Kohti nollapäästöjä

Lukuaika 2 min

Elisa auttaa yhdessä laitetoimittaja Lenovon kanssa asiakkaitaan vähentämään ICT-hankintojensa hiilijalanjälkeä. Myös laitteiden elinkaaren aikaiset päästöt voi nyt kompensoida.  

Elisa saavutti omassa toiminnassaan hiilineutraaliuden vuonna 2020 ensimmäisenä pohjoismaisena teleoperaattorina.Se on ollut meille 10 vuoden urakka”, kertoo Elisan vastuullisuuspäällikkö Jonas Kronlund. 

Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi siirtymistä päästöttömästi tuotettuun sähköön, mobiiliverkon energiatehokkuuden jatkuvaa parantamista ja konesalien hukkalämmön hyödyntämistä kaukolämpöverkossa. Ne hiilipäästöt, joita ei voida välttää, Elisa kompensoi kestävän kehityksen mukaisin ilmastotoimin.   

Yrityksen oman toiminnan lisäksi päästöjä syntyy myös pitkin toimitusketjua. ”Tällaisia epäsuoria hiilipäästöjä ovat erityisesti eri laitteiden valmistukseen liittyvät päästöt”, Kronlund kertoo.  

Hiilineutraali Elisa suuntaakin nyt katseen näihin oman ydintoiminnan ulkopuolisiin päästöihin. Elisa on sitoutunut yritysten kansainväliseen The Climate Pledge -tavoitteeseen. Tavoitteena on tehdä koko toimitusketjusta hiilineutraali vuoteen 2040 mennessä.  

Yksi Elisan kumppaniyrityksistä on maailman suurin PC-valmistaja Lenovo, jonka tietokoneet ja Motorola-puhelimet ovat tärkeä osa Elisa-kauppojen laitevalikoimaa.  

Lenovo-kannettavan päästöt on kompensoitu

Myös Lenovo on tehnyt hartiavoimin työtä vähentääkseen päästöjään. Keinot ovat moninaiset, tehtaiden energiankulutuksen ja pakkausmateriaalien vähentämisestä aina käytettyjen laitteiden kierrätykseen. 

”Ensin meidän täytyy pitää huolta siitä, että valmistamiemme laitteiden hiilijalanjälki on minimoitu”, kertoo Lenovon Service Sales Specialist Lauri Piipponen. 

Kaikkia laitevalmistuksen päästöjä ei kuitenkaan voida välttää. Resurssitehokkaan tuotannon jäljelle jäävä hiilijalanjälki voidaan kuitenkin kompensoida. ”Siinä Lenovo on edelläkävijä”, Piipponen kertoo.  

Jos Elisan myymälästä hankitun yrityskannettavan merkki on Lenovo, voivat sen elinkaaripäästöt vastata esimerkiksi n. 350 hiilidioksidikiloa. Tämä hiilijalanjälki sisältää laitteen valmistuksen, toimituksen tehtaalta, ensimmäisen elinkaaren aikaisen sähkönkulutuksen sekä käytöstä poiston. 

”Kompensoimme nämä päästöt asiakkaan puolesta, ja voimme antaa siitä ostajalle sertifikaatin”, Piipponen kertoo. Mikä parasta, hiilijalanjäljen kompensointi sisältyy laitteen hintaan. ”Se on Lenovon strateginen päätös. Kompensoimme laitteen päästöt asiakkaan puolesta”, Piipponen kertoo. Tällä hetkellä hiilikompensaatio on tarjolla yrityspuolen kannettaville tietokoneille. Tulevaisuudessa palvelu laajenee myös muihin Lenovon tuotteisiin.  

Hiilijalanjälkeään minimoiva yritys kiinnittää huomiota myös laitehankintojensa ekologisuuteen. Monen Elisan työntekijän kannettava onkin jo Lenovon päästökompensoima. ”Näin voimme tarjota laitepuolen kestäviä ratkaisuja niin omille työntekijöille kuin asiakkaillemme”, Kronlund iloitsee. 

ICT-ala toimii yhdessä

Elisan ja Lenovon kaltaiset edelläkävijäyritykset suhtautuvat ilmastotoimiin vakavasti. ”Me haluamme olla suunnannäyttäjä kestävän kehityksen asioissa”, Kronlund linjaa. 

Elisan vastuullisuuspäällikkö Jonas Kronlund

”Digitalisointi on yksi ratkaisu kestävän tulevaisuuden saavuttamiseksi. Samalla tiedonsiirtotarve kuitenkin väistämättä kasvaa”, Kronlund pohtii. Hyvä uutinen on, että uudet laitesukupolvet ovat entisiä energiatehokkaampia, samoin tiedonsiirtoverkot. ”5G-verkossa energiankulutus siirrettyyn datamäärään nähden on paljon pienempi kuin 4G-verkossa”, kertoo Kronlund.  

Lenovo jatkaa sekin työtään tuotteidensa energiatehokkuuden parantamiseksi. ”Tavoitteena on, että vuonna 2030 pöytäkoneidemme ja serveriemme energiankulutus on 50 prosenttia nykyistä pienempi, ja kannettavien tietokoneiden ja puhelimien 30 prosenttia nykyistä pienempi”, kertoo Piipponen.  

Maailman suurimman PC-valmistajan pienilläkin teoilla on merkitystä. ”Yrityslaitteidemme pakkaamisessa ei esimerkiksi käytetä enää teippiä”, Piipponen kertoo. Itsestään kiinni lukittuva laatikko kuulostaa pieneltä parannukselta, mutta se säästää lähes 20 000 teippikilometriä joka vuosi.  

Isojen kumppanien kanssa Lenovon yhteistyö päästöjen minimoimiseksi on hyvin konkreettista. Elisalle tulevissa suurissa PC-lähetyksissä suositaan lentorahdin sijasta merikuljetuksia, ja tietokoneet voidaan tarvittaessa bulkkipakata myyntipakkausten sijaan.  

Tulevaisuudessa Elisan työntekijöiden kannettavat tietokoneetkin saattavatkin saada vielä toisen elinkaaren Lenovon Asset Recovery -ohjelman kautta. Se ostaa käytetyt laitteet takaisin asiakkaalta, tyhjentää datan tietoturvallisesti ja kunnostaa hyväkuntoiset laitteet jälleenmyyntiin. Laadukas käytetty yrityskannettava on monelle hyvä valinta – ja sen lisäksi ekoteko.   

Lenovo myös kertoo valmistamiensa laitteiden hiilijalanjäljen julkisesti. ”Toivon että kaikki laitevalmistajat tekisivät niin”, Kronlund kertoo.  

Lenovon Piipponen kehuu hänkin yrityskumppaniaan. ”Hiilineutraaliuden saavuttaminen jo vuonna 2020 on aikamoinen suoritus Elisalta. Monilla yrityksillä tähtäin on pidemmällä tulevaisuudessa.”