Korona pakotti tanssin ja joogan bitteinä asiakkaiden koteihin

Kun koronavirus sulki yritysten ovet, Tanssikoulu DCA ja joogastudio Roots alkoivat nopeasti selvittää, miten opetus voisi jatkua sujuvasti etänä. Nopea digiloikka vaati opettajilta uuden oppimista sekä rohkeaa ja armollista asennetta.

Maaliskuun 12. päivä oli torstai, jota joogastudio Rootsia pyörittävä Emilia Viherkoski ja Tanssikoulu DCA:n omistaja Anitra Ahtola eivät unohda koskaan. Koronaviruspandemian hillitsemiseksi asetetut poikkeustoimet eristivät ihmiset ja pakottivat monet yritykset sulkemaan ovensa.

”Se oli kova isku kaikille yrittäjille, mutta varsinkin meidän kaltaisillemme, joilla on tila ja juoksevat kulut. Nyt yhteiskunta avautuu, mutta silloin emme tienneet, puhutaanko kuukaudesta vai puolesta vuodesta”, Viherkoski sanoo Elisa Kulmassa tehdyssä Facebook Live -haastattelussa.

Keväällä Rootsissa ja DCA:ssa alettiin pikaisesti selvittää, miten liiketoimintaa voitaisiin jatkaa hyödyntämällä digitaalisia ratkaisuja.

”Aloimme tutkia yötä päivää erilaisia alustoja. Mikä toimisi mihinkin, ja miten saamme palveltua asiakkaat ja jatkettua opetusta”, Ahtola sanoo.

Molemmat studiot siirtyivät pian etäopetukseen.

Nopea digiloikka: Rohkeus & päättäväisyys

Molemmissa yrityksissä digitaalisia opetusmuotoja oli joskus mietitty, mutta nyt digitaalinen harppaus oli otettava pikaisesti. Luovuus vaatii tyhjää tilaa, mutta joskus se syntyy parhaiten pakotettuna, Viherkoski sanoo.

”Nyt mahdollistuu moni asia, joka ennen on kaatunut välimatkaan tai omaan mahdottomuuteensa. Digiloikka oli aiemmin käynyt mielessä, mutta siihen ei aiemmin ollut pakottavaa tarvetta.”

Ensimmäinen selvitettävä asia oli sopiva lähetystekniikka. Ahtola huomasi, että erilaiset kurssit vaativat erilaista lähestymistapaa. Yksittäisillä viikkotunneilla käyvät saivat opetusmateriaalin videoina Vimeon kautta, kun taas erikois- ja intensiiviopetuksessa tarvittiin henkilökohtaista ja interaktiivista otetta. Se onnistui paremmin videopuhelupalvelu Zoomin avulla.

”Iso kiitos kuuluu kaikille opettajille ja kollegoille. He käärivät hihat ja ryhtyivät hommiin”, Ahtola sanoo.

Digiloikka vaatii rohkeaa asennetta

Tavallisesti tanssi- ja joogaopetuksessa tärkeässä roolissa ollut henkilökohtainen ote oli yhtäkkiä poissa. Kun lähetystekniikka oli hanskassa, piti seuraavaksi myös opetustekniikka päivittää digitaaliseen maailmaan.

”Itselläni ei ollut teknistä osaamista kuvauksesta, enkä ollut koskaan opettanut videoille. Kun sitten hyppäsin täyspäiväisesti opettamaan videoille, se oli iso hyppäys niin minulle kuin kaikille opettajakollegoille”, Ahtola sanoo.

Viherkoski oli samassa tilanteessa. Aluksi oli outoa, kun joogaryhmän sijaan silmien edessä olikin vain kamera. Omalle epämukavuusalueelle astuminen oli kuitenkin Viherkosken mielestä tiukassa tilanteessa välttämätöntä.

 

Digiloikka toi hybriditunnit osaksi arkea

Tanssi- ja joogakoulujen digiloikka oli raju, mutta Ahtolan ja Viherkosken mielestä oli hyvä, että se tapahtui. Kesällä ryhmäliikunta oli taas mahdollista, mutta koronaviruspandemian eläessä uudet rajoitustoimet ovat Suomessakin mahdollisia.

”Selvästi on koettu, että interaktiivisuus on toivottavaa. Nyt mallinnamme tulevaisuutta toista aaltoa varten ja yritämme vastata yhä paremmin asiakkaiden toiveisiin”, Ahtola sanoo.

Molemmissa yrityksissä ollaan siirtymässä hybridiopetukseen. Tunnit pidetään perinteiseen tapaan, mutta samalla ne kuvataan ja asiakkaat voivat edelleen osallistua opetukseen etänä. Voi olla, että hybriditunneista tulee alan tapa toimia pandemian loputtuakin, jolloin tunneille voi osallistua silloinkin, kun ei pääse paikalle.

Onnistuminen vaatii epäonnistumista

Koronavirus muistutti yrittäjiä maailman arvaamattomuudesta. Muutoksen vauhtiin ja yllätyksellisyyteen ei voi vaikuttaa, mutta omalla asenteella, rohkeudella ja sitkeydellä siinä voi elää mukana, selviytyä ja pärjätä, Viherkoski näkee.

”Olen oppinut, että joka päivä löytyy joku ongelma ja siihen löytyy myös ratkaisu”, Viherkoski sanoo.

Poikkeusolosuhteet ja uudet toimintatavat nostivat pintaan paljon inhimillisyyttä, jonka Ahtola toivoisi säilyvän liike-elämässä kriisin jälkeenkin. Muutoksessa on myös uskallettava epäonnistua, jotta voi onnistua, Ahtola näkee.

”Usein sitä on liian ankara itselleen, soimaa ja miettii onko epäonnistunut. Mutta kun tekee oman parhaansa, sen täytyy riittää ja se aidosti riittää”, Ahtola sanoo.

 

Lue lisää Elisan yrityksille ja yrittäjille tarjoamista palveluista