”Ihmisen ei ole tarkoitus hallita kaikkea”

Lukuaika 3 min

Lääkäritalo Trinitas Oy:n toimitusjohtaja Mika Mulari uskoo johtamisessa armollisuuden ja johdonmukaisuuden liittoon.

Teksti ja kuva: Juho Paavola

1. Miten ja miksi sinusta tuli johtaja?

“Armeijassa kävin lääkintä-RUK:n, mikä vaikutti siihen, miten aloin ymmärtää sekä johtajan että alaisen roolia. Koulutukseltani olen lääkäri, ja lääkärit harvoin tavoittelevat kouluttautuessaan johtajuutta. Minulle johtajuus on tullut ammattini sivutuotteena. Työskentelin ensin terveyskeskuslääkärinä hieman syrjäisessä Panelian terveyskeskuksessa, missä minun piti oppia ottamaan kantaa työyhteisön toimintaan. Myöhemmin työskentelin vuodeosaston ylilääkärinä ja sen jälkeen Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymässä koti- ja laitoshoidon ylilääkärinä. Oman yrityksen halusin siksi, että minulla on aina ollut vahva halu tehdä asioita toisin kuin aikaisemmin.”

2. Kolme konkreettista keinoa, joilla johdat itseäsi?

“Kurinalaisuus, sitoutuminen ja armollisuus, ja juuri tässä järjestyksessä. Pyrin pysymään aikataulussa kynsin ja hampain, sillä jos myöhästymme heti aamusta, myöhästyminen etenee dominon lailla ja iltapäivän asiakkaat kärsivät. Samalla itselleen on myös oltava armollinen. Jos parhaasta yrityksestämme huolimatta emme onnistu, on annettava anteeksi ja tehtävä huomenna paremmin.”

3. Miten alaisesi ovat kehittäneet sinua johtajana?

“Vierastan sanaa alainen. Se kuuluu aikaan, jolloin lääkäri määräsi lääkkeitä. Kyse on yhteistyöstä ja luottamuksesta. Ehkä eniten olen kuitenkin oppinut työyhteisöltäni luottamuksen rakentamisesta. Meillä on erittäin hyvä tiimi, jossa jokainen osaa pelata oman tonttinsa. Luotan heihin kuin kiveen, ja pienessä työyhteisössä ammatilliset kumppanuudet ovat myös henkilökohtaisia. Tiimini on myös vahvistanut käsitystäni siitä, millainen on hyvä alainen, jos nyt sellaista sanaa pitää käyttää.”

4. Mikä on johtajan suurin synti?

“Suuri synti on kaikkivoipaisuus ja se, ettei anna tilaa alaisilleen. Vielä suurempi synti on kuitenkin armottomuus ja anteeksiantamattomuus. Omassa roolissaan pitää pysyä itsensä kanssa hyvissä väleissä. Ei ole semmoista ihmispoloista, joka ei aina joskus huomaisi olevansa vain ihminen. Elämän tarkoitus tuskin on olla mokaamatta koskaan. Sama pätee myös työkavereihin: vaikka olisin kollegani päätökseen tai hoitajan työhön joskus tyytymätön, siitä on päästävä itsekseen yli. Toisinaan on silti osattava sanoa jämerästikin.”

5. Mikä on teos, joka jokaisen johtajan tulisi lukea?

“Ei ole teosta, joka jokaisen pitäisi lukea. Yhtä hyvin voisi kysyä, mikä elokuva jokaisen pitäisi nähdä, tai mikä hetki jokaisen pitäisi kokea. Muillakin kirjoilla, elokuvilla tai hetkillä pärjää hyvin. Jos nyt yksi silti pitäisi valita, se olisi Nalle Puh ja johtamisen taito. Asiat on esitetty kivalla ja modernilla tavalla mutta hyvin yksinkertaisesti.”

6. Teesisi johtajana?

“Vähemmän on kovin usein enemmän. Jos tiimi vaatii paljon johtamista, sen valinta on epäonnistunut.”

