Paljon melua teollisesta internetistä – vielä enemmän konkretiaa

Lukuaika 2 min

Kesän aikana ja sen jälkeen on eri kanavilla ollut paljon kirjoittelua teollisesta internetistä ja sitä on joissain keskusteluissa pidetty hypenäkin. Totta on se, että keskustelu käy kuumana ja hyvä niin.

Asian toinen puoli on se, että teollinen internet jo toteutuu teollisuusyrityksissä kovaa vauhtia ja sen ensiaskeleita on otettu jo vuosia sitten suomalaisissakin yrityksissä. Tästä konkretiasta puhutaan vähemmän.

Teollinen internet ei yksinkertaisuudessaan ole muuta kuin koneiden ja laitteiden kytkemistä verkkoon. Kun sensoriteknologia on kehittynyt ja ne ovat entistä edullisempia, laitteiden kytkeminen verkkoon on mahdollistunut ihan kenelle vain.

Kun koneista ja laitteista saadaan tietoa, vältytään kalliilta vikatiloilta, koneiden rikkoutumiselta ja voidaan varmistaa esimerkiksi tuotannon toimivuus. Tämä tuo laskennallisesti kymmenien ja satojen tuhansien eurojen säästöt.

Valmistavan teollisuuden alan yrityksissä ollaan jo teollisen internetin hyödyt ja sen tuoma kilpailuetu huomattu. Muun muassa seuraavat tuotteiden valmistamiseen, tuotekehitykseen ja kauppaan liittyvät mekanismit ovat jo tätä päivää:

Teollisen internetin muutos

Mitä hyötyjä edellä kuvatut esimerkit tarkoittavat yritysten näkökulmasta?

Nopea ja ketterä tuotekehitys – tuotteet ja uudistukset nopeammin markkinoille. Kun loppukäyttäjän käyttämä kone ja laite kertoo tarvittavan käyttäjätiedon reaaliajassa tuotteen valmistajalle, saadaan uudistukset tehtyä ketterästi ilman raskaita tuotekehitysvaiheita. Tieto jakautuu verkon avulla helposti kaikille tuotekehityksessä mukana oleville tahoille ja on siten paremmin hyödynnettävissä.

Tuotannon tehokkuus, parempi tuottavuus. Sensorit kommunikoivat muiden sensorien kanssa ilman ihmistä. Näin muodostuneet verkostot voivat automaattisesti muuttaa tuotanto-olojen olosuhteita – vaikkapa lämpötiloja – jos kertynyt tieto sitä vaatii. Koneet ja laitteet optimoivat siis automaattisesti parhaat mahdolliset olosuhteet kyseiselle prosessille.

Ihmisten tietomäärä koneiden käyttäytymisestä kasvaa. Sensoreiden kautta koostunut verkosto ja siinä oleva ja kehittyvä tietomäärä auttaa meitä hyödyntämään koneita ja laitteita eri elämän osa-alueilla entistä paremmin.

Prosessit tehostuvat. Ihmiset, data ja koneet toimivat tehokkaasti yhdessä. Sensorien kautta saamme oikeanlaista tietoa miten koneet ja laitteet toimivat yhteistyössä ja se tuo omaan toimintaamme myös tehokkuutta: emme mieti koneiden tai laitteiden korjausaikoja ja kestävyyttä turhaan, vaan tiedämme tarkkaan mitä koneen osia esimerkiksi tulee seuraavaksi vaihtaa.

Datan hyödyntäminen. data kerätään automaattisesti ja sen käsittely on myös automatisoitu teollisen internetin kautta. dataan voidaan kytkeä muualta prosessista saatua data. Samassa verkossa oleva tieto lähetetään automaattisesti takaisin koneeseen, joka osaa reagoida siihen oikealla tavalla – vaikkapa pienentämällä koneen pyöritystehoja jos tilanne sitä vaatii

Tavarat, tuotteet ja laitteet täsmällisemmin auttamaan ja helpottaman ihmisten elämää. Kaiken edellä kuvatun kautta saamme omaan elämäämme, elintasoon ja tehokkuuteen mielekkyyttä. Koneet eivät toimi yksikköinä – vaikkapa tuottavan teollisuushallin lattialla – vaan ne muodostavat kokonaisen ekosysteemin jota voidaan ohjata kokonaisuudessaan tarkkaan tietoon pohjautuen.

Teollinen internet on jo täällä. Katso vaikka.

Lue myös

Onnistuuko Suomi hyödyntämään IoT-huuman?

Esineiden internetistä edullista ja helppoa

Tunnetko nämä 10 uuden ajan digitermiä?

NB-IoT tuo sujuvuuden sähkömittarien etäluentaan

Kirjoittanut

Jari Järvinen

Jari Järvinen toimii Elisassa Business Managerina ja vastaa Elisa IoT palvelualustan tuotteistuksesta ja tuotehallinnasta.