Suomalaisyritykset paalupaikalta 5G-teknologioita hyödyntämään

Lukuaika 3 min

Elisan NB IoT -verkko on nyt valmis ja kaikkien käytettävissä koko manner-Suomen alueella.

Matka viimeisestä lähtöruudusta maailman kärkeen on pitkä. Siksi onkin loistouutinen, että suomalaisyrityksillä ja -yrittäjillä on eturivin lähtöasetelmat 5G-teknologioiden hyödyntämiseen.

Pohjoismaiden laajimman 5G-verkon lisäksi Elisan Suomen kattavin esineiden internetiin soveltuva verkko valmistui toukokuun 2019 alkupuolella kaikkien käyttöön sijainnista riippumatta.

Kuinka usein saat yrittäjänä tai yrityspäättäjänä tilaisuuden päästä kokeilemaan uutta teknologiaa maailman ensimmäisten joukossa? Entä kuinka usein uskaltaisit kieltäytyä tällaisesta mahdollisuudesta? Vastaus kumpaankin lienee, että ei ihan joka päivä.

Suomalaisyrityksillä on tässä hetkessä maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen mahdollisuus hyödyntää 5G-teknologioita Pohjoismaiden laajimmassa 5G-verkossa sekä Suomen kattavimmassa IoT-käyttöön soveltuvassa verkossa.

Kaista menestykseen on auki, nyt vain ohjausliikkeitä kaivataan.

Narrowband IoT -verkon valmistuminen tarkoittaa käytännössä sitä, että nyt palvelua ei tarvitse erikseen avata asiakkaalle tilauksesta. Sen sijaan palvelun saa käyttöönsä koko manner-Suomen alueella NB IoT -liittymän ostamalla.

”Langattoman esineiden internetiin soveltuvan verkon edut ovatkin tasavertaisesti saatavilla yrittäjien tarpeisiin aina Varsinais-Suomesta Lappiin asti”, kuvailee Elisan Yritysasiakkaiden mobiiliratkaisujen johtaja Eetu Prieur.

Suomalaisyrityksillä etulyöntiasema muihin Pohjoismaihin

Elisalla on ollut NB IoT -verkkovalmius jo vuodesta 2017, mutta nyt valmistunut verkko tuo reaaliaikaisen datan, suuret laitemäärät sekä ennennäkemättömän pitkän akunkeston kaikkien ulottuville Suomessa. NB IoT luokitellaan 5G-palveluksi, sillä se täyttää kaikki 5G-IoT:lle asetetut vaatimukset.

Samalla NB IoT ei ole enää tulevaisuuden mahdollisuus, vaan monen nousevan yrityksen arkipäivää ja liiketoiminnan kulmakiviä. Esimerkkejä näistä ovat HappyOrNot ja Treon, jotka hyödyntävät teknologiaa liiketoiminnassaan menestyksekkäästi, ja vieläpä hyvin erilaisissa tuotteissa ja ympäristöissä.

”Elisalla on jo kaiken kaikkiaan yli 100 NB IoT -asiakasta. Tätä kehitystä ovat draivanneet lukuisat NB IoT:in tuomat hyödyt, joita asiakkaat ovat oppineet liiketoiminnassaan soveltamaan. Näitä hyötyjä ovat muun muassa verkon erinomaisen laaja peitto, pitkä akunkesto sekä edullisuus”, Prieur kertoo.

NB IoT on monikäyttöinen

NB IoT:a hyödyntävien asiakkaiden lukumäärän kasvua selittää myös se, että verkko mahdollistaa langattomat yhteydet myös sellaisissa paikoissa, joissa kuuluvuuden takaaminen on perinteisesti ollut haastavaa. Tällaisia ovat muun muassa kellarit ja muut maan pinnan alapuolella sijaitsevat kohteet.

NB IoT taipuu niin teollisuuteen kuin asiakastyytyväisyyden mittaamiseen

HappyOrNot kehittää NB IoT:n avulla asiakastyytyväisyyttä mittaavia hymiölaitteitaan pienemmiksi ja reaaliaikaisemmiksi. Tämä lisää tuotteen kilpailukykyä, kun asiakkaat voivat mitata omien asiakkaidensa tyytyväisyyttä uusissa paikoissa, jonne nykyiset laitteet eivät mahdu, esimerkiksi ahtaissa kioskeissa.

Tällä hetkellä HappyOrNot-hymiölaitteita käytetään jo yli 117 maassa. Laitteita on maailmalla yli 30 000 ja Suomessakin yli 5000. Lue lisää HappyOrNotista ja NB IoT:n roolista heidän liiketoiminnassaan.

Treon on puolestaan erikoistunut teollisuuspumppujen ja kiinteistöjen valvontaan ja analytiikkaan. NB IoT -verkon langattomuudesta ja suuresta sensorimäärästä on etua silloin, kun halutaan valvoa esimerkiksi paperitehtaan 30 pumpun toimintaa reaaliaikaisesti.

Myös Treon on raivannut tietään maailmalle vauhdilla, ja voittanut teollisuusjäteistä jo muun muassa Sulzerin asiakkaakseen. Elisan NB IoT -verkon avautuminen antoi Treonille mahdollisuuden uudenlaisen sensorointiratkaisun pilotointiin – muualla maailmalla vastaavaa pilotointimahdollisuutta olisi ollut lähes mahdotonta järjestää. Treonin tarinasta lisää.

Elisan NB IoT -verkkoon kytkettävä teknologia kuluttaa hyvin vähän virtaa, joten käytettävien laitteiden akun kesto on pitkä, jopa kymmenen vuotta. Tämä ominaisuus nousee suureen arvoon erityisesti silloin, kun laitteet ovat langattomia ja sijaitsevat haastavissa paikoissa, joissa akun vaihto ei ole helppoa.

Moni yritys viivyttelee vielä pilotoinnissa

5G-verkon kattavuutta laajennetaan alati, viimeisimpänä Turussa huhtikuussa 2019. Sekä 5G-liittymät että -päätelaitteet tekevät tuloaan näillä näppäimillä. Kun osa yrityksistä odottaa laitemyynnin alkamista, niin osa on ehtinyt kokea 5G:n hyötyjä jo NB IoT -teknologian kautta.

Edelläkävijän mahdollisuuksia ei kannattaisikaan nyt päästää käsistään. Lähtölaukaus 5G- ja IoT-pohjaiselle liiketoiminnalle on jo tapahtunut. Lähtöviivalle ei kannata jäädä ihastelemaan ympäröivän maailman kehitystä, kun teknologiaa jo useamman vuoden hyödyntäneet yritykset kiihdyttävät vierestä ohi.

Narrowband IoT (NB IoT) = Narrowband IoT on esineiden internetiä varten suunniteltu 5G-teknologia. Sillä on hyvä läpäisyky ja laaja peitto, ja se kuluttaa vähän energiaa ja mahdollistaa pitkät akun kestot ja alhaiset kustannukset. Narrowband IoT on myös yhteensopiva nykyisen 4G-verkon kanssa.

Lue myös

5G-teknologiat luovat yrityksille kilpailuetua

IoT muuttaa öljyn kuluerästä omaisuudeksi

NB-IoT tuo sujuvuuden sähkömittarien etäluentaan

5 vinkkiä onnistuneeseen IoT-projektiin