Lahtelaisen Lotta Mykkäsen tarina todistaa, että yrityksen perustaminen ei aina vaadi isoa starttikassaa ja liiketoimintasuunnitelmaa. Hän perusti Mylo Designin nollabudjetilla vauva-arjen keskellä ja opetteli kaiken vauvatuotteiden valmistuksesta verkkokaupan pyörittämiseen. Nyt hänen tekemänsä vauvatuotteet ovat hitti ympäri Suomen. Miten hän onnistui?

Vuonna 2017 Lotta Mykkäsen elämä mullistui esikoisen syntymän myötä. Vauva-arki oli ihanaa, mutta yrittäjäperheessä kasvaneena Mykkänen huomasi kaipaavansa myös omaa tekemistä vanhempainvapaan ajaksi. Sormet syyhysivät ja idea alkoi muotoutua konkreettisesta tarpeesta.

“Selailin Facebookia ja etsin lapselleni tuttinauhaa. Sellaisia myytiin vain Facebookissa, eikä kellään ollut verkkokauppaa niille. Mietin, miksi kukaan ei tee tätä kunnolla?”

Idea vei mennessään. Mykkänen ei halunnut tilata valmiita tuotteita, vaan päätti tehdä ne itse. Tavoitteena oli luoda markkinoiden kestävin ja turvallisin tuttinauha.

Nollasta liikkeelle päivätyön ohessa

Tuttinauhojen maailma ei ollut yksinkertainen. Tiukat turvallisuusstandardit, materiaalien testaus ja vastuullinen valmistus avasivat kokonaan uuden maailman, joka oli opeteltava alusta asti. Mykkänen opiskeli, testasi, purki ja rakensi uudelleen, ja lopulta löysi oman tapansa solmia tuttinauhat niin, että jokainen yksityiskohta toimisi.

“En tilannut valmiita malleja. Halusin ymmärtää, miten tuotteesta tulee mahdollisimman kestävä”, Mykkänen kertoo.

Hän perusti toiminimen loppuvuodesta 2017. Ensimmäiset helmet tilattiin pieninä erinä. Sata kappaletta per väri tuntui isolta riskiltä. Nyt samaa väriä saatetaan tilata 10 000 kappaletta kerralla, itselle räätälöidyissä sävyissä.

“En ole halunnut ottaa suuria lainoja. Kauppa kasvoi tulorahoituksella hitaasti mutta varmasti”, Mykkänen kertoo.

Hän palasi vanhempainvapaalta päivätöihin. Tuttinauhabisnes kasvoi vapaa-ajalla yhä suuremmaksi, kunnes oli aika siirtää varasto kotoa omiin liiketiloihin, vaihtaa toiminimi osakeyhtiöksi ja siirtyä täysipäiväiseksi yrittäjäksi.

“Sain kasvatettua liikevaihdon muutamassa vuodessa nollasta 170 000 euroon.”

Mylon lippulaivatuote on edelleen tuttinauha.
Mylon lippulaivatuote on edelleen tuttinauha.

"Teen jokaisen solmun edelleen itse"

Vaikka yritys on kasvanut, yksi asia ei ole muuttunut: käsityön leima. Mylon lippulaivatuote on edelleen tuttinauha, ja Mykkänen solmii jokaisen niistä itse Lahden toimitiloissaan.

– Minulla on todella tiukat standardit. Koska kyse on pienten lasten tuotteista, turvallisuus ja kestävyys ovat minulle tärkeitä. Jos teettäisin työn ulkomailla, joutuisin silti tarkistamaan jokaisen solmun erikseen. On parempi, että työ pysyy Suomessa ja laatu on minun hyppysissäni.

Moni voisi kuvitella, että tuhansien solmujen tekeminen käy työstä, mutta Mykkäselle se on meditatiivista.

– Tykkään tästä. Se on vähän kuin kutomista, rentouttavaa tekemistä, joka tulee selkäytimestä. Yrittäjänä joutuu tekemään paljon sellaistakin, mistä ei nauti, mutta itse tuotteen valmistus ei tunnu työltä.

Nykyisin Mylolla on omat varastotilat Lahdessa ja säännöllisiä pop up -päiviä. Jälleenmyyjiä on ympäri Suomen ja kauppa elää vuodenaikojen rytmissä: kiireisintä on ennen joulua.

Kumppani, joka pitää yhteydet auki

Yksinyrittäjälle toimivat työkalut ovat elinehto. Kun verkkokauppa, tilausten hallinta, asiakaspalvelu ja markkinointi hoidetaan itse, tekniikan on toimittava näkymättömästi taustalla. Mykkäselle puhelin ja tietokone ovat tärkeimmät työvälineet.
Yhteistyö Elisan kanssa on jatkunut yrityksen ensimetreistä saakka.

“Alusta asti on ollut Elisan liittymät ja netti, ja kaikki on pelittänyt. Arvostan sitä, että minulla on oma yhteyshenkilö, joka soittaa ja kysyy, onko kaikki hyvin. Se tuntuu aidolta välittämiseltä”, Mykkänen kiittelee.

Yrittäjän arki ei rajoitu toimistoaikoihin tai yhteen paikkaan.

Elisan verkko kuuluu mökilläkin parhaiten. On tärkeää, että pystyn tarvittaessa hoitamaan asioita missä vain.

YouTube-yliopiston kautta ammattilaiseksi

Lotta Mykkäsen tarina toimii inspiraationa kaikille, jotka miettivät yrityksen perustamista, mutta epäröivät osaamisensa riittävyyttä. Mykkänen ei ole koulutukseltaan verkkokauppias, valokuvaaja tai markkinoinnin ammattilainen, vaan matkailualan perustutkinnon suorittanut ylioppilas, joka päätti oppia.

Olen tehnyt kaiken itse: tuotekuvaukset, pakkaussuunnittelun, markkinoinnin ja verkkokaupan rakentamisen. YouTubesta löytyy oppia mihin vain.

Hänen viestinsä muille yrittäjille on selkeä: älä pelkää aloittaa pienesti.

“Ei tarvitse ottaa 200 000 euron lainaa tai tietää kaikkea valmiiksi. Kun tekee sitä mistä pitää, työ ei tunnu työltä. Voi aloittaa oman päivätyön ohessa, tehdä iltaisin ja viikonloppuisin. Matkan varrella oppii valtavasti asioita, joita ei opi koulun penkillä.”
Mykkänen iloitseekin juuri jatkuvasta uuden oppimisesta.

“Elämä yrittäjänä on sitä, että selvitellään. Ja kaikesta selviää.”

Elisa on Suomen Yrittäjien pitkäaikainen yhteistyökumppani. Elisan tavoitteena on olla yrittäjien luotettavan ja turvallisen viestinnän kumppani ja auttaa yrittäjiä liiketoiminnan digitalisoinnissa sekä sen turvaamisessa kyberuhkilta. Elisa tarjoaa yrittäjille etuja esimerkiksi 5G-liittymistä ja IT-tuesta. Tutustu ja hyödynnä etusi!

Lue myös

Timpurista terapeutiksi ja AI-visionääriksi

​Kuntosaliyrittäjä on jokapaikanhöylä

Parhaat innovaatiot syntyvät käytännön tarpeista