Elisa AI Vision Challenge 2024 -kilpailu kutsui opiskelijat ja ammattilaiset luomaan innostavia visioita tekoälyn avustamasta tulevaisuudesta, jossa teknologia ei vain ratkaise ongelmia, vaan myös inspiroi ja yhdistää ihmisiä.
“Kilpailutöiden hyvin erilaiset visiot toivat esille, miten monipuolisesti tekoäly voi parantaa työhyvinvointia, asiakaskokemusta ja yritysten tuottavuutta”, Elisan liiketoimintajohtaja Katja Bäckström kiittää kaikkia kilpailuun osallistuneita.
“Tekoälystä on tulossa uusi kansalaistaito ja supervoima. Tämä vaatii kykyä kertoa tulevaisuudesta yhtä selkeästi ja konkreettisesti kuin miten puhumme menneisyydestä. Siten voimme innostaa ja inspiroida Suomelle elintärkeää muutosta tekoälyn kansakunnaksi. Ikääntyvä väestö ja työvoimapula vaativat meitä tekemään asioita paljon aikaisempaa fiksummin, ja tekoäly voi auttaa tässä”, Bäckström kertoo.
Elisan kumppanina kilpailun järjestämisessä toimi Microsoft, jonka Suomen operatiivinen johtaja Teemu Vidgren painottaa tekoälyn yhteiskunnallista roolia.
”Tekoäly on avain seuraavaan tuottavuusloikkaan Suomessa. AI Vision Challenge -kilpailun kaltainen tulevaisuuden visiointi on välttämätöntä, jotta pysymme teknologisen kehityksen eturintamassa ja parannamme tuottavuutta niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla,” Vidgren sanoo.
Palkitut visiot: Tekoälypohjainen talosuunnitteluapuri ja Tukiäly
Elisa AI Vision Challenge -kilpailussa palkittiin kahdeksan finalistin joukosta kaksi voittajaa: toinen opiskelijoiden ja toinen ammattilaisten kategoriassa.
Opiskelijakategorian voitti Aalto-yliopistossa muotoilua opiskelevan Ella Nikulaisen konkreettiseksi kehuttu ”Tekoälypohjainen talosuunnitteluapuri”, joka yhdistää pientalojen rakentamisessa asukkaan ja arkkitehdin näkökulmat. Tekoäly voisi muun muassa auttaa asukkaita tontin valinnassa, ilmansuuntien huomioimisessa, pohjan suunnittelussa sekä sisustus- ja valaistussuunnittelussa.
”Tekoäly auttaisi asukkaita tekemään realistisen luonnossuunnitelman, jota arkkitehti voi jatkojalostaa. Tämä säästäisi aikaa ja rahaa sekä parantaisi kommunikaatiota suunnitteluprosessissa”, Nikulainen sanoo.
Ammattilaiskategorian voitti Visma Ampliossa työskentelevä Pasi “Pörni” Örn työllään ”Tukiäly”. Pörnin visiossa henkilökohtainen tekoälyapulainen tuntee ihmisen tarpeet ja helpottaa hänen arkeaan hoitamalla monipuolisesti erilaisia rutiinitehtäviä. Tukiäly muun muassa auttaa viranomaisasioinnissa ja muistuttaa tulevista tehtävistä. Tukiäly pystyy myös auttamaan kuuroja ja sokeita.
“Suomessa on perinteisesti ollut paljon keksijöitä. Nyt tarvitsemme samaa rohkeaa asennetta tekoälyn käyttötapojen innovointiin. Tekoälyä ei tarvitse ymmärtää, että sitä voisi käyttää”, hän rohkaisee.
“Kun uskallamme visioida ja rohkeasti kokeilla, voimme saavuttaa suurta”
Elisa AI Vision Challenge 2024 on osoitus siitä, miten tärkeää on nähdä teknologia välineenä, joka mahdollistaa inspiroivia ja kestäviä tulevaisuuksia. Voittajatöiden ideat tarjoavat paitsi konkreettisia ratkaisuja, myös herättävät toiveita siitä, mihin kaikkeen tekoäly voi vielä yltää.
“Olemme Elisalla jo pitkään opetelleet tekemään töitä erilaisten tekoälyjen kanssa. Olemme oppineet, että muutos on valtava, mikä vaatii rohkeutta tehdä asioita täysin uusilla tavoilla. Kun uskallamme visioida ja rohkeasti kokeilla, voimme saavuttaa suurta”, Bäckström kiteyttää.
Elisa AI Vision Challenge 2024 -kilpailun tavoitteena on edistää tekoälyn hyödyntämistä Suomessa, luoda kiinnostavaa keskustelua aiheesta sekä innostaa nykyisiä ja tulevaisuuden ammattilaisia. Kilpailun visiot vastaavat kysymykseen: Minkälainen on moderni ja kestävä AI-avusteinen tulevaisuus? Vuoden 2024 kilpailun teemana on älykäs asiointi. Kilpailun finaaliin osallistui kaikkiaan kahdeksan työtä, joista kahden voittajan lisäksi palkinttiin kaksi muuta työtä kunniakirjoilla. Voittajille jaettiin palkintoina 5000 euroa. Elisan kumppanina kilpailussa on ollut Microsoft.
Lue myös
Tekoälyratkaisu ideasta jalkautukseen: huomioi nämä matkalla
Näin VR onnistui sitouttamaan käyttäjät tekoälyn hyödyntämiseen
Tekoäly asiakaspolulla ei näy asiakkaalle mutta sen puute huomataan