Idanne-vaatekaupan kivijalkamyymälässä ja verkkokaupassa asiakas näkee, miltä vaate näyttää myyjän yllä. Henkilökohtaisen palvelun ohessa tärkeä työkalu vaatebisneksessä ovat Elisan sujuvat 5G-yhteydet, joiden varassa toimivat varasto- ja kassajärjestelmät.
”Me käytämme niitä vaatteita, joita myymme. Naisille on tärkeää huomata, että 42-kokoisena voi pukeutua muuhunkin kuin väljään ja mustaan”, Anne Niemi sanoo.
Niemi johtaa Seinäjoella toimivaa naistenvaatteisiin erikoistunutta Idannea, jonka hän perusti yhdessä tyttärensä Eveliina Syrjälän kanssa alkuvuodesta 2020. Pitkän työuran tehnyt ja yrittäjäjärjestöt tunteva Niemi johtaa liiketoimintaa. Nuorempaa digisukupolvea edustava Syrjälä vastaa markkinoinnista ja digitaalisen liiketoiminnan kehittämisestä.
”Hetken mietimme, voisimmeko perustaa pelkän verkkokaupan. Lopulta totesimme, että meille paras ratkaisu on kivijalan ja verkkokaupan hybridimalli”, Syrjälä kertoo.
Työ on tehtävä itse, mutta hyvät kumppanit auttavat menestymään. Kun Idanne aloitti, Syrjälä hankki yritykselle tärkeät verkkoyhteydet Elisalta. Nykyisin yrityksen arki, myymälän kassat ja verkkokauppa toimivat Elisan 5G-verkossa.
Idannessa linjana on, että asiakkaille myydään kunnon laatua kunnon välineillä.
”Valikoimamme sisältää hyvien valmistajien vaatteita, joita yhdistelemällä voidaan asiakkaalle rakentaa toimiva kokonaisuus. Usein paras mainos on se, kun asiakas näkee vaatteet myymälähenkilökunnan päällä”, Niemi sanoo.
5G kruunaa ostoelämyksen asiakkaalle
Viime joulukuussa Idanne muutti uusiin tiloihin Kalevankadulle lähelle Seinäjoen vilkasta rautatieasemaa. Muutto antoi vauhtia liiketoiminnalle myös siksi, että samalla Idannen vanhat verkkoyhteydet päivitettiin Elisa Netti Lite 5G-liittymäksi.
”Meillä on yhdistettynä saman reitittimen kautta verkkoon tietokoneet, padit ja kassajärjestelmä ja tulostimet. Kapasiteetti riittää hyvin, ja kaikki toimii todella hyvin”, Syrjälä sanoo.
Idannessa 250 Mbit/s yhteyden nopeus riittää myyntityöhön hyvin. Nopeutta tärkeämpää Idannessa on ollut 5G-verkon luotettavuus ja toimintavarmuus. Yrityksessä niin varastonhallinta- kuin myymälän kassajärjestelmäkin toimivat verkkopohjaisesti. Bittien sujuva virta onkin tärkeä asiakaspalvelun elementti.
”Aiemmin kesken maksutapahtuman yhteys saattoikin katketa, mikä ei tietenkään ole millään lailla hyvää asiakaspalvelua. 5G:n kanssa vastaavia ongelmia ei ole enää ollut lainkaan”, Syrjälä jatkaa.
Sovita meillä, tilaa kotona
Kiviljalkamyymälä on iso osa Idannen identiteettiä. Ostoksilla viivytään monesti pitkään ja vaihdetaan kuulumisia. Usein ovesta astuu sisään vakioasiakas.
”On ihanaa, kun vaatteita voi esitellä ja auttaa asiakasta löytämään jotain uutta. Kerran eräs nuori urheilijanainen kertoi, että hänelle käyvät kaikki värit paitsi vihreä. No, hän sitten lähti meiltä mukanaan vihreä juhla-asu, jossa hän näytti aivan upealta”, Niemi nauraa.
Alusta asti oli selvää, että kivijalan tueksi tarvitaan verkkokauppa. Asuuhan moni kanta-asiakas kauempana.
”He saattavat sovittaa meillä ennen junan lähtöä ja sitten tilata kotona vaatteen verkkokaupastamme. Olemme myös mittailleet puhelimessa vaatteita, jotta asiakkaalle löytyy helpommin oikea koko”, Niemi kertoo.
Juuri palvelu voi erottaa pienen yrityksen verkkokaupan muista. Globaalin verkkomyynnin ongelmana liiketoiminnan ja ympäristön näkökulmasta ovat turhat palautukset. Tilataan monta vaatetta ja palautetaan sitten.
Palautusprosenttimme on merkittävästi pienempi, kuin kansainvälisillä toimijoilla, koska panostamme henkilökohtaiseen ja laadukkaaseen palveluun, myös etänä. Asiakkaamme tuntevat meidät ja me heidät, joten he ostavat vain sen, mitä he tarvitsevat”, Syrjälä sanoo.
5G mahdollistaa varastonhallinnan missä vain
Verkkokaupasta Idannessa on selvä käsitys: kuten myymälässäkin, myös verkossa vaatteisiin on voitava samaistua, ja ne on voitava tuntea omakseen.
”Jotta värit ovat todelliset, käytämme vain valmistajien tuotekuvia. Täydennämme niitä paljon kuvilla, joissa vaatteet ovat itsemme tai muiden ihan tavallisten naisten päällä”, Syrjälä kertoo.
Nykyinen 5G-yhteys tukee verkkokaupan ylläpitoa monella tavalla. Tuotetietojen täyttäminen ja suurtenkin kuvatiedostojen lataaminen onnistuvat 5G:n suuren lähetysnopeuden ansiosta mistä vain. Liikkeessä käytetään Elisa Netti Lite 5G:tä, etätöissä 5G-mobiiliyhteyttä.
”Varastonhallintamme on yhdistetty verkkokauppaamme. On ihanaa, kun voin asiakkaan kysyessä jotakin vaatetta tarkistaa, mistä vain ja milloin vain, onko vaatetta varastossamme”, Niemi sanoo.
Elisa on Suomen Yrittäjien pitkäaikainen kumppani. Haluamme helpottaa yrittäjien arkea tehokkailla työvälineillä ja yhteyksillä. Suomen Yrittäjien jäsenenä saat alennuksia esimerkiksi 5G-liittymistä ja IT-tuesta, jotka tukevat sujuvaa työntekoa. Lisäksi autamme sinua viihtymään vapaa-ajallasi paremmin. Tarjoamme alennuksia esimerkiksi Elisa Viihde -palveluista ja Elisa Kirjasta. Tutustu etuihimme Suomen yrittäjille.
Lue myös
Interfloran chat – tietoa, suosituksia ja inspiraatiota
5G:n avulla Woolin livestriimi ei katkea