Pilvi kevensi taloushallinnon

Lukuaika 2 min

Uudet teknologiat ja niiden keskeltä nousseet asiakastarpeet ovat mullistaneet yritysten tuotteiden ja palveluiden lisäksi sisäiset prosessit. Myös taloushallinto on muuttanut muotoaan digitaalisten ratkaisujen ja pilven myötä.

”Taloushallinnolta vaaditaan nykyään samaa digitaalisuuden astetta, johon nuoret ja ketterät yritykset ovat tottuneet liiketoiminnan muillakin osa-alueilla”, toteaa Azets Insightin IT-johtaja Niklas Roitto.

Azets on Pohjoismaiden johtava taloushallinnon, HR-palveluiden ja palkanlaskennan tarjoaja, joka toimii Suomen lisäksi myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Yhteensä yrityksellä on 83 toimipistettä, joista 16 on Suomessa. Pitkät juuret osana Vismaa tehnyt Azets perustettiin vuonna 2016 ja jo nyt yritykseen luottaa yli 20 000 asiakasta.

Azetsin IT-puolen lisäksi Niklas johtaa myös pari vuotta sitten perustettua ohjelmistokonsultointiyksikköä. Yksikkö avustaa yrityksiä uusien ohjelmien käyttöönotossa ja tukee asiakkaita myös tästä eteenpäin arjen kiemuroissa.

”Me olemme siirtyneet taloushallinnon rutiinitöistä enemmän konsultoivaan rooliin. Autamme asiakkaita hyödyntämään uusia teknologioita ja automatisoimaan heidän toimintojaan. Voimme keskittyä ratkomaan ongelmia ja tekemään taloushallinnosta nopeampaa ja joustavampaa, jolloin asiakas pystyy paremmin keskittymään ydinliiketoimintaansa.”

Pilven ansiosta reaaliaikaista ja luotettavaa

Toimivat IT-palvelut ovat elintärkeitä Azetsin asiakkaille, sillä taloushallinnon ulkoistuskumppanin luotetaan huolehtivan yritysten hyvinkin liiketoimintakriittisistä asioista. Toiminnan tehostamisen ja laadun parantamisen lisäksi Azetsin asiakkaat ovat myös alkaneet vaatia entistä enemmän itsepalvelua.

Käytännössä tämä tarkoittaa Niklaksen mukaan sitä, että asiakkaalla on pääsy samoihin taloushallinnon järjestelmiin kuin ulkoistuskumppanilla ja hän pääsee tarvittaessa näkemään kaiken siellä olevan tiedon.

Niklas Roitto

” Taloushallinnosta tulee reaaliaikaista, kun tiedot taustajärjestelmistä saadaan päivittymään automaattisesti ja tietoon on helppo päästä käsiksi. Paras tapa tämän mahdollistamiseen ovat pilvipalvelut”, tiivistää Niklas.

Pilvipalveluidensa taustalla Azets hyödyntää Elisan konesaleja. Alun perin yritys oli Elisan puheasiakas, kunnes vuonna 2012 heräsi tarve konsolidoida konesalipalvelut. Tässä päädyttiin Elisaan, jonka koettiin olevan moderni ja luotettava kumppani. Elisan vahvuudeksi Niklas kokee etenkin yhteistyön jatkuvan kehittämisen.

”Kumppanin tulee viedä toimintaa eteenpäin aktiivisesti. Käytännössä koko meidän tuotantomme pyörii pilvipalveluiden päällä ja varmistaaksemme, että tarjontamme on aina markkinoiden parasta, on Elisan rooli konesalipalveluiden asiantuntijana ja kehittäjänä äärimmäisen tärkeä”, toteaa Niklas.

Työtaakka pienenee

Niklaksen mukaan pilvipalvelut ovat tehneet taloushallinnosta monin tavoin asiakkaille helpompaa. Ohjelmistojen raskaista käyttöönotoista ja työläistä asennuksista on päästy eroon. Pilvipalveluiden joustavuuden ja helppouden lisäksi asiakkaita kiinnostaa myös mahdollisuus hyödyntää esimerkiksi koneoppimista ja tekoälyä.

Niklaksen mukaan ihmisten työtaakka pienenee jo lähitulevaisuudessa, kun koneoppimisen ja tekoälyn avulla taloushallinnon rutiinityöt voi hoitaa kone. Datan ja sen hyödyntämisen avulla voidaan myös tehdä tarkempaa budjetointia ja talouden ennustamista.

”Pilvipalveluiden tukemat ominaisuudet, kuten tekoäly, tulevat mahdollistamaan sen, että tällä hetkellä vielä suurilta osin manuaaliset työt, kuten ostoprosessit, voidaan kokonaan automatisoida.”

Ennen uusimpien teknologioiden hyödyntämistä Niklas toteaa asiakkaiden kuitenkin haluavan ennen kaikkea luotettavat ja juuri heidän tarpeisiinsa sopivat taloushallinnon ratkaisut.

”Meidän lähtökohtamme on aina aloittaa uudistaminen ja tehostaminen taloushallinnon tarpeista ja vasta sen jälkeen miettiä, miten ja millä ohjelmalla nämä tarpeet saadaan täytettyä. Alun jälkeen tuemme asiakkaitamme myös jatkossa, sillä järjestelmät ja myös asiakkaiden toiveet voivat muuttua.”

Niklaksen vinkit IT-palveluiden ostoon

  • Valitse oikea kumppani. Kumppanin on tunnettava uusimpien teknologioiden lisäksi myös yrityksesi toimiala, jotta saatte käyttöönne juuri teille sopivimmat ratkaisut.
  • Kartoita nykyisten järjestelmien tila. Mieti lisäksi huolella, mitä kannattaa tehdä ensin. Usein vanhan järjestelmän lisäksi kannattaa uudistaa sen ympärillä toimivia sovelluksia, jotta kokonaisuus toimii aukottomasti.
  • Varmista järjestelmien yhteensopivuus. Ohjelmia on saatavilla valtavan paljon, joten kannattaa huolehtia, että ohjelmat pelaavat yhteen.
  • Jatka kehitystyötä. Jatka prosessien ja järjestelmien kehitystä käyttöönottoprojektin jälkeenkin, jotta säilytät etulyöntiasemasi.

 

Lue lisää Elisan pilvipalveluista.

Lue myös

Mullista liiketoimintasi älykkään pilven avulla

Pilvi kuuluu kaikille – 7 faktaa pilvipalvelun parhaista puolista

Toimivan pilvisuunnitelman elementit

Referenssiarkkitehtuuri auttaa luomaan pilvestä parhaan IT-ympäristön