Datalla johtaminen on tekoälyn aikakaudella entistä suuremmassa roolissa mutta sen keinot ovat murroksessa. Tekoälyn avulla johtaminen perustuu perinteisten raporttien sijaan ennakoivaan analytiikkaan ja jatkuvaan päätöksenteon tukeen.
Tuoreet tutkimukset osoittavat muutoksen olevan pysyvä ja siksi myös oikean data-alustan valitseminen on onnistumisen kannalta kriittistä. Siksi myös United Bankers tarttui datan kehittämisen haasteeseen yhdessä Elisan kanssa. Lue artikkelista, miten muutos on näkynyt käytännössä.
Datalla johtaminen on tärkeämpää kuin koskaan mutta sen keinot ovat muuttuneet
Datalla johtaminen on perinteisesti tarkoittanut esimerkiksi visualisoituja Power BI -raportteja, joiden avulla on katsottu peräpeiliin ja arvioitu, miten toimia seuraavaksi. Tekoälyn ja kehittyneiden data-alustojen myötä työ, johon ennen meni päivä tai kaksi, valmistuu minuuteissa.
Tekoälyn aikakausi on muuttanut datan roolia pysyvästi. Gartnerin CDAO Agenda Survey 2025 kertoo, että jo 70 % johtajista, jotka vastaavat datasta ja analytiikasta, vastaavat myös organisaation tekoälystrategiasta. Data ei enää vain tue liiketoimintaa vaan on sen keskiössä. Tämä on luonnollinen kehitys, sillä tutkimusten mukaan tekoälyn ja analytiikan yhdistäminen tekee päätöksenteosta jopa 30 % nopeampaa ja tarkempaa.
Datalla johtaminen tekoälyn aikakaudella tarkoittaa:
- Data ja analytiikka ovat liiketoimintajohtamisen ytimessä.
- Johtamismallien on siirryttävä reaktiivisesta raportoinnista proaktiiviseen ennakointiin ja päätöksenteon tukemiseen data- ja AI-kyvykkyyksillä.
- Alusta-, prosessi- ja organisaatiokehitykseen tulee panostaa strategisen ja pitkäjänteisen datalla johtamisen onnistumiseksi.
Ilman kunnollista alustaa, prosessin hallintaa ja johtamisroolia datalla johtaminen jää helposti vain toiveeksi. Tämä on tunnistettu myös suomalaisissa organisaatioissa – yhä useammat haluavat yksittäisten tekoälykokeilujen ja -pilottien sijaan pohtia tekoälyn hyödyntämiseen pitkäjänteistä tiekarttaa ja strategista etenemistä. Keskustelut asiakkaiden kanssa ovat osoittaneet, että yhä useampi haluaa tietää, miten tekoälyasioita voi viedä eteenpäin kestävästi.
Kaikki lähtee organisaation halusta uudistua datan avulla. Sen jälkeen on aika katsoa teknologiavalintoja ja niiden mahdollisuuksia. Myös United Bankers lähti liikkeelle raportoinnista tunnistetusta haasteesta.
“Raportointimme pohjautui pitkälti perinteisiin työkaluihin kuten Exceliin ja muihin yksittäisiin raportointiratkaisuihin. Tietoa oli hajallaan useissa eri järjestelmissä ja raporttien koostaminen vaati paljon manuaalista työtä. Erityisesti poikkeaviin raportointitarpeisiin liittyi tiedonsaannin haasteita ja tarvittavaa dataa jouduttiin usein etsimään useista lähteistä. Tämä edellytti lähes aina IT-osaston osallistumista ja aiheutti viivästyksiä päätöksenteossa”, kuvailee Jani Kannisto, IT Director, United Bankers.
“Tämä rajoitti kykyämme hyödyntää dataa tehokkaasti liiketoiminnan kehittämisessä. Sopivan, liiketoimintaa tulevaisuudessakin tukevan raportointiratkaisun löytäminen koettiin tärkeäksi askeleeksi tiedon laadun ja käytettävyyden parantamiseksi”, Kannisto jatkaa.
