Vanhentuva Windows 7 tarjoaa verkkorikollisille avoimet ovat yrityksen ja sen asiakkaiden tietoihin, sillä käyttöjärjestelmän tuki loppuu tammikuussa. Pienenkin yrityksen on onneksi helppoa pitää käyttöjärjestelmänsä ajan tasalla.
Tammikuussa Windows 7 -käyttöjärjestelmän tuki lakkaa. Se merkitsee sitä, että järjestelmän valmistaja Microsoft ei enää tuota tärkeitä suojauspäivityksiä Windows 7:lle.
”Kone toimii edelleen, mutta sen käyttäminen ei enää ole turvallista”, Elisan Windows-asiantuntija Eetu Mustonen kiteyttää.
Microsoft julkaisi Windows 7:n vuonna 2009. Yli kymmenen vuotta on käyttöjärjestelmälle pitkä aika. Sittemmin markkinoille ovat tulleet myöhemmät versiot, kuten tuorein Windows 10, johon vanhat laitteetkin nyt olisi hyvä päivittää. Erityisesti monista pienistä yrityksistä ”seiskoja” löytyy runsaasti.
”Moni on jättänyt päivittämättä koneet uusiin versioihin. Jos yrityksen tietokoneenkäyttö ei vaadi tehoa ja nopeutta, ratkaisu on ollut ihan hyvä. Nyt on kuitenkin aika toimia.”
Vanha kone on verkkorikollisten aarre
Tuen lakatessa päivittäminen on tärkeää erityisesti turvallisuussyistä. Digitaalisessa työkulttuurissa tietokone, kovalevy ja tiedostot ovat yrityksen kallista pääomaa. Useimmiten kyseessä ovat tavalla tai toisella myös asiakkaiden tiedot.
”Suurin osa päivittää laitteensa ajoissa. Kuitenkin pieni osa, joka ei päivitä niitä, merkitsee suurta määrää käyttäjiä, joista on verkkorikollisten helppo saada hyötyä.”
Kun turvallisuusjärjestelmän ”reikiä” ei enää tukita, rikollisten on yhä helpompaa päästä sisältöön käsiksi. Myöskään vanhoja, matkan varrella huomattuja vikoja ei enää Windows 7:stä korjata.
Koneelle käy kuin vanhalle maidolle. Parasta ennen -päivän jälkeen maku muuttuu, ja päivä päivältä käytöstä tulee myös yhä riskialttiimpaa.
”Verkkorikollisille tuen loppuminen on otollista aikaa toimia.”
Elisan tarjoama Microsoft 365 Premium ratkaisee päivitysongelman
Paras tapa päivittää Windows 7:lla toimiva tietokone on korvata se uudella.
”Uudet koneet ovat tehokkaampia ja nopeampia kuin vanhat. Etuna on myös se, että ne sisältävät automaattisesti käyttöjärjestelmän uusimman version Windows 10:n.”
Windows 7:lle myytiin vielä melko hiljattainkin uusien tietokoneiden mukana. Onkin siis mahdollista, että tietokone itsessään on vielä pätevä, mutta käyttöjärjestelmä ei.
Tällöin hyvä ratkaisu on Elisan kuukausimaksulla toimiva Microsoft 365 -paketti. Tärkeimpien toimisto-ohjelmien lisäksi se sisältää myös Windows 10:n päivityksen ja käyttölisenssin. Erikseen ostettuna lisenssi maksaa noin 200 euroa.
Kuukausimaksullinen versio ratkaisee samalla tietoteknisen ongelman. Windows 10 on suunniteltu uusimpia tietokoneita varten. Se voi toimia vanhalla koneella hyvin, tai sitten ei. Varmuuden saa vain kokeilemalla.
” Microsoft 365 -paketin avulla välttyy kuitenkin siltä, että ostaisi Windows 10:n turhaan. Jos se ei vanhalla koneella toimi, voi kokeilun jälkeen hankkia uuden tietokoneen ja jatkaa Microsoft 365:n käyttöä sillä.”
Kierrätä vanha laite turvallisesti
Päivityshetki on hyvä aika myös varmuuskopioida tärkeät tiedostot ulkoiselle kovalevylle. Jatkossa kannattaa ottaa käyttöön Microsoft 365:n mukana tuleva Onedrive, joka mahdollistaa tärkeiden tiedostojen tallentamisen pilvipalveluun.
”Siellä ne ovat turvassa, vaikka kone hajoaisi tai varastettaisiin. Työnteko jatkuu tavalliseen tapaan”
Toinen päivitykseen liittyvä asia on vanhan koneen kierrättäminen. Tuottajavastuujärjestelmän ansiosta kodinkoneita myyvät liikkeet ottavat vanhat laitteet vastaan ja kierrättävät ne. Samalla kiertoon ja mahdollisesti myös ´hyötykäyttöön´ päätyvät koneen sisältämät tiedot.
”Tärkeintä onkin tyhjentää kovalevy. Kun se on tehty, voi olla rauhassa.”
Tapoja on useita aina koneen omasta formatoinnista verkosta ladattaviin, maksullisiin raskaampiin ylikirjoitusohjelmiin. Kovalevyn voi myös rikkoa fyysisesti. Jos ei tiedä mitä tekee, parasta on turvautua tietoturvapalveluihin, joka noutaa ja hävittää koneet todistuksen kera.
”Tietojen tuhoamisen laajuus riippuu aina tapauksesta ja tietojen luonteesta. Hyvä lähtökohta on miettiä, mitä tapahtuisi, jos kilpailija saisi koneen auki ja toimia sen mukaan.”
->Tutustu Microsoft Office 365 ja Microsoft 365 business -tuoteperheeseen
Elisan tarjoama Microsoft 365 Business -paketti tarjoaa helpon tavan kokeilla Windows 10:ä vanhalla koneella ilman pelkoa turhasta ostoksesta. Kysy lisää tai tilaa Microsoft 365 -paketti Elisan myyntipalvelusta 0800 04411 tai lähimmältä Elisa myyjältäsi.