Näin torjut tietojen kalastelua mobiiliverkossa

Lukuaika 2 min

Nykypäivänä myös mobiililaitteiden käyttäjien on huolehdittava digitaalisesta turvallisuudestaan, sillä tietoturvaan liittyvät uhat ja riskit ovat viime vuosien aikana kasvaneet huomattavasti.

Valitettavasti digitaalinen turvallisuus ei aina ole niin suoraviivaista, vaikka kuinka tarkkana ja valveutunut asian suhteen olisi. Uhkatoimijat ovat hyvin ammattimaisia ja joissain tapauksissa hyvin organisoituja, minkä vuoksi heillä on todella hyvät kyvykkyydet myös pyrkiä tavoitteeseensa. Tavoitteena voi olla esimerkiksi rahan ansainta eri tavoin, kuten varastamalla pankkitunnuksia tai käyttämällä kiristyshaittaohjelmia, perinteinen rahan varastaminen tai luottamuksellisen tiedon haltuun saanti.

Yrityksen mobiililiittymät ovat usein sekä työ- että henkilökohtaisessa käytössä, jolloin laitteiden käyttö on jatkuvaa ja eikä yritys voi kontrolloida kuinka kukin työntekijä käyttää niitä. Laitteet myös sisältävät paljon käyttäjänsä henkilökohtaista tietoa ja saattavat olla suoraan yhteydessä yrityksen järjestelmiin, tämä tekee niistä kiinnostavan kohteen verkkorikollisille.

Tähän haasteeseen vastaa helposti käyttöönotettava Elisa Mobiiliturva yrityksille, joka on yksi Elisan useista yritysasiakkaille suunnatuista tietoturvapalveluista mahdollistaen turvallisemman mobiililaitteen käytön netissä liikuttaessa.

Millaisia tilanteita vastaan Elisa Mobiiliturva yrityksille sitten suojaa mobiililaitetta ja sen käyttäjää? Alla käytännön esimerkkejä.

1. Kalasteluyritykset

Uhkatoimijat luovat aidon ja vakuuttavan näköisiä sähköposteja tai tekstiviestejä, joilla on tarkoitus saada laitteen käyttäjä klikkaamaan linkkiä. Viestin linkki saattaa viedä esimerkiksi jonkun yrityksen aidon näköisille verkkosivuille, vaikka kyseessä on haitalliseen tarkoitukseen luotu väärennetty verkkosivu.

Kyseisellä verkkosivulla usein saattaa olla kohta, missä käyttäjän täytyy syöttää tai halutaan syöttävän tunnus/salasana-yhdistelmän. Tämän jälkeen uhkatoimijoilla on nuo tiedot hallussaan ja he voivat yrittää käyttää niitä haluamallaan tavalla ilman, että käyttäjä on huomannut luovuttaneensa tiedot ulkopuolisen haltuun.

Toinen yleinen esimerkki kalasteluyrityksille on pankkitunnusten varastaminen, jotka haltuun saatuaan hyökkääjä voi käyttää niitä haluamallaan tavalla esim. tekemällä ostoksia verkkokaupoista.

2. Haitallisella verkkosivulla vierailu

Uhkatoimijat saattavat onnistua lisäämään verkkosivuille haitallista sisältöä (esimerkiksi mainoksen), jonka käyttäjä mahdollisesti tulee suorittamaan päätelaitteellaan kyseisellä verkkosivulla käydessään.

Mikäli näin käy, seurauksena voi olla, että uhkatoimijat saavat jonkinlaisen pääsyn kyseiseen päätelaitteeseen, joissain tapauksissa jopa suuret/vahvat oikeudet. Näin he esimerkiksi pääsevät katselemaan laitteella olevia tiedostoja, seuraamaan laitteella tehtäviä toimenpiteitä tai voivat jopa saada koko laitteen haltuun ilman että käyttäjä sitä huomaa ollenkaan.

Miten Elisa Mobiiliturva yrityksille toimii?

Palvelu mahdollistaa turvallisemman nettiselailun mobiiliverkossa. Se estää pääsyn tunnistetuille haitallisille sivustoille ja tätä kautta auttaa suojaamaan käyttäjäänsä mahdollisilta kalasteluyrityksiltä mobiilidataa käytettäessä ja turvaa liiketoiminnan kannalta kriittisiä tietoja.

Elisa Mobiiliturva ei vaadi erillistä asennusta ja se toimii huomaamattomasti mobiiliverkossa laitetta hidastamatta. Tämä tarkoittaa yrityksen kannalta aukotonta ja helppoa palvelun aktivointia, kun henkilöstön toimia ei tarvita. Palvelun käyttöönotto tai käyttäminen eivät vaadi henkilöstöltä erityistä valveutuneisuutta tai osaamista.

Lisäksi Elisa Mobiiliturva yrityksille toimii kaikkialla operaattorin mobiiliverkossa, myös ulkomailla.

Miten saan Elisa Mobiiliturvan yrityksille?

Näin aktivoit palvelun helposti käyttöösi Yritysten OmaElisassa:

1. Kirjaudu yritysten OmaElisaan ja valitse etusivulta ”Tuotteeni ja palveluni”.
2. Valitse liittymä, johon haluat aktivoida Elisa Mobiiliturva yrityksille -palvelun.
3. Liittymän tietojen alta löydät ”Lisäpalvelut”. Klikkaa valikko auki ja paina ”muokkaa lisäpalveluita”. Näin saat käyttöösi Elisa Mobiiliturvan yrityksille.

Lue myös:

Vinkit yrityksen tietoturvariskien hallintaan

Yrittäjä, näin suojaudut tietoturvauhkilta

Digitaalinen työympäristö vaatii modernit yhteydet, laitteet ja tietoturvan

Miten suojautua tietoturvauhkilta? Lue F-Securen asiantuntijan vinkit

Kirjoittanut

Sami Kaukinen
Cyber Security Development Manager

Sami Kaukinen työskentelee Elisan yritysasiakkaiden kyberturvallisuuspalveluiden kehityspäällikkönä. Sami on kokenut liiketoimintalähtöinen kyberturvallisuusasiantuntija, jolla on alalta yli 20 vuoden kokemus sekä IT:n että liiketoiminnan puolelta useista kansainvälisistä organisaatioista.