Yhtenäinen tietoalusta on datalla johtamisen edellytys
Liiketoiminnan kehittäminen tekoälyn aikakaudella alkaa tarvittavan tiedon kokoamisella yhteen hallittavaan, saavutettavaan ja skaalautuvaan ympäristöön.
Jo datan harmonisoinnilla saadaan parannettua raportoinnin laatua merkittävästi. Datan hyödyntäminen on perinteisesti kärsinyt siiloista, joissa eri liiketoiminnoilla on omat raporttinsa, tietovarastonsa ja teknologiansa. Tämä johtaa hitauteen, epäluotettaviin mittareihin ja heikkoon näkyvyyteen. Kun tieto on yhtenäisessä muodossa ja saavutettavissa, sen laatua ja tarkkuutta voidaan systemaattisesti parantaa analytiikan avulla.
Seuraavassa vaiheessa tekoäly ja generatiivinen tekoäly nostavat datan arvon uudelle tasolle, tuoden päätöksentekoon ennakoivuutta, automaatiota ja tuottavuutta.
Tulevaisuudessa tulemme näkemään yhä enemmän yhtenäisiä alustoja, jotka kokoavat datan, analytiikan ja tekoälyn yhteen hallittuun kokonaisuuteen. Tässä kontekstissa Microsoft Fabric on noussut markkinoiden keskiöön.
“Koeponnistukseen valitut raportointiprosessimme ovat nopeutuneet merkittävästi siirryttyämme yhtenäiseen tietoalustaan. Datan käsittelystä ja havainnollistamisesta on tullut huomattavasti ketterämpää. Tieto löytyy nyt yhdestä paikasta ja on kaikkien tarvittavien sidosryhmien saatavilla lähes reaaliaikaisesti. Ympäristön käytön laajentaminen tulee vähentämään manuaalista työtä ja IT-osaston kuormitusta, jolloin voimme tiedon etsimisen sijaan keskittyä datan hyödyntämiseen liiketoiminnan kehittämisessä”, Kannisto kertoo.
Microsoft Fabric sulauttaa datan, tekoälyn ja päätöksenteon yhteen
Microsoft Fabric on tietoalusta, joka mahdollistaa reaaliaikaisen näkymän liiketoimintaan. Se muodostaa yrityksen datasta yhtenäisen ja älykkään verkoston, joka liittää yhteen päätöksentekoa tukevat tietolähteet mahdollistaen analytiikan, tietovarastoinnin, datasuunnittelun, tekoälyn ja raportoinnin yhdessä hallitussa kokonaisuudessa.
“Microsoft Fabricin käyttöönoton myötä olemme voineet hallita käyttöoikeuksia keskitetysti, seurata tiedonkulkua läpinäkyvästi ja varmistaa asiantuntijoiden saumaton pääsy ajantasaiseen dataan. Selkeä visuaalinen ilme helpottaa analyysien tulkintaa, raporttien visuaalinen ilme on helposti muokattavissa ja tiedon jatkojalostus liiketoiminnan tarpeisiin onnistuu tehokkaasti. Data-alustan helppo integroitavuus ja jatkovaiheissa tekoälyn hyödyntäminen on huomattavasti helpompaa kuin perinteisellä ratkaisulla”, Kannisto kuvailee.
Microsoft Fabricilla organisaatio saa
- Yhtenäisen tietomallin, jossa kaikki datatyypit löytyvät samasta ympäristöstä.
- Saumattoman yhteyden Microsoft Copilotin kanssa, jolloin tekoäly voi suoraan hakea, yhdistää ja analysoida dataa Fabricin sisältä.
- Turvallisen ja hallitun ympäristön, jossa tietojen alkuperä, valvonta ja käyttöoikeudet ovat läpinäkyviä ja keskitetysti hallittuja.
- Nopean käyttöönoton ja kustannustehokkuuden, sillä SaaS-pohjainen toimintamalli mahdollistaa skaalautuvuuden ilman raskasta infrastruktuurityötä.
