tämä edellyttää hallintajärjestelmien kehittyneitä monitorointijärjestelmiä ja niiden kehittämistä. 

Päästä päähän verkkojen monitorointi mahdollistaa sovellustietoisuuden näkyvyyden, minkä avulla voidaan analysoida sovellusten toimivuutta verkossa. Ohjelmoitavien verkkojen ominaisuudet tarjoavat tähän parhaan mahdollisen kyvykkyyden. Tämän lisäksi tarvitaan taitavia ja osaavia asiantuntijoita tulkitsemaan monitoroinnin tulokset hallinta- ja palvelukeskuksessa. Korkeaa asiantuntijuutta tarvitaan myös, kun otetaan nykyiset verkot haltuun ja suunnitellaan hallittu polku ohjelmoitavien verkkojen käytölle arkkitehtuureineen. Tähän työhön tarvitaan nimetty henkilökohtainen verkkoarkkitehti, tuotantopäällikkö ja palveluhallinnasta vastaava henkilö. Tämä kolmikko auttaa asiakasta koko palvelun elinkaaren ajan.  

Lisäksi, jos asiakas haluaa, verkkoelementtien yhteiskäyttö on myös mahdollista asioinnin sujuvoittamiseksi esimerkiksi muutostilanteiden niin vaatiessa. Tämän lisäksi on mahdollista hankkia kokonaishallinta yhdeltä vastuulliselta osapuolelta, joka toimii ns. SPOC (Single Point of Contact) rajapintana kaikkiin muihin mahdollisiin osapuoliin, kuten esimerkiksi liitäntäyhteyksiä tarjoavaan palveluntarjoajaan päin (ns. access-yhteystoimittaja ohjelmoitavissa verkoissa). 

2. Kattava ja ketterä kansainvälinen palvelukyky 

Kansainvälisiä toimipiste- ja toimistoverkkoja on toimitettu vuosikymmeniä perinteisillä tähtipistemäisinä verkkoina. Liiketoimintasovellukset  ovat pääasiallisesti sijainneet Suomessa tai sen lisäksi eri datakeskuksissa eri mantereilla tarjoten käyttäjien tarvitsemat sovellukset ja varmistaen toisiaan. Yritykset ovat siirtäneet liiketoimintasovelluksia yhä enenevässä määrin eri pilvialustojen päälle, ja nämä alustat sijaitsevat maantieteellisesti eri paikoissa. Pilviyhteydet rakentuvat luonnollisesti internet-kapasiteetin ja -runkoverkon varaan tarjoten nopean ja helpon tavan liittää käyttäjät sovellusten käyttäjiksi. Nopeus ja helppous tarjoavat samalla myös kustannustehokkuuden perinteisen liitäntätavan vastakohtana, mitä kansainvälisten yhteyksien toteuttaminen on aikaisemmin tarkoittanut. 

Edellä mainittu kyvykkyys ei ole itsestäänselvyys, vaan edellyttää toimivaa partner-verkostoa ja kykyä toimia SPOC-roolissa hallinnoiden yritysten hankkimia kapasiteettisopimuksia asiakkaiden lukuun. Asiakkailla tulee olla mahdollisuus hankkia internet-kapasiteetti haluamaltaan toimijalta paikallisella tasolla maakohtaisesti, tai keskittää kapasiteetin hankinta. Tämä on myös ohjelmoitavien verkkojen perusperiaate ja alkuperäinen tarkoitus jakaa verkkoarkkitehtuuri underlay (access/kapasiteetti) -tasolle ja overlay (verkon ”reititys”/ohjaus) -tasolle. Overlay-taso on nimenomaan taso, joka tulee vastuuttaa yhdelle osaavalle osapuolelle. Lisäksi kansainvälisissä yhteyksissä yrityksillä tulee olla vapaus valita liitäntäyhteys-tyyppi kunkin liitettävän toimipisteen liiketoimintatarpeet huomioiden. Ohjelmoitavat verkot siis tuovat joustavuutta kansainvälisten verkkojen toteuttamiseen laadulliset ja tietoturvan vaatimukset huomioiden.  

3. Vaivattomuutta täydellä palvelutuotannon läpinäkyvyydellä

Moni yrityksen tietohallinnosta vastaava haluaa sellaisen verkkopalvelun tuottajan, joka kykenee tuottamaan vaivattoman asioinnin arvolupauksen palvelun elinkaaren aikana. Tämä edellyttää täydellistä integraatiota asiakkaan palveluprosessien ja palveluntuottajan palveluprosessien välillä, mikä luo teknisesti kyvykkyyden siirtää palvelupyyntöjä ja vikatilannetietoa palvelun tuottajan ja asiakkaan kesken. Tämä toteutetaan API-rajapinnan kautta yhdistäen asiakkaan ITSM-järjestelmä palveluntuottajan tuotantojärjestelmän kanssa. 

