Verkon entropia

Oletko koskaan ihmetellyt, miksi ristikytkentäkaappiin on ilmestynyt pahvilaatikoita ja lattialla on nippusiteiden pätkiä, kuitujen suojuksia ja muuta epämääristä roskaa? Tai miksi palvelinhuoneessa/konesalissa kytkentäpaneeleiden sijasta räkkikaappien välisiä yhteyksiä on toteutettu ilmajohtoina? Tai miksi tietoliikennelaitteen konfiguraatioon on tullut uusia rivejä tai siitä on poistunut asioita? Jos olet, niin todennäköisin syy on, että olet joutunut entropian uhriksi.

Entropian määritelmän mukaisesti; ”Missä tahansa eristetyssä systeemissä prosessi etenee aina kohti suurinta todennäköisyyttä, eli entropian kasvamista. Toisin sanoen – systeemi ajautuu järjestyksestä kaaokseen”. Itse lausuin saman tietoliikenneverkoista jo toistakymmentä vuotta sitten ajatuksella ”Erinomaisestikin suunniteltu ja toteutettu verkko alkaa rapistumaan ensimmäisenä päivänä sen käyttöönotosta”. Tästä seurauksena on juurikin ensimmäisessä kappaleessa esiteltyjä ilmiöitä ja havaintoja. Väitän (ja tiedän), että mikäli minulta tilataan auditointi käytännössä mihin tahansa organisaation tietoliikenneverkkoon, pystyn esittämään tämän tyyppisiä poikkeamia.

Entropia on luonnon laki, joka pyörittää universumiamme. Tulee huomata, että laki koskee suljettua systeemiä joka ei vuorovaikuta ympäristönsä kanssa, eli järjestelmää, johon ei tule, eikä sieltä poistu energiaa. Mistä päästään kysymykseen – mitä jos järjestelmään lisätään energiaa? Ja tarkennettuna – mitä jos entropian aiheuttaman hajaannuksen kohteena olevaan verkkoon lisätään energiaa? Eikä mitä tahansa energiaa, vaan energiaa, joka ihmisen on helppo tuottaa, eli työtä! Yleisellä tasolla voidaan todeta, että lisätyllä energialla järjestystä saadaan kasvatettua, eli entropiaa pienennettyä.

Nythän tämä alkaakin vaikuttaa helpolta. Lisätään vain työtä ja kuin taikaiskusta, kaikki tulee kuntoon! Mutta – jos kerran havaittujen puutteiden korjaaminen voidaan toteuttaa tekemällä työtä, miksi meillä on edelleen näitä puutteita? Miksi mikä tahansa organisaatio ei tee tai teetä riittävää määrää työtä, jotta tietoliikenneverkko olisi aina timanttisessa kunnossa ja entropian vaikutukset olisivat kumottu? Yleensä vedotaan esimerkiksi seuraaviin selityksiin;

  • Meillä on liian vähän resursseja
  • Tulipalot ovat priorisoinnin kohteena
  • Yliheitto meni niin myöhäiseen, että ajateltiin siivota ajankohtana x
  • Toimiihan se verkko kuitenkin

 

Resurssipuute, eli ”liian vähän tekijöitä”, on yleinen tekosyy missä tahansa organisaatiossa. En ole koskaan kuullut kenenkään sanovan, että ”meillä on aivan liikaa ihmisiä tekemässä näitä verkkohommia”. Tästä huolimatta joidenkin verkko on hienossa kunnossa ja toisten aivan retuperällä. Samaan tekosyy-kategoriaan menee myös tulipalojen priorisointi. On totta, että kun kaikki yhteydet ovat alhaalla, jonkun on pakko tehdä asialle jotain. Mutta kun tulipalo on sammutettu – kuinka moni analysoi perin pohjin, mistä se johtui ja mitä sille voidaan tehdä? Eli miten vähennetään entropiaa, jotta tulipaloja ei synny?

Myöskin asioiden jättäminen tehtäväksi joskus myöhemmin on yleensä huono ajatus. Kuinka moni on jättänyt esimerkiksi autotallin siivoamatta kahden vuoden ajan, koska ”ehtiihän sen tehdä syssymmällä”? Suurin osa asioista on sellaisia, että ne on tehtävä saman tien, tai niitä ei tehdä ollenkaan.

Ja kaikkein kamalin tekosyy on mielestäni vähätellä entropiaa ja todeta, että ”toimiihan se verkko kuitenkin”. Toimii, joo, mutta kuinka kauan? Ja oletko varma, että toimii? Aina silloin tällöin kuulee tarinoita, joissa tietoliikenneporukka on sitä mieltä että kaikki toimii, mutta käyttäjien mielestä mikään ei toimi. Kumpi lienee oikeassa?

Kaikkien näiden selitysten taustalla lienee vääränlainen asenne. Asenteella tarkoitan tässä yhteydessä ammattiylpeyttä tekemisistään. On kunnia-asia siivota kaikki asennuksen jäljet ja tarvittessa ottaa käteen vaikka se harja ja rikkalapio. On kunnia-asia poistaa laitetiloista palokuormaa viemällä pahvijätteet roskakoriin. On kunnia-asia varmistaa konfiguraatiomuutosten jälkeen, että ne ovat oikein tehty ja kunnolla dokumentoitu. Ja on kunnia-asia varmistaa verkon toimivuus muutenkin, kuin uskottelemalla itselleen että kaikki toimii.

Väitteeni on siis tämä; Oikea asenne johtaa oikeansuuntaiseen työhön, joka kohdistuessaan verkon suljettuun järjestelmään poistaa epäjärjestystä ja siten vähentää entropiaa. Tämä näkyy käyttäjille toimintavarmempana ja parempana tietoliikennepalveluna sekä toisaalta ylläpitäjille mukavampina työpäivinä, koska suuri osa tulipaloista jää syttymättä.

Näillä ajatuksilla – taidan lähteä siivoamaan labraa.

Kirjoittanut

Aki Anttila työskentelee Elisa Santa Monicalla infrastruktuurievankelistana.