Syksy vaikuttaa olevan erojen aikaa, julkisuudessakin. Tapahtuu niitä eroja muuallakin. Työpaikalla kollega ilmoittaa aamukahvilla, että vaihdan muuten työpaikkaa. Kahvikupit pysähtyvät paikoilleen ja huoneeseen tulee yhtä hiljaista kuin suuren Päällikön saapuessa paikalle. Hiljaisuuden katkaisee minun toteamukseni: Vihdoinkin.
Jatkokeskustelu tuntuu riippuvan sukupuolesta. Naiset kiljuvat, onnittelevat, surkuttelevat menetystä, polttavat suitsukkeita, jakavat suklaata ja aloittavat läksiäisten suunnittelun, kun miehet tuijottavat kenkiään hiljaa ja hetken päästä kysyvät: Paljonko sait lisää?
Työ- ja elinkeinoministeriössä tutkittiin työsiirtymiä vuosien 2003 ja 2006 välillä. Kolmen vuoden aikana noin 40 prosenttia työssäkäyvistä oli vaihtanut työpaikkaa ainakin kerran. Alle 25-vuotiaista työpaikkaa oli vaihtanut lähes 90 prosenttia.
Toisessa tutkimuksessa kävi ilmi, että työssäkäyvistä suomalaisista kolmasosa on harkinnut lähikuukausina työpaikan vaihtoa.
Vaikka emme puhu työpaikanvaihdosta, se on mielessämme. Monen miehen, ainakin minun, mieleen ei kovin monta yhtäaikaista ajatusta mahdukaan. Viimeistään uuden lähtijän ilmoittautuessa ajatukset työpaikanvaihdosta aktivoituvat. Pitäisikö minunkin?
Miten yrityksen tulee reagoida lähtijöihin? Vaihtuvuutta tapahtuu aina, mikä tulisi hyväksyä. Vasta sitten kannattaa huolestua, jos lähtijät ovat aina samalta osastolta. Olen kuullut puhuttavan hyvästä vaihtuvuudesta sen ollessa 5 – 10 prosentin luokkaa, mutta kuka nyt jaksaa pelkkiä lukuja tuijottaa. Kiinnostavampia ovat lähtijöiden syyt.
Aikoinaan kävin mielenkiintoisen keskustelun erään henkilöstöpäällikön kanssa. Hän työskenteli yrityksessä, jossa oli voitettu kaiken maailman hyvä työpaikka -kilpailut. Vaihtuvuutta löytyi heiltäkin.
Muistaako yritys työpaikalle jääviä mitenkään? Yleisin muistaminen tapahtuu työkuorman siirtämisellä jääville henkilöille. Ruotsista löytyy varmasti kriisihoito tähänkin tapaukseen, mutta hyväksi se voisi olla täälläkin.
Monia vuosia hyvän tyypin (mistä muuten johtuu, että aina hyvät lähtevät?) kanssa työskenneltyä tulee sellainen tyhjä olo. Voi käydä niinkin, että omassa mielessä vertaillaan lähteneen ja uuden tulijan välillä. Tästä pitäisi luopua välittömästi ja muistaa, että olemme kaikki ainutlaatuisia persoonia. Aina löytyy asia, jonka joku tekee paremmin kuin toinen. Minun vahvuuteni on käytäväkeskustelu limuautomaattihuoltomiehen kanssa.
Loppujen lopuksi turha sitä on murehtia lähteneen perään. Parin kuukauden päästä tuntuu, että sehän on ollut vuoden jo poissa. Itse lomailin viikon ja sain kommenttia: Ai sä olitkin vielä töissä täällä?
Kaikki artikkelit