Tekninen integraatio ei yksistään riitä, vaan tarvitaan kohdan yksi ”osaava ja taitava verkon operointi” toteuttamaan käytännön tasolla vaivaton ja läpinäkyvä palvelutuotanto. Jokaisen osapuolen, niin asiakkaan kuin palveluntarjoajan, tulee olla reaaliajassa tietoisia missä eri vaiheessa palvelutapahtumien käsittelyt ovat menossa, tavoitteinaan nopea havainnointi ja vaste korjaavin toimenpitein eri tapahtumiin. Asiakkaille tulee siis tarjota reaaliaikainen näkymä verkon tapahtumiin, ja kuvata näkymä läpinäkyvästi asiakkaalle – aina verkkotoiminnallisuustasolle asti personoiden, asiakkaan tarpeet täyttäen. 

4. Nopea verkkojen haltuunotto ja käyttöönotto

Johdannossa tuli viitattua yhtenä perusteena nopeuteen ohjelmoitavien verkkojen valinnalle. Automaation hyödyntäminen tuo joustavuutta ja nopeutta verkkojen käyttöönotoille mahdollistaen ns. massaprovisioinnin vähentäen minimiin manuaalisen työn tarpeen. Ohjelmoitavissa verkoissa palveluntarjoajalla tulee olla nämä kyvykkyydet käytössä mahdollistamaan nopeat käyttöönotot ja useamman samanaikaisesti tapahtuvan toimipisteen yliheitot. ZTP (Zero Touch Provisioning) -työkalut ja niiden kehittyneemmät versiot mahdollistavat automaatiokerroksen rakentamisen nopeiden käyttöönottojen ja päivitysten tekemiseen. Ohjelmoitavien verkkojen selkeä, yksinkertainen verkkoarkkitehtuuri mahdollistaa tämän automaation hyödyntämisen ensimmäistä kertaa markkinassa. 

5. Erinomainen käyttäjäkokemus & 6. Parannettu integroitu tietoturva

Jokaisen yrityksen keskeinen tavoite on tyytyväinen henkilöstö ja asiakas. Kun henkilöstö voi hyvin, on se myös asiakastyytyväisyyden mahdollistaja eikä sen este. Esteeksi se voi muodostua, jos käyttäjän tyytyväisyys työvälineisiin ja niiden toimivuuteen on heikko. Pandemian aikana työympäristö on ollut kovassa muutoksessa, varsinkin kun valtaosa käyttäjistä siirtyi työskentelemään etänä kuka mistäkin, ja jatkossa hybridityönä niin etänä kuin myös toimistoissa – riippuen kunkin päivä- ja viikkorytmistä. Olemme siirtyneet ns. täydelliseen joustotyöhön, jota varsinkin tietotyöntekijät hyödyntävät jatkossa täysimääräisesti. Tämä on myös erottava tekijä työmarkkinoilla, kun rekrytoidaan uusia osaajia eri tehtäviin. 

Kun sovellukset ovat samanaikaisesti siirtyneet pilveen, tulee käyttäjille kyetä tarjoamaan hybridiympäristöistä liiketoimintasovellukset joustavasti, nopeasti, helposti, laadukkaasti ja turvallisesti. Ohjelmoitavat verkot astuvat tässä vaiheessa puuttuvan palapelin osaksi tarjoten suoran pilviyhdyskäytävän läheltä käyttäjää ja toimipistettä lähimpään pilvialustaan, missä yrityksen kukin sovellus toimii. Näin tarjotaan käyttäjille mahdollisimman viiveetön ja viiveen vaihteluista vapaa moottoritie hybridityöympäristöissä. Samalla huolehditaan tietoturvaan liittyvät tarpeet lähellä käyttäjää joko toimipisteiden liitäntäyhteyksiin integroiduin NGFW (Next Generation Firewall) ominaisuuksin tai etäkäyttäjien – mukaan lukien liikkuvat käyttäjät – SASE-toiminnallisuuksin. SASE mahdollistaa turvallisen etätyöskentelyn pilviliikennöinnin osalta keskitetysti kuin myös liikennöinnin keskitettyjen resurssien osalta eri käyttäjien päätelaitteet huomioiden. 

