Raitiotien rakentaminen Tampereella - muutoksia Elisan kiinteän verkon yhteyksissä


Tampereella raitiotien rakentaminen vaikuttaa myös Elisan kiinteän verkon yhteyksiin. Raitiotie rakennetaan Pyynikintorilta Hervantaan ja Taysin alueelle vuosien 2017 - 2021 aikana.

Kupariverkon muutokset vaikuttavat Elisan asiakkaiden liittymiin ja palveluihin

Raitiotien rakentamisen edetessä joudumme siirtämään tai korvaamaan merkittävän määrän kupariverkon kaapeleita. Tämä vaikuttaa myös Elisan asiakkaiden kiinteän verkon yhteyksiin.
Uusien kaapeleiden myötä asiakkaamme saavat entistä laadukkaampia ja nopeampia yhteyksiä, mutta joidenkin palveluiden tarjonta tulee päättymään.

Mitä muutos tarkoittaa kiinteän verkon laajakaistalle?

Kupariverkon purkamisen yhteydessä olemassa olevat liittymät pyritään ensisijaisesti siirtämään uuteen tekniikkaan mahdollisimman sujuvasti. Siirrosta aiheutuu liittymässä lyhyt, arviolta 1-2 tunnin katkos.

Jos yksinkertainen siirto ei ole mahdollista ja tekniikkaa joudutaan vaihtamaan, olemme yhteydessä hyvissä ajoin sopiaksemme muutosten yksityiskohdista. Käytännössä Elisa ja asiakas sopivat silloin nykyisen palvelun korvaamisesta uudella korvaavalla palvelulla. Uudemmat tekniikat tarjoavat suurempia nopeuksia sekä toimivuudeltaan luotettavamman yhteyden.

Mitä muutos tarkoittaa lankapuhelinliittymille ja taloyhtiöille?

Olemassa olevan kupariverkon osittaisella purkamisella on vaikutuksia myös pieneen määrään lankapuhelinliittymiä. Jos muutos koskee sinun lankaliittymääsi saat infoa asiasta hyvissä ajoin. Lankapuhelinverkon purkamisella on vaikutusta myös lankapuhelinliittymää käyttävien laitteiden (esim. turvapuhelin tai hälytysjärjestelmä) toimintaan.

Jos taloyhtiön lankaveron toiminta päättyy pitää muun muassa väestönsuojien lankapuhelimet korvata mobiililiittymällä ja siihen sopivalla puhelimella.

Hissihälytyskäytössä olevat lankapuhelinliittymät ovat myös korvattavissa mobiililiittymillä ja uusilla mobiiliyhteyttä käyttävillä modeemeilla.  Lisätietoja modeemeista saa kiinteistön hissiyhtiöltä.