Tampereen Markiisin IT laitettiin kerralla kuntoon ja kulut laskivat

Lukuaika 2 min

Tampereen Markiisin tiimin työnteko sujuvoitui Microsoft 365 Business Premiumilla ja IT-kulut laskivat tuntuvasti, kun Elisan yritysmyyjä suunnitteli IT-palvelut vastaamaan yrityksen tarpeita.

Kuvat: Tampereen Markiisi

Tampereen Markiisi Oy on tehnyt ja myynyt aurinkosuojia ja terassituotteita sekä erilaisia kaihtimia ja pimennysverhoja jo 1970-luvulta asti. Luottamus laadukkaaseen tekemiseen on luonut yritykselle pitkäaikaisten asiakkaiden verkoston. Korona-aika on pistänyt entisestään vauhtia liiketoimintaan kotoilun ja etäilyn ansiosta ja asiakaskunta on vain laajentunut.

“Poikkeuksellinen viime vuosi toi vipinää myös vuodenvaihteeseen ja liikevaihtomme kasvoi mukavasti”, kertoo Matti Salminen, Tampereen Markiisin toimitusjohtaja.

Vilkastunut liiketoiminta on lisännyt painetta myös entistä sujuvampaan asiakaspalveluun ja toimiviin IT-palveluihin.

Apuun tuli oma Elisan yhteyshenkilö, joka räätälöi yrityksen IT-palvelut kerralla sujuviksi ja samalla myös edullisemmiksi.

IT-palvelut kerralla kuntoon kustannustehokkaasti

Puolisen vuotta sitten Elisan yhteyshenkilö teki tarkistuskierroksen Tampereen Markiisin käyttämistä palveluista.

Microsoft 365 -lisenssi päädyttiin päivittämään Microsoft 365 Business Premium -lisenssiin. Samalla sovittiin valokuidun asentamisesta, katsottiin wlan-toiminnot ajanmukaiseen kuntoon ja muutettiin IT-tuen toimintamalli ja palveluntarjoaja.

“Olimme aiemmin maksaneet liikaa ja turhista asioista. Meillä oli oma IT-tukipalvelu, vaikka tämän kokoisessa yrityksessä kannattaa maksaa vain tehdystä työstä. Päivitimme Microsoft 365:n lisenssit ja laitoimme samalla IT-tuen kuntoon Elisan avulla. Muutokset vähensivät kuukausikulujamme huomattavasti”, Salminen kertoo.

Hän kiittelee OmaElisan nimetyn yhteyshenkilön aktiivisuutta ja avuliaisuutta, jonka ansiosta kuluja saatiin tiputettua reilusti aiemmasta.

Sujuva arki ja lisää tietoturvaa M365 Business Premiumilla

Talvella käyttöön otettu M365 Business Premium on tehnyt Tampereen Markiisin arjen entistä sujuvammaksi. Samalla tietoturva on lisääntynyt. Yhdessä määritettyjen asetusten myötä viestit skannataan valmiiksi muun muassa tietojenkalastelun ja saastuneiden linkkien ja tiedostojen varalta.

Premiumissa on niin paljon ominaisuuksia, että vasta osa niistä on käytössä, mutta nekin ovat ilahduttaneet.

“Tällä hetkellä esimerkiksi Teams on korvaamaton apu, samoin SharePoint. On tärkeää, että kaikki yhteiset dokumentit löytyvät helposti SharePointista olitpa missä vain”, sanoo talouspäällikkö Minna Pälä.

Tampereen Markiisin yhtiökumppanit Minna Pälä ja Matti Salminen
Tampereen Markiisin yhtiökumppanit Minna Pälä ja Matti Salminen

“Teamsilla olemme pitäneet muun muassa palavereita ja koulutuksia, kun korona on edellyttänyt etätapaamisia”, Matti Salminen kertoo.

Salminen uskoo, että he tulevat vielä hyödyntämään M365 Business Premiumin monipuolisia ominaisuuksia laajemminkin, kunhan he pääsevät perehtymään kaikkiin mahdollisuuksiin. Tulossa onkin tilaisuus, jossa kartoitetaan yhdessä Elisan kouluttajien kanssa, miten yritys pystyisi hyödyntämään M365 Business Premiumin sovelluksia itselleen parhaalla tavalla.

Elisa Ring paransi asiakaspalvelua

Tampereen Markiisilla on käytössä myös Elisa Ring. Se otettiin käyttöön muutama vuosi sitten tuomaan helpotusta tavoitettavuuteen. Kun aiemmin yrityksen yhteiseen kännykkään vastasi, kuka kulloinkin oli paikan päällä, Elisa Ring mahdollistaa sujuvan asiakaspalvelun missä ja milloin vain.

Vuodesta 2011 Matti Salmisen ja hänen yhtiökumppaninsa Minna Pälän omistuksessa ollut yritys työllistää tällä hetkellä 12–17 henkeä sesongin mukaan. Tehdas ja sen yhteydessä kuluttajia palveleva Kaihdinmyymälä ovat Pirkanmaalla. Valtakunnallisesti tärkeä kivijalka on yrityksen laaja jälleenmyyjäverkosto sekä B2B-asiakkaat. Kokonaisuuden hallintaan Elisa Ring on tuonut sujuvuutta.

“Elisa Ringin avulla asiakkaan ei tarvitse odottaa, jos paikalla ei ole ketään vastaamassa. Puhelu ohjautuu tavoitettavissa olevan henkilön omaan puhelimeen ja voimme tehdä helposti myös puhelunsiirrot. Kun työntekijä on lomalla, hän tekee siitä tilapäivityksen ja puhelu siirtyy automaattisesti paikalla olevalle, eikä lomalaisen tarvitse säätää”, Salminen kertoo.

Ring-palvelua kehitetään edelleen. Jatkossa sen pystyy integroimaan myös Microsoft 365 Premiumiin, jolloin palvelu tunnistaa Outlookista ne kokoukset, joiden aikana ei voi ottaa puheluita, kertoen sen vaihdepalvelulle.

Lue myös

Ring, ring ja rautakauppa vastaa

Café Siilinkarissa investointi 5G:hen on panostus asiakaspalveluun

M365: yksi lasku riittää ja kirjanpito kiittää

Yrittäjä ei jää yksin Elisan asiakkaana