7. Korkea käytettävyys ja kustannustehokkuus & 8. Mobiliteetin maksimaalinen käyttömahdollisuus

Ohjelmoitavissa verkoissa yhteyspalvelun tulee olla myös luotettava tarjoten korkeaa käytettävyyttä. Tämä mahdollistuu nyt ensimmäistä kertaa myös kustannustehokkaasti ja korkealla liitäntäkapasiteettien käyttöasteella. Voit hyödyntää paikallisoperaattoreiden internet-liitäntäyhteyksiä ja sen kerrannaisia riippuen tarvittavasta kapasiteetista turvaten samalla myös liikennöinnin katkostilanteissa. Käytät siis koko hankkimasi liitäntäkapasiteetin, hyödyntäen myös varayhteyden tähän käyttötarkoitukseen. Jaat kapasiteettia tarpeen mukaisesti eri sovellusten käyttötarpeisiin. Tämä kyvykkyys on uusi mahdollisuus ohjelmoitavien verkkojen myötä, ja olemme toteuttaneet tätä hyödyntäen asiakkaille optimaalisia ja turvallisia verkkoratkaisuja perinteisten verkkoarkkitehtuurien sijaan. 

Mobiililiitännät ovat olleet mahdollisia jo aiemmin ja niitä voidaan käyttää myös ohjelmoitavien verkkojen liitäntäyhteyksinä. 5G-pohjaiset liitäntäyhteydet ovat olleet saatavilla jo reilun vuoden ajan ja se onkin saavuttanut erityisesti Suomessa suuren suosion myös suljettujen yritysverkkojen ja internet-liitäntäyhteyksien teknologiana nopeuden ja alhaisten viiveiden johdosta. Ohjelmoitavissa verkoissa voit hyödyntää mobiiliyhteyksien kaistan täysimääräisesti esimerkiksi hankkimalla kaksi mobiiliyhteyttä kyeten ajamaan molempia liitäntäyhteyksiä rinnan sovellusten hyötykäyttöön. Näin voit turvallisesti tukeutua myös mobiililiitäntäyhteyksien käyttöön kahdentamalla yhteyden, ja hyödyntää tarjottavan kapasiteetin ohjelmoitavaa verkkoa hyödyntäen.  

9. Kyky toteuttaa laajat verkkoratkaisut korkealla ammattitaidolla ja osaavalla verkostojohtamisella

Mainitsin alussa osaamisen ja korkean ammattitaidon merkityksen niin teknologioiden hyödyntämisen ymmärtämisen kuin verkon hallinnan- ja valvonnan osalta. Tämän lisäksi tarvitaan osaavaa henkilöstöä toteuttamaan itse toteutusprojektit. Projektien johtaminen, eli kyky johtaa verkostoja, on avainasemassa. Kansainvälisissä projekteissa tämä edellyttää hyvää eri kulttuurien tuntemusta ja kykyä toimia laajoissa verkostoissa sekä ennen kaikkea verkostojohtamisen osaamista.  

Laajoissa verkkohankkeissa, joita ohjelmoitavat verkot ovat, tulee projektipäälliköiden ja hankejohtajien kyetä johtamaan eri osapuolia kumppaniverkosto mukaan lukien, kuten myös tukemaan asiakkaan projektinaikaisia monitahoisia tarpeita. Mahdolliset toteutusprojektin aikana esiin nousevat haasteet tulee tunnistaa ennakkoon sekä poistaa riskit ennen kuin ne pääsevät realisoitumaan. Kumppaniverkostot ovat tyypillisesti laajoja ja palveluketjut pitkiä, mikä edellyttää projekteissa hyvää ennakkosuunnittelua ja –valmistelua kuten myös verkoston johtamista koko toteutusprojektin ajan. 

Onnistuneet projektitoteutukset edellyttävät myös hallittua valmiin projektin siirtoa hallittujen palveluiden piiriin, jossa palveluhallinnasta vastaava henkilö ottaa vastuun kokonaisuudesta ja ohjaa palvelutuotantoa tukenaan palvelutuotannosta vastuullinen henkilö sekä arkkitehti. Tämä kaikki tulee kyetä toteuttamaan niin kansallisesti kuin kansainvälisesti riippuen yrityksen toimintaympäristöstä. 

Ohjelmoitavat verkot (SD-WAN) ovat tätä päivää tarjoten kaikki edellä mainitut kyvykkyydet – ei vain yksinään verkkoteknologiana, vaan kaikki edellä kuvatut toiminnallisuudet ja palveluntarjoajan kyvykkyydet yhdistettynä. Siitä syntyy ja muodostuu todellinen yrityksen liiketoimintatarpeisista lähtevä verkkopalvelun suunnittelu ja onnistunut toteutus. 

Lue lisää:

Elisa vei Valmetin tietoverkon 2030-luvulle

Meyerin telakoiden elinehto on toimiva tietoliikenne

Miksi kannattaa valita SD-WAN-yritysverkko?

Kirjoittanut

Mika Railosalo on Elisan verkko- ja tietoturvapalveluiden liiketoimintajohtaja.