Suunnittelu- ja konsultointiyhtiö AFRY vaihtoi koko puhelinkantansa Elisan Palvelupäätelaitteiksi. Tämä yksinkertaistaa yrityksen IT-hallintoa, selkeyttää kirjanpitoa ja pitää huolen siitä, että työntekijällä on aina ehjä laite käytössään.
Reilut kaksi vuotta sitten teollisuuden konsultointiin erikoistunut AFRY päätti hankkia koko matkapuhelinkantansa palvelusopimuksella Elisalta.
”Olimme myös aiemmin hankkineet laitteet leasing-sopimuksella, mutta sopimus ja siihen liittyvät palveluprosessit osoittautuivat meille työläiksi ja joustamattomaksi. Prosessi ei koskaan stabiloitunut vaan aina piti paikata jotakin”, AFRYn sisäisistä hankinnoista vastaava Risto Ryyppö kertoo.
Tilalle haluttiin sopimus, joka kattaa kaiken tarvittavan ja joustaa niin yhtiön kuin sen yksittäisten käyttäjienkin tarpeiden mukaan.
Ratkaisu löytyi kilpailutuksen jälkeen Elisan Palvelupäätelaite-palvelusta, jossa Elisa omistaa puhelimet ja vastaa niiden ylläpidosta. Asiakas maksaa leasing-vuokran ja käytön.
”Palvelun hinta kestää julkisen kriittisen tarkastelun, mutta yhtä oleellista meille on palvelun helppous, sujuvuus ja luotettavuus, jonka kautta säästämme myös sisäisissä hallintokuluissa.”
Uusi puhelin parilla klikkauksella
Yksi syy palvelun tarpeelle on yksinkertaisten, sujuvien ja kustannustehokkaiden toimintatapojen löytäminen myös tukitoiminnoille. Liiketoimintojen ydintoiminnat pidetään omissa näpeissä, mutta se ulkoistetaan, mikä järkevästi voidaan, Risto Ryyppö sanoo.
”Resurssit eivät enää riitä siihen, että sisäiset tukitoiminnot käyttäisivät aikaa puhelimista huolehtimiseen.”
On parempi, että laitteita hallinnoivat ne, jotka asian osaavat. Vuosien kokemus hankinnoista on osoittanut, että hyvätkin laitteet tarvitsevat toisinaan huoltoa ja rikkoutuvat. Liiketoimintojen sujuvuuden näkökulmasta on tärkeintä korvata rikkoutunut laite nopeasti uudella.
”Kun puhelin on vaihdettava, työntekijä kirjautuu AFRYn sisäisen Intranetin hankintaportaaliin ja tilaa sitä kautta itselleen uuden puhelimen sovitusta valikoimasta. Sen jälkeen esimies hyväksyy hankinnan ja uusi puhelin tulee paketissa työntekijälle parissa päivässä. Paketissa on mukana jo valmiina palautuskuori vanhalle puhelimelle.”
Ongelmatilanteissa avun saa Elisa Mobiili Tuelta. Esimerkiksi kadonnut puhelin voidaan sulkea etäpalveluna.
Oma Elisa selkeyttää mobiilipalvelujen käyttöä
AFRYlla on käytössään noin 1500 matkapuhelinta liittymineen. Hallinnoitavan laitekannan ohessa luku merkitsee myös yhtä montaa ihmistä, jotka ovat tottuneet käyttämään puhelinta kukin omalla tavallaan.
Nykyisin AFRYlla on käytössä myös Elisan Oma Lasku -palvelu. Puhelimen hankkineet saavat puhelinedun, joka kattaa peruskäytön sekä työasioiden että vapaa-ajan osalta.
Jos työntekijä haluaa käyttää puhelinta myös sellaisiin tarkoituksiin, jotka eivät kuulu työnantajan kustannettaviksi, käyttäjä voi aktivoida Elisan Oma Lasku -palvelun ja maksaa esimerkiksi elokuvalippunsa suoraan Elisalle.
”Se on kätevä ja läpinäkyvä toimintatapa tapa myös verottajan suuntaan, eikä turhauttaviin lisäselvityksiin jouduta.”
Oma Lasku -palvelun avulla käyttäjä voi myös valita sovitusta valikoimasta itselleen sopivan puhelimen. Valikoimassa on sekä käyttäjälle maksuttomia malleja että käyttäjän osittain itse maksamia malleja, joista käyttäjä maksaa oman osuutensa suoraan Elisalle.
”Saimme yksinkertaisen ratkaisun”
Kun AFRY ja Elisa aloittivat yhteistyön muutama vuosi sitten, Elisa lunasti sopimuksen mukaan sekä AFRYn vanhat leasing-puhelimet että myös AFRYn itse omistamat puhelimet.
”Nyt nuo vanhojen sopimusten mukaiset puhelimet ovat jo lähes poistuneet ja olemme tilanteessa, että käytössämme on vain Elisalta hankittuja puhelimia. Tämä on luonnollinen jatkumo sille että olemme olleet samalla jo pitemmän aikaa myös Elisan liittymäasiakas.”
AFRY ei halua kommentoida suoraan paljonko Palvelupäätelaite-sopimus säästää puhelinten ylläpitoon käytettävää aikaa tai kustannuksia. Kokonaisuutena katsoen edut ovat kuitenkin osoittautuneet merkittäviksi.
”Halusimme kustannustehokkaan, yksinkertaisen ja toimivan ratkaisun, ja sellaisen olemme myös saaneet”, sanoo Ryyppö tyytyväisenä.
Lue myös
Automaatio vie viestit maanviljelijöille
Hyvä työpuhelin viestii yrityksen arvoista