Asiakaskokemuksen kehittämisellä puhtia Aseman Lasten toimintaan

Lukuaika 2 min

Arjen kiireiden keskellä moni haastaa itseään työn merkityksellisyyden suhteen. Onko työlläni tarkoitus? Miten yhteiskunta hyötyy tekemästäni työstä? Eilen saimme mahdollisuuden tehdä jotain todella merkityksellistä ja kantaa kortemme kekoon hyvän asian puolesta.

Historian ensimmäisessä CXPA Hackissa kehitettiin Aseman Lasten toimintaa Pasilassa Elisan tiloissa. Tapahtumassa pureuduttiin asiakaskokemuksen kehittämisen keinoin Aseman Lapset ry:n toiminnan konkreettisiin haasteisiin – muun muassa siihen, miten järjestön hyväntekeväisyystoimintaan saataisiin lisää jäseniä.

Halusimme valjastaa osaamistamme siihen, että Aseman Lasten toiminnasta yhteiskunnallisena hyväntekijänä tulisi entistä sujuvampaa.

Hackiin osallistujat pureutuivat kolmeen eri aihealueeseen: resurssien kasvattamiseen, työntekijä- ja rekrytointikokemuksen parantamiseen sekä asiakaspolun kehittämiseen.

Samat elisalaiset, jotka olivat mukana fasilitoimassa CXPA:n hackia, ovat tehneet tutuksi elisalaista tapaa kehittää asiakaskokemusta. Näin erilaisia yrityksiä ja organisaatioita on saatu kokeilemaan asiakaslähtöisen kehittämisen työkaluja ja käytäntöjä. Tästä innostuneena päätimme lähteä myös mukaan tähän hack-tapahtumaan ja jakaa osaamistamme sekä omia kokemuksiamme konkreettisen tekemisen kautta.

Asiakaskokemuksen kehittäminen puhuttaa, mutta miten siirtyä sanoista tekoihin?

Jo useamman vuoden ajan asiakaskokemuksen kehittäminen on ollut Suomessa ja kansainvälisesti yritysten ylimmän johdon agendalla ja investointikohteena. Samaan aikaan markkinassa kaikuu vahva viesti siitä, ettei organisaatioilla ole selkeää kuvaa mistä työ pitäisi aloittaa. Myös mittaaminen puuttuu, sillä NPS tuntuu olevan vaikea sovittaa talouslukujen viereen strategiatyöstössä.

Me elisalaiset kehitämme omaa ja asiakkaidemme liiketoimintaa sekä asiakaskokemusta yhdistämällä tietotaitomme palvelumuotoilusta, huipputeknologioista ja parhaista käytännöistä.

Teemme lukuisten eri yritysasiakkaidemme kanssa erilaisia liiketoiminnan transformaatioprojekteja. Niiden onnistumisen edellytyksenä on pitää loppukäyttäjät suunnittelun keskiössä strategiasta kehityshankkeisiin ja arjen asiakastyöhön.

Vaikka tehtävä ei aina ole helppo, asiakaslähtöinen kehittäminen näyttää luovan paremmat onnistumisen edellytykset, selkeitä etuja liiketoimintaan sekä merkityksellisyyttä kaikkien osapuolien arkeen.

Lue lisää CXPA Finland Hackista CXPA Finlandin sivuilta.

Kirjoittanut:
Katja Bäckström

Katja Bäckström vastaa Elisalla Digitalisaatioratkaisut-liiketoiminnasta. Katjan mielestä ketterä kokeilukulttuuri ja asiakkaiden arvontuotannon maksimointiin tähtäävät toimintamallit ovat elinehtoja menestyksekkäälle liiketoiminnalle, sillä niiden ansiosta asiakaskokemus voidaan kääntää numeroiksi sekä mitata ja johtaa dataohjatusti.

Lue myös

Kaikki yritykset ovat teknologiayrityksiä

CXPA Finland Hack 2021 -kisassa voittajaksi nuorten mediayleisöjen sitouttamista tukeva ehdotus

Digiasioinnin kehittäminen tehostaa ja parantaa asiakaskokemusta – myös pienillä investoinneilla

Yhdenmukainen asiakaskokemus CRM:llä – näin Atria onnistuu