Rohkeus verkossa tekee bisneksestä parempaa

Digitaalisuuden ei tarvitse merkitä uuden palvelun luomista. Paras tulos syntyy usein siitä, että vanha korkeatasoinen osaaminen tuodaan verkon kautta sinne, missä asiakkaat ovat.

Koronavirus on siirtänyt ihmiset etätöihin ja liiketoiminnan verkkoon. Vaikka moni ala on pakotettu uudistumaan, parhaimmillaan digiloikka voi tehdä omasta liiketoiminnasta kannattavaa ja entistä parempaa.

Suuri kysymys yrittäjälle on, miten tehdä vanhaa tuttua mutta uudella tavalla. ”Eli miten tehdä omaa työtä asiakkaan muuttuvien toiveiden mukaan”, työpsykologi ja koulutusyrittäjä Juho Toivola kertoo.

Kauneudenhoito-alan startup-yhtiö Maj Suomen yrittäjä Krista Huhtala-Jenks huomauttaa, että kaikki liiketoiminta siirtyy verkkoon tavalla tai toisella.

”Ei ole alaa, joilla pitäisi ajatella, että tämä ei kosketa meitä. Se näkyy kauneus- ja hyvinvointibisneksessäkin”, Huhtala-Jenks sanoo.

Toivola ja Huhtala-Jenks toimivat täysin erilaisilla aloilla, mutta molempia yhdistää sama asia. Verkon hyödyntäminen asiakkaiden hyväksi on tehnyt omasta ammatista entistä paremman.

Verkko vie kosmetologin asiakkaan luokse

Koronaviruksen aiheuttama äkkipysähdys paljasti monilla aloilla kulurakenteen riskit. Hyvä esimerkki on kauneudenhoitoala, jota tehdään usein kivijalkaliikkeissä. Alansa ammattilaiset suhtautuvat työhönsä intohimolla, mutta yrittäjyys ei läheskään aina tule luonnostaan, Huhtala-Jenks sanoo.

”Suuri osa päivästä menee aivan muuhun kuin siihen, mitä rakastat, ja yleensä maksat 40 pinnaa kiinteisiin kuluihin. Sen haluamme muuttaa”, Huhtala-Jenks sanoo.

Asiakkaiden ongelma taas on ollut palvelun saatavuus. Kaikki eivät kykene tai ehdi lähtemään kauneussalonkiin. Maj Suomen vastaus on verkkoalusta, joka yhdistää yrittäjät ja asiakkaat. Sen kautta esimerkiksi kosmetologin voi tilata minne vain.

Suurin ero vanhaan on siinä, että salonkitasoiset kauneudenhoitopalvelut saapuvat ihmisten kotiin, hotelliin tai työpaikalle. Usein kauneudenhoitoalalla toimitaan yksin, mutta Maj Suomi tarjoaa alan ammattilaisille myös virtuaalisen yhteisön, jonka kautta voi löytää tukea ja vinkkejä työhön.

”Saman työn kykenee nyt tekemään joustavammin ja tehokkaammin mutta saamaan paremman elannon itselleen, ja tekemään sen osana yhteisöä”, Huhtala-Jenks sanoo.

Säilytä työ, mutta uudista tekemisen tapa

Koronaviruksen sulkiessa Suomen Juho Toivola oli hetkeä aikaisemmin hypännyt täyspäiväiseksi yrittäjäksi. Parhaimmillaan elo oli auvoisaa, sillä luokkahuonetyyliset työelämäkoulutukset vetivät hyvin väkeä. Yhdessä yössä Toivolalta kuitenkin suli koko kevään tilauskanta.

Paniikkia seurasivat horjuvat kokeilut verkkoliiketoiminnan maailmassa. Toivola testasi kuluttajille suunnattua verkkokauppaa sekä huomattavasti aiempaa edullisempia kursseja yrityksille. Kumpikaan ei toiminut.

”Kolmas kokeiluni tuotti tulosta. Mietin, että mitä jos puhtaasti digitalisoin sen, mitä olen tehnyt”, Toivola sanoo.

Hänen ennakkoluulonaan oli, etteivät yritykset olisi valmiita maksamaan verkon yli tehtävästä koulutuksesta yhtä paljon kuin lähikoulutuksesta. Onnekseen Toivola huomasi olleensa väärässä. Digitalisaatiokoulun tärkein oppi oli, ettei uutta tuotetta tarvita, eikä omaa tekemistä tarvitse halpuuttaa vain siksi, että luokkahuoneet muuttuvat biteiksi.

”Koulutuksen arvo oli vertaisryhmässä ja minun asiantuntijuudessani, jotka toteutuivat myös verkossa. Pystyin tekemään aivan samaa työtä kuin aikaisemminkin mutta virtuaalisesti.”

Arvosta ydinbisnestä, mutta ole rohkea uudistuksille

Huhtala-Jenks ja Toivola näkevät, että rohkeus kannattaa. Halusipa tai ei, maailma muuttuu. Ne pärjäävät, jotka haluavat itse olla tekemässä muutosta.

”Lähde kokeilemaan, tee asioita simppelisti, mutta näytä oikea luonteesi. Näytä millainen sinä olet, koska persoonallisuudellasi erotut. Ja pidä hauskaa”, Huhtala-Jenks sanoo.

Toivolan tärkein ohje on se, että alennusta ei tarvitse antaa. Kun matkoihin käytettävä aika jätetään laskuista, suurimmaksi osaksi palvelun tuottamiseen tarvittava aika ja ammattitaito ovat virtuaalitoteutuksissa aivan samat kuin ennenkin. Sisältö säilyy, vain välineet muuttuvat.

”Asiakkaat kyllä sopeutuvat siihen, että perinteinen tarjonta siirtyy verkkoon. Hintaa ei sen takia tarvitse laskea”, Toivola muistuttaa.

Rohkea voittaa aina – Onnistuneita asiakaskohtaamisia verkossa -tapahtuma toteutettiin marraskuussa 2020.

->Katso tapahtuman tallenteet verkossa

Lue myös muut tiivistelmät tapahtuman sisällöistä:
-> Yrittäjä, hanki asiakkaat sieltä, missä he jo ovat
-> Heittaydy, uskalla ja onnistu somessa
-> Näin onnistut asiakastapaamisissa verkossa

Seuraava yrittäjätapahtuma järjestetään 25.3.2021 klo 9.
Teemana: Vastuullinen yrittäjyys – yläpilveä vai aitoja tekoja
-> Ilmoittaudu mukaan