Data-agentit tuovat älykkään kerroksen Fabricin päälle
Data-agentit ovat nouseva teknologia, joka tuo datan käyttäjän ulottuville siellä, missä työ tapahtuu. Data-agentit voidaan liittää tuttuihin ympäristöihin, esimerkiksi Microsoft Teamsiin.
Fabricin päälle rakennetut data-agentit voivat hakea tietoa, vastata kysymyksiin luonnollisella kielellä ja tuottaa analytiikkaa reaaliaikaisesti. Tekoäly ja koneoppiminen mahdollistavat ajankohtaisten raporttien lisäksi myös ennustavat analyysit. Esimerkiksi myyntijohtaja voi kysyä agentilta Teamsin kautta, miltä myynnin kehitys viime kvartaalilla näyttää ja saa vastauksena reaaliaikaisen raportin.
Tämä tekee datalla johtamisesta osallistavaa ja saavutettavaa, tukien päätöksentekoa arjessa aina liiketoimintajohdosta operatiiviseen toimintaan. Oikein rakennetulla tietopohjalla datan hyödyntäminen on myös tietoturvallista: data on aina saatavilla vain niille, joilla on tiedon käyttöön riittävät oikeudet.
Tulevaisuudessa liiketoiminnan taustalla toimivat agenttiparvet
Gartner arvioi, että vuoteen 2027 mennessä yli 60 % suurista organisaatioista hyödyntää liiketoimintaprosesseissaan agenttiparvia. Agenttiparvilla tarkoitetaan useiden erikoistuneiden tekoälyagenttien käyttöä rinnakkain:
- Yksi seuraa datan laatua ja eheyttä.
- Toinen tarkkailee liiketoiminnan KPI-mittareita.
- Kolmas ehdottaa toimenpiteitä, jos tavoitteista poiketaan.
Tämä tarkoittaa siirtymää kohti autonomista datatoimintaa, jossa päätöksenteko ei ole täysin vain ihmisen vastuulla, vaan päätökset syntyvät ihmisen ja tekoälyn yhteispelillä.
Elisan asiantuntijat tuovat yhteen julkipilven, datan ja tekoälyn
Me Elisalla uskomme, että liiketoiminnan seuraava suuri harppaus tapahtuu siellä, missä data, analytiikka ja tekoäly kohtaavat. Asiantuntijamme auttavat mielellään datan valjastamisessa liiketoiminnan kilpailueduksi.
Olemme Microsoftin Vuoden 2025 Cloud & AI Platform -kumppani Suomessa. Varmistamme julkipilviympäristön hyvin hoidetut raamit ja prosessit kustannustehokkaasti ja hallitusti, mahdollistaen tekoäly- ja datapalveluiden sujuvan ja turvallisen käytön.
Vahvalla Microsoft-osaamisella voimme toteuttaa koko ketjun:
- Julkipilven hallinta Azurella hallitusti ja kustannustehokkaasti varmistaa hyvin hoidetut raamit ja prosessit palveluiden käyttöön.
- Datapalveluiden kuten Microsoft Fabricin käyttöönotto onnistuu helposti, kun perusta on kunnossa. Elisalla on myös Microsoftin Analytics on Microsoft Azure -spesialisaatio, joka on tunnustus kyvystä suunnitella ja toteuttaa data-analytiikkaprojekteja Microsoftin pilviteknologioiden päälle.
- Asiantunteva ylläpito, jatkuvat palvelut ja tiekartat muodostavat end-to-end -kokonaisuuden, jotka tuovat tekoälyn kestävän ja hallitun kehittämisen liiketoiminnan keskiöön.
Ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisää Elisan IT-palveluista.
Lue myös
Elisan Microsoft-osaaminen näkyy Solteqilla sujuvana IT-arkena
Tekoälyratkaisut asiakaspalvelussa ovat VSP:llä jo osa arkea






