Yhden miehen ideasta lähtenyt tapahtuma keräsi designin ja teknologian huiput Suomeen

Lukuaika 3 min

Teksti: Aurora Airaskorpi

Elisalaisen käynnistämä Design Systems Conference toi menestyneimpien teknologiayritysten pääsuunnittelijat Suomeen keskustelemaan siitä, miten yhä monimutkaisempia palveluita voidaan suunnitella tehokkaammin.

Helsingin Yliopiston vanhan juhlasalin roomalaispylväät on valaistu sinisen ja vihreän sävyin. Satapäinen yleisö istuu tiiviisti. DSCONF, eli Design Systems Conference myytiin kahdessa kuukaudessa loppuun. Idea konferenssiin syntyi kuusi kuukautta sitten, Elisan Lead Service Designer Mikko Häkkisen ajatuksesta. ”Halusin tuoda Elisan design system -osaamisen esille, mutta en löytänyt aiheesta sopivaa tapahtumaa. Sanoin kehityskeskustelussa esimiehelleni, että jos en löydä niin pystytän tapahtuman itse.”

Elisan Lead Service Designer Mikko Häkkinen
Elisan Lead Service Designer Mikko Häkkinen

Design system on selkeästi kuuma aihe muissakin moderneissa, menestyvissä teknologiayrityksissä. Osallistujien nimilapuissa vilisee niin Spotifyta kuin Amazonia ja liuta muita isoja ja pieniä yrityksiä. Yleisö on kansainvälistä. Spotifyn porukan Joshua Mateo on lentänyt paikalle New Yorkista ja Andreas Holmström, Gerritt Kaiser ja Shaun Bent Tukholmasta. ”Työskentelemme kaikki design systemien parissa”, porukka toteaa ja kehuu samalla Helsingin Yliopiston upeita puitteita.

Design system tuo suunnittelijat saman pöydän ääreen

Mutta mitä tämä päivän trendisana design system oikein tarkoittaa? Tiivistettynä voidaan puhua systeemistä tai kirjastosta, joka kokoaa yhteen kaikki yrityksen visuaaliseen ilmeeseen ja käyttöliittymään kuuluvat komponentit ja käytännöt. Kun nämä on koottu yhteen, koodarit ja käyttöliittymäsuunnittelijat voivat helposti hyödyntää niitä luodessaan uusia sovelluksia. Konferenssin isä, Elisan Mikko Häkkinen toteaa design systemin olevan kuitenkin paljon enemmän kuin pelkkä tekninen kirjasto – se on tapa toimia ja työskennellä yhdessä.

”Design systemin avulla mahdollistetaan se, että niin visuaalisilla kuin käyttöliittymäsuunnittelijoilla on aina käytössään oikeat työkalut eikä samaa pyörää tarvitse keksiä uudelleen. Samalla opetellaan tekemään töitä yhdessä ja luodaan jaettu ymmärrys siitä, mitä ollaan tekemässä ja mihin ollaan menossa”, Häkkinen sanoo.

Häkkinen vastaa yhdessä Elisan design system -tiimin kanssa siitä, että tuote- ja palvelukehitystä ei tehdä siiloissa vaan se, mitä jossain luodaan, on myös muiden käytettävissä toisaalla.

”Olemme viimeisen kolmen vuoden aikana valmentaneet ihmisiä työskentelemään yhdessä ja jakamaan ideoita. Sen lisäksi olemme luoneet verkkopohjaisen kirjaston, stylebook.elisa.fi, johon on koottu kaikki jaettavat komponentit, joita verkkopohjaisissa palveluissamme käytetään. Tämä kirjasto täydentyy sitä mukaa, kun jaettavia komponentteja syntyy lisää.” Häkkisen mukaan työ design systemin parissa on jatkuvaa ja iteratiivista. Se aika, mikä vapautuu teknisestä työstä on nyt käytettävissä asiakkaiden ongelmien ratkaisuun ja uuden luomiseen. ”Samalla kehitystyö nopeutuu ja voimme julkaista uuden palvelun tai ratkaisun nopeammin kuin ilman kirjastoa. Tämä tuo kilpailuetua.”

Tämän päivän palvelut vaativat yhteistyötä

Oikeastaan Häkkisen työ on paljolti ihmisten tuomista yhteen. Ihmisistä puhuvat muutkin päivän puhujista. Amazonin Senior Design Systems Lead Jina Anne toteaa design systemin olevan tapa tuoda visuaaliset suunnittelijat ja käyttöliittymäsuunnittelijat lähemmäs toisiaan ja keskustelemaan keskenään. Tuloksena voidaan saada parempia ja tehokkaampia sovelluksia. Samaa sanoo Airbnbn Design Lead on Design Systems Karri Saarinen omassa puheenvuorossaan: ”Yksi ihminen ei voi luoda monimutkaisia palveluita vaan tarvitaan yhteistyötä”.

Amazonin Senior Design Systems Lead Jina Anne
Amazonin Senior Design Systems Lead Jina Anne korosti design systemin kykyä tuoda eri suunnittelijat keskustelemaan keskenään.

Design system tuntuukin olevan kuuma peruna juuri siksi, että tämän päivän palvelut edellyttävät yhä monialaisempaa osaamista ja monimutkaisten ongelmien ratkaisua. Airbnbn kaltaiset yritykset päivittävät palveluitaan joka kuussa jolleivat useamminkin ja Saarisen mukaan uusia työntekijöitä tulee yritykseen joka viikko. Tällöin on ratkaisevaa, että kaikki olemassaoleva tieto on dokumentoitu ja uusimmat versiot kaikkien käytettävissä.

Suunnittelun haasteet koskettavat kuitenkin myös pienempiä yrityksiä, sanoo Suomessa työskentelevä Design Consultant Jonathan Barck, joka auttaa pohjoismaalaisia start-up-yrityksiä kasvamaan. ”Siinä vaiheessa kun yritys halutaan viedä seuraavalle tasolle, jonkinlainen design system on luotava, jotta pystytään toimimaan tehokkaasti”.

Ei pelkkä tapahtuma vaan kansainvälinen yhteisö

Designin ja koodauksen ammattilaisista koostuva yleisö on selkeästi innoissaan konferenssista ja siihen liittyvistä workshopeista. Tämä porukka on tullut paikalle aidosti oppimaan ja jakamaan tietoa. Näin oli Häkkisen tarkoituksenakin. DSCONF on yhteistyöllä syntynyt ponnistus, jonka järjestäjiin kuuluu Elisan lisäksi Abstract, Eficode, Futurice, Idean, Intergalactico, Nitor ja Smartly.Io.

Design Systems Conference

 

Keskustelu aiheesta jatkuu Amazonin Jina Annen ylläpitämässä kansainvälisessä Slack-ryhmässä ja Häkkisen näköpiirissä on jo seuraavakin kokoontuminen. Tapahtuman puheenvuorot ladataan tapahtumasivuille kaikkien nähtäville.

Jos aihe kiinnostaa, voit olla yhteydessä Mikko Häkkiseen: mikko.t.hakkinen@elisa.fi

Lue myös

Elisan palvelumuotoilun ratkaisut

Näkökulma: Designia skeptikoille?

Leadin mentorit jatkavat siitä, mihin opetus musiikkikouluissa päättyy

Palvelumuotoilu ratkoo liiketoiminnan haasteita myös etänä