Vastuullisuus alkaa siitä, mihin lainsäädäntö loppuu

Ilmastokriisi on tämän sukupolven suurin haaste. Väitän näin siitä huolimatta, että juuri nyt tätä kirjoittaessani eri maat, yritykset ja yksilöt ympäri maailmaa kamppailevat keskellä koronakriisiä. Koronakriisi voi hetkellisesti vähentää luonnonvarojen kulutusta ja päästöjä, mutta samalla se saattaa hidastaa siirtymistä hiilineutraaliin kiertotalouteen, jos investoinnit puhtaaseen teknologiaan hidastuvat.

ICT-sektorilla on näiden kriisien keskellä merkittävä rooli. Tällä hetkellä arvioidaan, että ICT-alan päästöt ovat noin 3–4 prosenttia maailman päästöistä. Parhaimmillaan digitalisaatio voi ratkaista monia ongelmia samanaikaisesti. Pahimmillaan se aiheuttaa lisää ongelmia muille ratkaistavaksi.

Viime vuosina on keskusteltu yhä enemmän digitalisaation, ICT-sektorin ja datansiirron ilmastovaikutuksista. Tämä on hyvä asia. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, miten paljon esimerkiksi mobiiliteknologia voi vähentää päästöjä.

Esimerkiksi GSMA:n julkaiseman laskelman mukaan mobiiliratkaisut vähensivät vuonna 2018 päästöjä maailmanlaajuisesti kymmenen kertaa enemmän kuin aiheuttivat niitä.

Henkilökohtaisessa arjessa tämä tarkoittaa sitä, että tarvitaan vähemmän laitteita ja matkustamista. Etäkokoukset ja webinaarit toimivat jatkuvasti paremmin. Koronakriisi vauhdittaa tätä muutosta. Itse en enää tarvitse myöskään esimerkiksi fyysisiä kirjoja, stereoita, CD- tai DVD-levyjä, paperia, televisiota tai monia muita tavaroita, koska kaikki on yhden älylaitteen ja verkkoyhteyden ulottuvilla. Yhä useampi tapaaminen, kokous ja koulutus voidaan pitää etäyhteydellä.

Hyvästä kehityksestä huolimatta emme voi tuudittautua siihen, että digitalisoimalla enemmän kaikki muuttuu paremmaksi ilmaston kannalta. Datan siirron sähkönkulutus, palvelinten jäähdytys, älylaitteiden valmistus ja kulutus sekä monet muut tekijät ajavat maapallon ekologisen kriisin partaalle. Vaikka yksi megatavu siirretään jatkuvasti ekotehokkaammin, datan määrän kasvu uhkaa syödä tämän suhteellisen tehostumisen. Kun kaistaa on enemmän, sitä käytetään enemmän.

Maailmassa ostetaan vuosittain noin 1,6 miljardia älypuhelinta. Jokaisen valmistus kuluttaa kymmeniä kiloja luonnonvaroja. Jokaisen käyttö aiheuttaa kasvihuonekaasupäästöjä. On mahdotonta ajatella, että voimme jatkaa nykymenolla kovin monta vuosikymmentä.

Itse asiassa kulutusjuhla ei voi jatkua enää edes kovin monta vuotta. Ilmakehän hiilibudjetti riittää IPCC:n mukaan nykymenolla alle kahdeksaksi vuodeksi, jos haluamme pitää ilmaston lämpenemisen 1,5 asteen tuntumassa 67 prosentin todennäköisyydellä. Jokainen asteen kymmenyksen nousu aiheuttaa valtavia ongelmia ja uusia kriisejä ympäri maailmaa.

Kaiken lisäksi planeetan rajat ylittyvät ilmastokriisin ohella myös luonnon monimuotoisuuden, typpi- ja fosforikierron sekä maankäytön muutosten suhteen. Ilmastotavoitteiden ohella ja koronakriisin keskellä myös nämä kysymykset pitää pystyä ratkaisemaan.

Onneksi monet toimijat ovat ymmärtäneet tilanteen vakavuuden. Vastuullisuus alkaa siitä, mihin lainsäädäntö loppuu. Vastuullisuus ei ole tänä päivänä organisaatiolle enää maineriskin hallintaa tai yksittäisiä hyväntekeväisyyskampanjoita, vaikka toki näitäkin tarvitaan.

Vastuullisuus on keskeinen osa liiketoimintastrategiaa. Yritysten odotetaan olevan mukana ratkaisemassa yhteiskunnallisia ongelmia. Tätä eivät odota vain nuoret ilmastoaktivistit vaan myös asiakkaat, omat työntekijät ja sijoittajat.

On hyvä asia, että yritykset, kunnat ja eri organisaatiot ovat lähteneet suorastaan kilvoittelemaan sillä, kenellä on kunnianhimoisimmat ilmastotavoitteet ja kuka on minäkin vuonna hiilineutraali. Tavoitteiden taustalla on tietysti oltava kunnolliset toimenpiteet, eikä kaikkia päästöjä voi vain kompensoida, vaikka hiilinieluja onkin välttämätöntä kasvattaa. Tärkeintä on tunnistaa omat päästöt, tehdä toimenpiteet niiden vähentämiseksi ja sen jälkeen kompensoida kestävästi ulkopuolisen varmentamana ja lisäisesti se, mikä jäljelle jää.

Itse olen seurannut ilolla, miten monet yritykset ovat asettaneet ilmastotavoitteita. Monin paikoin nämä tavoitteet ovat paljon kunnianhimoisempia kuin mihin poliittiset päättäjät Suomessa tai muualla maailmassa ovat sitoutuneet. Näin yritykset ovat osaltaan vauhdittamassa sitä muutosta, joka tarvitaan. Toivottavasti tämän myötä myös poliittiset päättäjät uskaltavat toimia entistä nopeammin. Siirtyminen hiilineutraaliin kiertotalouteen näytti vielä pari vuosikymmentä sitten mahdottomalta utopialta. Nyt siirtymä tuntuu väistämättömältä asialta, jota monet edelläkävijäyritykset ovat vauhdittamassa. Tämä lisää toivoa.

 

Leo Stranius

Kirjoittaja on T-Media Relations Oy:n kestävän tulevaisuuden johtaja.