Elisa ICT Day 2019: Tekoäly muuttaa toimialoja yllättävillä tavoilla

Lukuaika 2 min

Elisan tutkimusjohtaja Nidhi Singh Elisa ICT Day:ssä: Tekoäly voi luoda kokonaisen elokuvan sarjakuvasta automaattisesti.

“USA:lla ja Kiinalla on molemmilla hyvin aggressiiviset tekoälyn strategiat, mutta silti vain kaksi yritystä investoi tekoälyyn enemmän kuin kaikki maailman valtiot yhteensä. Nämä kaksi yritystä ovat Amazon ja Alphabet. Ne yksin investoivat tekoälyyn kymmeniä miljardeja.

Mistä tekoälyn innovaatiot tulevat? Noilta kahdelta yritykseltä”, Elisan tutkimusjohtaja Nidhi Singh kertoi Elisa ICT Day 2019 -tapahtuman keynote-esityksessään.

Singh kertoi esityksessään esimerkkejä toimialoista, joita tekasiakaoäly tulee muuttamaan merkittävästi seuraavien viiden vuoden aikana.

Tekoäly muuttaa sisällön luomista

“Olemme ajatelleet, että sisällön luominen on asia, jonka ihminen osaa tekoälyä paremmin, koska se vaatii luovuutta. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että tekoäly pystyy luomaan sisältöjä yhtä hyvin kuin ihminen, joissain tapauksissa jopa paremmin”, Nidhi Singh sanoi.

Tekoälyn etevyys sisällön luomisessa perustuu nopeuteen ja edullisuuteen verrattuna ihmistyöhön. Tekoäly pystyy esimerkiksi luomaan muutamaan viivaan perustuvan luonnoksen perusteella täysin uskottavan kuvan kuten maiseman, rakennuksen, laukun, vaatteen.

“Tekoäly voi pian luoda kokonaisen elokuvan sarjakuvan perusteella automaattisesti. Ihmisiä ei enää tarvita siihen”, Singh kertoi esimerkiksi, mitä lähivuosina tulee tapahtumaan.

Chatbotit valtaavat asiakaspalvelun

Tutkimusten mukaan asiakaspalveluyritykset investoivat nyt voimakkaasti tekoälyyn ja chatbottien käyttöön asiakaspalvelussa. Miksi? Tähän on Nidhi Singhin mukaan kaksi syytä.

“Kaikki asiakaspalvelun kanavat, puhelin, sähköposti ja chat, käyttävät teknologioita, kuten äänentunnistusta ja tekstiin pohjautuvaa koneoppimista. Nämä teknologiat ovat tällä hetkellä niin edistyneitä, että ne voivat korvata merkittävän määrän ihmistyötä luotettavalla tavalla.”

“Uusi nopeasti kasvava vuorovaikutteinen tekoäly (conversional AI) tekee chatboteista paljon nykyistä parempia. Tämän vuoksi tulemme näkemään, miten aina käytettävissä olevat ja välittömästi reagoivat chatbotit korvaavat puhelinta ja sähköpostia asiakaspalvelun kanavina. Viidessä vuodessa suurimman osan asiakaspalvelun työstä tekee tekoäly”, Singh ennakoi.

Huijausyritykset paljastuvat paremmin

Tekoäly voi ehkäistä petoksia hämmästyttävällä tavalla. Sen avulla voidaan rakentaa huijausten tunnistuksen järjestelmä, joka on sekä tarkka, vakaa että skaalautuva. “Paljon parempi kuin mihin ihmiset pystyvät”, Nidhi Singh kertoi verkkokauppa Zalandon uudesta tekoälyyn perustuvasta petosten ennakoinnin järjestelmästä.

“Mutta varoituksen sana: tekoäly pitää tehdä hyvin ja oikein, koska yritykset tekevät päätöksiä tekoälyn perusteella. Jos tekoäly on väärässä, päätökset ovat vääriä. Jos yrityksellä on miljoonia transaktioita, virheelliset päätökset skaalautuvat isoksi ongelmaksi.”

Tekoälyn lisääntyvä käyttö huijausyritysten tunnistamisessa muuttaa rahoituksen, vakuutuksen ja verkkokaupan toimialoja, Singh ennakoi.

Muutin tätä hieman yleisemmäksi. Voi jättää pois kokonaan, jos siltä tuntuu muutoksista huolimatta.

Täysin automaattinen auto ei vielä yleisty

Nidhi Singhin mukaan täysin automaattinen auto ei ole näköpiirissä ainakaan viiden vuoden kuluessa. “Tekoälyn ongelmana on epävarmuuksien käsittely. Tiellä on lukemattomia tilanteita ja epävarmuuksia. Tekoälyn pitää tehdä päätöksiä todella nopeasti. Siihen tekoäly pystyy, mutta pystyykö se olemaan aina oikeassa? Koska tekoäly ei ole sataprosenttisen varma, se tekee virheitä. Olemmeko me yhteiskuntana valmiita siihen, että tekoäly tekee virheitä ja ihmisiä kuolee”, Singh pohti.

Singhin mukaan lainsäädäntö ei tällä hetkellä määritä, kuka on vastuussa tekoälyn virheistä. Jos vastuu lankeaa itse ajavien autojen valmistajille, valmistajien taloudelliset voitot jäävät saamatta, mikä hidastaa itse ajavien autojen kaupallistamista.

“Näistä syistä emme näe kaupasta ostettavaa itse ajavaa autoa seuraavien viiden vuoden aikana”, Singh ennakoi.

Katso videotallententeena Nidhi Singhin koko keynote-esitys: AI in Business and Society – Hype, Fears and Reality.

Katso kaikki Elisa ICT Day -tapahtuman esitystallenteet Elisan YouTubessa.

Lue myös

Elisa ICT Day 2019: Tekoäly on ihmiskeskeinen tukiäly

Elisa ICT Day 2020: Automaatio ja tekoäly tuottavat käyttäjälähtöisiä IT-palveluja

Elisan tekoälypalvelut yrityksille