Tulevaisuuden autot eivät kolaroi, toimivat energiatehokkaasti ja ajavat ilman kuskia

Lukuaika 3 min

Tänä päivänä osa autoista osaa jo ohjata kuljettajan lähimmälle huoltoasemalle, kun bensa alkaa olla vähissä. Kymmenen vuoden päästä autot viestivät liikenteessä keskenään ja kolaroiminen nykyisessä muodossaan on menneisyyden ongelma.

Kahdenkymmenen vuoden päästä kuski nukkuu rauhassa, kun auto ajaa itsekseen hänet haluttuun määränpäähän. Digitalisaatio on muutamassa vuodessa mullistanut jo nyt autoilun – eikä muutoksille näy loppua.

Autoalan keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa on seurannut aitiopaikalta autoalan muutosta jo yli 30 vuoden ajan. Tässä ajassa auto on hänen mukaansa muuttunut ”rautamöhkäleestä”, jolla kuljetaan paikasta A paikkaan B, ihmisten elämää helpottavaksi palveluksi.  Mullistuksen on kokenut myös autoilun turvallisuus.

Pekka Rissa

”Nykyautot ovat todella turvallisia. Viimeisen kymmenen vuoden aikana erityisesti turvallisuus sekä päästöt ovat kehittyneet merkittävästi. Uusia turvallisuuslaitteita ovat esimerkiksi infrakamerat, joiden avulla autot havaitsevat pimeässä maastossa hirviä tai muita uhkia, joita kuski ei itse huomaa. Toisena esimerkkinä voidaan mainita laite, joka herättää rattiin nukahtamassa olevan kuljettajan.”

Myös autojen päästöt ovat vähentyneet huomattavasti. Kenties kaikkein eniten kuluttajien jokapäiväisessä autoilussa näkyvä muutos on kuitenkin tapahtunut mukavuudessa.

”Digitalisaation ansiosta autolla ajaminen on nykyään helppoa ja jopa hauskaa. Ennen autoissa oli nappeja, joita vääntämällä radio alkoi soida. Nykyään voi näyttöjen kautta käyttää lukuisia sovelluksia tai katsoa ohjelmia. Autosta on tullut ikään kuin liikkuva mediayksikkö, joka turvallisuuden lisäksi myös viihdyttää ihmisiä”, muotoilee Pekka.

Tuotteesta palveluksi

Yksityisautoilun nykyhetken muutos tiivistyy Pekan mukaan sanaan ’connectivity’ eli autojen liitettävyyteen. Autot ovat entistä tiiviimmin yhteydessä verkkoon. Esimerkiksi 2020-luvulla autoissa voidaan todennäköisesti jo hyödyntää 5G-verkkoa, jonka avulla autojen tiedonsiirto paranee huomattavasti. 5G tulee avaamaan valtaisia lisäkehitysmahdollisuuksia kuluttajien tarpeisiin.

”Tulevaisuudessa uudet autot eivät enää esimerkiksi kolaroi entiseen tapaan. Ne ovat yhteydessä verkkoon ja toisiinsa ja osaavat näin välttää törmäykset”, kuvailee Pekka.

Tämän lisäksi iso muutos tulee olemaan autoilun muuttuminen palveluksi. Sen sijaan, että auto aina ostetaan ja omistetaan, se tullaan tulevaisuudessa yhä useammin vuokraamaan eri pituisiksi ajoiksi.

”Palvelut ovat joustavia ja monipuolisia. Voin ottaa auton tunniksi tai tehdä pidemmän sopimuksen, jossa auto esimerkiksi sovitaan vain tiettyinä aikoina käyttööni. Näin en maksa turhasta. Tuolloin palveluun kuuluu myös, että voin lennosta vaihtaa auton pakettiautoon muuttoviikonloppua varten”, havainnollistaa Pekka.

Autoilun seuraava merkittävä kehitysaskel tapahtuu sähköautojen myötä. Tämän hetken ennustus on, että jo vuonna 2025 sähköautot alkavat olla halvempia kuin polttomoottoriautot, jolloin ne yleistyvät ihmisten käytössä. Nähtäväksi jää ovatko 2030-luvun sähkömoottorilla varustetut autot ladattavia vai vetypolttokennolla sähköä tuottavia autoja.

Sähköautojen seuraava merkittävä kehityksen vaihe on täysin autonomiset autot, jotka ajavat paikasta toiseen ilman kuskia. Pekan mukaan on arvioitu, että täysin autonomiset autot alkavat ilmestyä maailmalla suuriin kaupunkeihin vuoden 2035 jälkeen.

”Suomessa näitä kuskittomia autoja tullaan todennäköisesti näkemään vasta 2040-luvulla, sillä meillä on erilaisia ääriolosuhteita, jotka vaativat autoilta tiettyä osaamista.”

Muutokset Suomessa

Suomalaisten näkökulmasta autoilun muutokset tulevat Pekan mukaan helpottamaan esimerkiksi hajaseuduilla asumista. Autonomiset autot voivat kuskata vanhuksia lääkäriin, lapsia kouluun ja ostoksia kotiovelle. Yksi auto voi saman päivän aikana palvella montaa ihmistä.

”Pidemmällä aikavälillä digitaalisuus mullistaa liikkumisen. Suomalaiset ajavat kuitenkin vielä nykyisillä autoillaan, sillä tänään ostettu auto romutetaan todennäköisesti vasta noin kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Meillä on tällä hetkellä Länsi-Euroopan vanhin autokanta. Tämän takia emme vielä kymmenen vuoden sisällä tule näkemään hurjia muutoksia”.

Pekan mukaan tässä piilee myös yksi Suomen isoimmista haasteista.

”Kun autonomiset autot alkavat lisääntyä, ne kykenevät keskustelemaan toistensa mutta eivät vanhojen autojen kanssa. Haasteena onkin globaalisti – ja myös meillä Suomessa – että miten pystymme nopeuttamaan autokannan uusiutumista. Uuteen, älykkääseen liikenteeseen siirtyminen olisi keskeistä sekä turvallisuuden että päästöjen takia.”

Nopean autokannan uusiutumisen lisäksi Pekka korostaa, että kuluttajien toiveita on kuunneltava tulevaisuuden autoilua koskevissa päätöksissä.

”Nyt on aika siirtyä vastakkainasettelusta koko liikennesektorin kehittämiseen käsikädessä. Yksityisautoilun, julkisen liikenteen, teknologian ja digitaalisuuden toimijoiden on tehtävä jatkossa saumatonta yhteistyötä.”

 


Elisan asiantuntijapalvelut yrityksille ovat tukenasi digiloikassa, liiketoimintasi kasvussa ja kehityksessä.


 

Lue myös

”Digitaalinen äly ei synny, se luodaan”

Autoilun palvelut taskussasi

Tekoäly muuttaa toimialoja yllättävillä tavoilla

K-ryhmä kiihdyttää kauppojen digitalisaatiota