Mitä pitää varmistaa ennen kaivutöitä

  • Ennen töiden aloittamista on kaivajan aina varmistettava, onko suunnitellulla kaivualueella tietoliikenne- tai muita kaapeleita.
  • Asian tärkeyden vuoksi se on kirjattu myös lakiin (Laki sähköisen viestinnän palveluista 241 §). Samoin lakiin on kirjattu, että kaapelivaurion aiheuttaja on velvollinen korvaamaan aiheuttamansa vahingon.
  • Käytännössä kaikki kiinteistöt on liitetty yleiseen televerkkoon joko valo- tai kuparikaapelilla. Kaapeleita esiintyy tämän vuoksi katualueiden lisäksi myös tonteilla. Kaapelit voivat olla ilmassa tai maassa. Maassa joko maanvaraisina tai asennettuna putkiin. Maassa olevien kaapeleiden paikallistamiseen tarvitaan aina asianmukainen verkkokartta.
  • Myös ilmaverkkoalueella on muistettava varoa kaapeleita. Työskenneltäessä normaalia korkeammilla ajoneuvoilla tai laitteilla, on aina varmistettava niiden tarvitsema vapaa korkeus.


Vauriot ovat turhia, tuovat tarpeettomia kustannuksia ja aiheuttavat aina häiriöitä tiedonsiirtoon. Häiriöiden takia kaapeleiden kautta tarjottavat palvelut, kuten kotitalouksien laajakaista- tai yritysten tiedonsiirtoyhteydet, eivät toimi enää normaalisti. Pahimmissa tapauksissa elintärkeiden hätäilmoitusten tai kriittisten ohjaustietojen toimittaminen estyy. Siirrettävän tiedon tärkeyttä ei voi koskaan päätellä kaapelin ulkonäön tai sijainnin perusteella

Selvitä kaapeleiden sijainti

  • Elisa haluaa toimittaa sijaintitiedot täsmällisesti ja oikean sisältöisenä. Tämän vuoksi tietojen toimitus on keskitetty Johtotieto Oy:lle.
  • Elisan hyväksymiä ovat vain Johtotieto Oy:n ja alla mainittujen palveluntuottajien kautta tilatut sijaintitietokyselyt.

Pyydä kaapeleiden sijaintitietoja ensisijaisesti:

Seuraavissa kaupungeissa ota suoraan yhteyttä:

  • Helsinki, Kaupunkimittausosasto, (09) 3103 1930
  • Espoo, Kaupunkimittausyksikkö,  (09) 8162 5830
  • Kauniainen, Kaupunkimittausyksikkö, (09) 8162 5830
  • Vantaa, Kaupunkimittausosasto, (09) 8392 2242