7. Millä tavoin teknologian lisääntyminen ja digitalisaatio ovat muuttaneet yritystänne ja sen johtamista?

“Ilman digitaalista teknologiaa koko yritystämme ei olisi. Olemme halunneet mullistaa sen, miten erikoislääkärin konsultaatiot hoidetaan tehokkaasti. Tällä hetkellä noin 80 prosenttia liikevaihdostamme tulee videopuheluilla tehtävistä etäkonsultaatioista. Asiakkaitamme ovat esimerkiksi kuntayhtymät, ikäihmisten palvelutalot ja kotihoito. Kun yleislääkäri tai sairaanhoitaja on tehnyt taustatyön, he ottavat yhdessä potilaan kanssa etäyhteyden meille. Näin asiakas maksaa kalliin erikoislääkärin ajasta vain tosiasiallisen ajankulutuksen mukaan, ei matkoista ja maleksimisesta. Johtamisessa etäsuhteen toimiminen vaatii pelisilmää ja yhteistyökykyä, jotta kaikki osapuolet seisovat yhteisen toimintatavan takana.”

8. Millaista on hyvä asiantuntijoiden johtaminen?

“Asiantuntija ei ole asiantuntija, jos häneen ei voi luottaa. Tärkeintä on luottamus jokaisen osaamiseen, mutta roolien ja vastuiden on oltava selkeitä. Esimerkiksi sairaanhoitajillamme on selvät osaamisprofiilit, toinen vastaa kotihoidon potilaista, toinen toimii vastaanotossa. Lääkärin työssä ja johtamisessa korostuu pehmeys, enkä voi lyödä nyrkkiä pöytään ja kertoa, miten asiat hoidetaan. Koko hoitotiimin ja potilaan yhteiset tavoitteet on luotava termeillä, jotka perustelevat hyvän hoidon. Johtamisella on varmistuttava siitä, että potilas tietää seuraavat toimenpiteet, kun hän astuu ovestamme ulos.”

9. Millä konkreettisella tavalla kannustat työntekijöitäsi luovaan ajatteluun?

“Teen joskus itsestäni suorastaan narrin ja heittelen käsittämättömän päättömiä, ehkä jopa typeriäkin ideoita kehiin. Mielestäni ihmisellä pitää olla kanttia altistaa itsensä muiden hymylle, sillä jos haluaa yhteisöstään luovan, siihen on itse uskallettava heittäytyä mukaan. Sitä kautta muiden kynnys omien ideoidensa esittämiseksi laskee ja koko yhteisö hyötyy.”

10. Saako alaisiltaan vaatia sellaista, mihin itse ei pysty?

“Tästä kysymyksestä tykkään, ja vastaan kyllä. Kysyisinkin jopa, että saako johtaja olla vaatimatta alaiseltaan sellaista, mihin hän itse ei pysty? Vastaan, että ei, sillä ihmisen ei ole tarkoitus hallita kaikkea. Olen hyvä omassa työssäni, mutta jätän mielelläni reskontran hallitsemisen heille, jotka osaavat sen minua paremmin. Se ei silti saa tarkoittaa sitä, etten olisi kiinnostunut siitä, miten he työtään tekevät.”

Mika Mularin urapolku

Tapahtumat, jotka kasvattivat johtajana:

Mika Mularin urapolku

Fakta

Kuka: Mika Mulari, 42

Työ: Lääkäritalo Trinitas Oy:n toimitusjohtaja.

Yritys: Geriatriaan keskittyvä turkulainen Trinitas Oy on erikoistunut iäkkäiden ihmisten hoitoon. Yrityksen erikoisalaa ovat videolinkin avulla tapahtuvat erikoislääkärin etäkonsultaatiot asiakkaille ympäri Suomen.

Alaisia: Tiimissä 9 henkeä.

Koulutus: Yleislääketieteen ja geriatrian erikoislääkäri, lääketieteen tohtori.

Lue myös

Näin minä johdan: ”Kaikkia ei kannata miellyttää”

Luovuus vaatii johtajalta luottamusta

Pidä huolta yrityksesi uudistumisesta: Merkityksellisyys ja yhdessä tekeminen ovat onnistuneen muutoksen avaimet

Etäjohtaminen globaalissa liiketoimintaympäristössä