Media-alan konkari Elina Yrjölä hallitsee stressiä tanssilla. Pidä huolta -sarjassamme Yrjölä kertoo vinkit, joita soveltamalla jokainen voi pitää parempaa huoltoa kehostaan ja jaksamisestaan.
Teksti ja kuva: Juho Paavola
Media-alan konkari, niin yrittäjänä kuin johtajana toiminut Elina Yrjölä on oppinut miltä stressi tuntuu ja miten sitä voi hallita liikunnalla. Yrjölän resepti rentoutumiseen on yksinkertainen: töissä Exceliä ja vapaa-ajalla juuri omalle kunnolle sopivaa tanssia.
Parketti ei juuri tömise, vaikka salin maisemat vilkkaasti vaihtuvatkin. Kymmenkunta naista ottaa sulavasti alkulämpöä, juoksee salia ympäri ja heiluu tanssinopettaja Marko Keräsen ohjeiden mukaan HSDS-tanssistudiolla Helsingin Kaapelitehtaalla. Elina Yrjölä tekee mitä Keränen käskee. Hymyileekin usein, vaikkei Keränen niin käskekään.
”Minulle tanssi on hyvä liikunnan muoto. Kun se on riittävän vaikeaa, joudun keskittymään ja olemaan hetkessä. Jos alan miettiä muuta, en pysy koreografiassa mukana”, Yrjölä kertoo.
Yrjölä on tehnyt mittavan uran mediayrityksissä. Hän työskenteli muun muassa lehtiliiketoiminnan johtajana Talentumissa. Vuonna 2012 hän hyppäsi yrittäjäksi ja perusti luovien alojen työtä tarjoavan Journalistikone-yrityksensä.
Journalistikone menestyi sen verran hyvin, että vuokratyöhön erikoistunut Opteam osti sen kesällä 2016. Nyt Yrjölä toimii Opteam Luova -yksikön asiakkuusjohtajana. Itse asiassa hän on siitä hieman ihmeissään, sillä vielä keväällä hän sanoi palkkatöille ehdottoman ein. ”Mietin, miten voisin luopua autonomiastani ja siitä että olen vastuussa vain itselleni. Yrittäjänä toisaalta olen oppinut itsekkyyttä suhteessa organisaatioon, ja onhan se tosi kiva, kun nyt on työkavereita, ja joku osaa joitakin asioita paremmin kuin minä itse.”
Liikunta poistaa stressiä
Yrjölä on oppinut hallitsemaan työn aiheuttamat paineet melko hyvin. Jo viimeiset vuodet yritysmaailmassa ennen omaa yritystä olivat kova koulu. ”Pieni stressi tekee hyvää, kun se ei jatku liian pitkään. Olen myös oppinut ajattelemaan, että mitä sitten, jos mokaa. Harvoin se on lopullista, ja useimmiten häviää vain aikaansa ja hypoteettista rahaa.”
Yrjölän vinkki stressin hallintaan on erikoinen mutta selkeä: taulukkolaskentaa ja liikuntaa.
Hän on huomannut ahdistuksen syntyvän sekavista ajatuksista. Mitä jos kauppa oli huono tai tilaus loppuu, riittävätkö rahat? Mutta kun laskee asiat auki, tunne muuttuu käsiteltäväksi. ”Minulle excelöinti on mindfulnesiä. Toisin kuin ihmiset, Excel tottelee kun teen sinne vain oikeanlaisen kaavan.”
Vastapainoksi Yrjölän keho huutaa liikuntaa. Ei liian ryppyotsaista, muttei liian helppoakaan. Sellaista kuin tanssi, missä jokainen voi harrastaa oman kuntonsa mukaan. Henkisen irrottautumisen ja liikunnan laukaisemien mielihyvähormonien liiton edessä stressi on suorastaan voimaton.
Tanssissa yhdistyvät rytmi ja liike. Se on Yrjölälle harrastamisen suola. ”Kehossa olemisen elämys on minulle voimakas, koska oma työni tuppaa keskittymään pään sisälle.”
”Haluan oppia jotakin lisää”
Yrjölä on tanssisaleilla kokenut kettu. Hän aloitti jazz-tanssin jo teini-ikäisenä, mutta aikuistumisen myötä harrastus jäi. Kolmikymppisenä hän tunsi olevansa niin vanha, ettei tanssisalille olisi asiaa.
Ennakkoluulo osoittautui turhaksi. Piti vain löytää rohkeus ja tanssinopettaja Satu ”Sutu” Markkasen salliva sali.
”Nyt täytän 49. Harrastaminen on vain vaatinut hyväksymään sen, ettei kehoni eikä fyysinen suorituskykyni ole enää 17-vuotiaan.” Nykyisin Yrjölä käy tanssitunneilla kolmena tai neljänä iltana viikossa. Välillä veivataan latinotansseja, välillä ohjelmassa on kuubalaisia rytmejä tai nykytanssia.
Yrjölän mielestä harrastus on kohdillaan, kun välillä ohjelmassa on helppoja tunteja, mutta välillä pitää todella yrittää tosissaan, että jalka osuu siihen, mihin opettajan mielestä pitääkin. ”Minun pitää saada tunne, että olen oppinut jotakin uutta ja osaan jotakin paremmin kuin ennen.”
Liikuntaharrastuksen pitää olla rento
Yrjölä on huomannut, että kovatempoinen liikunta on muodissa. Pingotaan maratoneja, eikä ole harvinaista tavata töissä ihmisiä, jotka kertovat valmistautuvansa triathlonille. Siis siinä samalla, kun he hoitavat työnsä ja yrittävät olla kotonakin läsnä. Se on aika kovaa menoa, mutta jokainen rentoutuu tyylillään.
Myös Yrjölä sanoo suoraan, että haluaisi ehtiä tanssia nykyistä enemmän. Niin hän pääsisi ihan yleisesti nykyistä parempaan kuntoon. Pian Yrjölän ajatus pysähtyy ja vaihtaa suuntaa. Harrastuksen pitää hallita stressiä, ei luoda sitä lisää.
”Tanssi on tuottanut minulle vain iloa. Jos tanssisin 15 tuntia töiden lisäksi viikossa, se tarkoittaisi sitä että alan priorisoida sitä jo perheen ja ystävien edelle. Mistä se sitten kertoisi?”
Elina Yrjölän vinkit omasta kehosta huolehtimiseen
Iloa lenkkeilyyn: Nomadi – kuntoa ja iloa yhdessä paketissa
Helppo tapa tutustua oman tai vierailukaupungin katuihin ja luontoon on Nomadi-sovellus, joka sisältää valmiita kulkureittejä. Lisäksi sovellus tarjoaa tietoa reitillä sijaitsevista mielenkiintoisista kohteista, joten se sopii hyvin kaveriksi kuntoilua aloittelevalle tai kiireettömyyttä arvostavalle nautiskelijalle.
Liikuntadata talteen: Sports Tracker
Ohjelma seuraa, missä kuntoilija kävelee, juoksee, pyöräilee tai vaikka hiihtää ja kertoo kuinka kovaa mennään. Omat lenkit voi tallentaa harjoituspäiväkirjaksi ja seurata omaa ahkeruuttaan ja editymistään. Lisäksi sovelluksen voi kytkeä toimimaan yhdessä esimerkiksi sykemittarin tai Apple Health -sovelluksen kanssa.
Lue myös
Pidä huolta unestasi: Lue, rauhoitu ja nuku
Pidä huolta aivoistasi: Vaativa tietotyö vaatii aivojumppaa