5 poimintaa teknologian tulevaisuudesta
Elisa Appelsiinin teknologiajohtaja Ville Takanen vieraili Dublin WebSummitissa. Nyt hän kertoo, mitä kehityskulkuja kannattaa lähitulevaisuudessa seurata.
Irlannissa marraskuun alussa järjestetty Dublin WebSummit on yksi teknologiamaailman merkittävimmistä tapahtumista. Se on kuin kymmenen pienen teknologiakonferenssin ja startup-tapahtuma Slushin risteytys, ja se toimii erinomaisena areenana uusien tuulien ja trendien haisteluun.
Tässä viisi merkittävintä asiaa, jotka nousivat esiin tämän vuoden WebSummitissa:
1. Trendit: Henkilökohtaiset avustajat ovat seuraava älykello?
Muutama vuosi sitten seuraavaksi isoksi ilmiöksi tablettien jälkeen veikattiin älykelloa. Räjähdys alkaisi, kunhan vain Apple julkaisisi omansa. Nyt pöytäkoneen, kannettavan, älypuhelimen, tabletin ja älykellon sarjan jatkajaksi on ilmestynyt robotti.
Itse suhtaudun vielä terveen skeptisesti ajatukseen siitä, että kodeissa ja työpaikoilla sihteerin tavoin avustavat minirobotit yleistyisivät lähivuosina. En kuitenkaan pidä ajatusta henkilökohtaisesta robottiassistentista mahdottomana, sillä Microsoftin Cortana ja Applen Siri ovat osoittaneet että varsinaisia teknologisia esteitä automaattisille pikku apulaisille ei enää ole.
2. Verkko ja tekniikka: IoT kasvaa aikuiseksi
Viime vuoden Summitissa IoT-otsikon alla oli lukemattomia startup-yrityksiä etsimässä yhteistyökumppaneita, rahoittajia ja ensivaiheen asiakkaita. Nyt määrä näytti pienentyneen neljääntoista.
Suurin osa IoT:n varaan toimintansa rakentavista yrityksistä olikin huomannut näkyvänsä paremmin sen perinteisen teollisuuden alan alla, jolle heidän ratkaisunsa oli suunnattu.
Tämä kertoo äärimmäisen positiivisesta trendistä koko IoT -kentässä. Sen sijaan, että palveluja tarjottaisiin ne mahdollistavan vallankumouksellisen tekniikan nimissä, ne tarjotaan nyt suoraan siihen tarpeeseen, jonka startup yrittää IoT:n avulla mullistaa. Oli kyseessä sitten logistiikkaan, matkailuun, rahoitusmarkkinaan tai vaikka terveyteen liittyvä palvelu.
IoT ei siis enää ole maailmalla vain teknologiaihmisten hypeä – se on oikeasti eri toimialoja mullistava teknologia, joka mahdollistaa toiminnan tehokkaan digitalisaation.
3. Data ja analytiikka: Deep learning ohittaa big datan trendinä
Kesällä Facebookin täyttäneen Googlen Deep Dream -keinoälyn luomat kuvat olivat eräänlainen lähtölaukaus Deep Learningin nousulle. Kyseessä on koneoppimisteknologia, joka mahdollistaa monessa tilanteessa radikaalisti aikaisempia nopeamman oppimisen ja siihen perustuvan päättelyn.
Vaikka vielä on hieman aikaista ennustaa, mitä Deep Learning tulee yhdessä Big Datan ja analytiikan kanssa mahdollistamaan, on kuitenkin melko varmaa, että ne tulevat muuttamaan asiantuntijatöitä samaan tapaan kuin IoT muuttaa teollisuutta ja logistiikkaa.
4. Startupit: Markkinoinnin rooli kasvaa
Slushissakin näkyvä suomalainen Repack erottui Dublinissa edukseen ”Growth Hack” -tyyppisellä sissimarkkinoinnillaan. Isoissa tapahtumissa yritysten esitteiden jakamiseen tarkoitetut korit ovat yleensä täynnä epämääräistä silppua ja sekavia esitteitä, mutta Repack toteutti markkinoinnin toisella tavalla.
Yritys sijoitti esitekoreihin kirkkaankeltaisia, tyylitellyllä logollaan varustettuja pakkauksiaan, joista jokaisen sisällä oli palautuspostitarra ja ohjeet lisätietojen tilaamiseen. Pakkaukset todella erottuivat edukseen – silloin, kun niitä oli jäljellä.
Tämä on jotain, mistä meidän suomalaisten on syytä olla ylpeitä. Suomesta ponnistava pieni startup näytti Dublinissa mallia siitä, miten tuotteen design ja markkinointi pitää tehdä. Kun startupien määrä kasvaa, markkinointi muuttuu entistä tärkeämmäksi erottautumistekijäksi. Repack hoitaa sen jo nyt suvereenisti kuin isompikin brändi.
Entä jos etäkokouksissa kaikki olisivatkin jatkossa läsnä, mutta vain bitteinä? Siis sellaisina bitteinä, jotka näyttävät istuvan siinä samassa pöydässä.
5. Hype: Täydennetty todellisuus ja virtuaalitodellisuus ovat tulleet jäädäkseen
Oikeiksi liiketoimintalähdöiksi muuttuneen IoT:n oli tänä vuonna messuilla korvannut Augmented Reality ja Virtual reality -kojujen ja yrittäjien meri. Ainakin toistaiseksi kyseessä on paljolti saman oloinen hype kuin 3D oli Avatar-elokuvan jälkimainingeissa kuutisen vuotta sitten.
Muuttuuko tämä hype koskaan oikeaksi liiketoiminnaksi? Vaikea sanoa, mutta samaan hengenvetoon pitää mainita Facebookin ja Oculus Riftin Dublinissa julkistama visio virtuaalisesta teleportaatiosta: entä jos voisit tavata kaukana olevat sukulaisesi näennäisen samassa paikassa. Tai jos etäkokouksissa kaikki olisivatkin jatkossa läsnä, mutta vain bitteinä? Siis sellaisina bitteinä, jotka näyttävät istuvan siinä samassa pöydässä.
Odotan innolla, tukeeko keskiviikkona alkava Slush tekemiäni havaintona. Tuoko Facebook paikalle teleport-demonsa? Onko suomen IoT-kenttä yhtä kypsä teknologian tulemiselle kuin kansainvälinen kenttä? Ja millaista bisnestä datan ja analytiikan avulla tullaan tulevaisuudessa tekemään?
Lue myös
Onnistuuko Suomi hyödyntämään IoT-huuman?
Löytyykö tulevaisuus kristallipallosta?