Elisan asiantuntijoiden suunnittelema verkko näytti kyntensä jääkiekon MM-kisoissa. ”Kaikin puolin kiitettävä suoritus”, kuuluu asiakasarvio.
Toukokuussa 2022 järjestetyt jääkiekon MM-kisat olivat todellinen testi Tampereen sydämessä sijaitsevan Nokia Arenan tietoliikenteelle.
”Langaton verkko liittyy kiinteästi kaikkeen areenan operatiiviseen toimintaan”, kertoo Nokia Arenan kehityspäällikkö Jussi Maaniitty.
Huippumodernin monitoimiareenan tilat ja laitteet aina jäänhoitokoneista lähtien hyödyntävät monipuolisesti talon kiinteää ja langatonta verkkoa.
Kassapäätteet ja lipunlukijat tarvitsevat vakaat WLAN-yhteydet. Jopa WC-tilojen paperinkulutus ja kävijämäärät päivittyvät tietojärjestelmään langattoman verkon välityksellä.
”Kaikkea kerättyä dataa myös hyödynnetään areenan toiminnan optimoinnissa”, Maaniitty kertoo.
Mitatun tiedon perusteella optimoidaan esimerkiksi jätteiden kierrätystä ja siivousta.
Langaton verkko kattaa 15000 hengen areenan kaikki tilat. Verkkoa hyödyntävät talotekniikan lisäksi niin artistit, tapahtumatuotannot, paikalla oleva media kuin tapahtumien kävijät. Heti ovista sisään tullessaan voi liittyä kaikille avoimeen langattomaan verkkoon ja nauttia nopeista yhteyksistä.
Toimintavarmuus ykkösvaatimus
Fiksun verkkoteknologian hyödyt ovat suuret, ja verkon pitää toimia varmasti joka tilanteessa.
”Jos parin tunnin areenakeikalla verkko ei toimi, menetämme aika paljon liiketoimintaa”, Maaniitty muistuttaa.
Nokia Arenan ensimmäinen toimintavuosi on osoittanut, että toimintavarmaksi ja muuntautumiskykyiseksi suunniteltu verkko on sitä myös käytännössä.
Jääkiekon MM-kisoissa vieraili kaikkiaan yli 250 000 katsojaa, joiden maksutapahtumat, verkkosurffailu, somepäivitykset ja videoklipit muodostivat huomattavan dataliikenteen.
Maaniitty kertoo, että MM-kisat saivat kyllä verkon kuormittumaan, muuta suunnitellun suorituskyvyn ylärajoja ei vielä kolkuteltu.
”Kaikki on mennyt verkon kanssa todella hyvin.”
Tällaisena tilanne aiotaan myös pitää.
”Kehitämme verkkoa koko ajan entistä sietokykyisemmäksi ja vakaammaksi. Elisa on siinä hyvin aktiivinen”, Maaniitty kiittelee.
Huippuluokan datayhteydet osa imagoa
Nokia Arena on parin vuoden aikana tullut varsin tutuksi myös Elisan Toni Vettenrannalle. Elisalta hankkeessa on ollut mukana kaikkiaan viitisentoista asiantuntijaa. Vettenrannan tiimi on erikoistunut kaikkein vaativimpiin verkkototeutuksiin, terveydenhuollosta aina erilaisiin tehdasympäristöihin ja laajoihin yritysverkkoihin.
Nokia Arenan kiinteällä verkolla oli Elisalta oma suunnittelijansa, verkon tietoturvalla omansa. Vettenranta vastasi yhdessä kollegansa kanssa areenan WLAN-verkon suunnittelusta ja toteutuksesta.
Nyt hän on yksi areenalle nimetyistä teknisistä konsulteista, joka on apuna tapahtumien verkkotarpeiden täyttämisessä.
Huippuluokan datayhteydet ovat tärkeä osa mielikuvaa, jota areenasta halutaan rakentaa. Verkkosuunnittelu käynnistyi jo areenan ensimmäisten seinien noustessa pystyyn. Avainsanoja olivat varmatoimisuus ja joustavuus.
Nokia Arenan suuren avotilan WLAN-verkon suunnittelu olikin ammatillisesti mielenkiintoinen haaste.
“Välillä areenan permannolla ei ole ketään, välillä taas useampi tuhat henkeä. Verkko on rakennettu siten, että se sopeutuu kaikkiin tilanteisiin”, Toni Vettenranta kertoo.
Areenakonsertit, messut, eSports -turnaukset tai jääkiekko-ottelut asettavat kaikki omanlaisiaan vaatimuksia, joihin verkon pitää pystyä vastaamaan.
Pelkästään areenalla esiintyvien artistien toiveiden kirjo on laaja. Maailmaa kiertävät artisteille Tampereen areenan verkko onkin iloinen yllätys. Verkon tietoturva, yhteydet ja kapasiteetti on rakennettu niin, että täyttää sellaisenaan kaikki kuviteltavissa olevat tarpeet.
Jos muutoksia kaivataan, apuna ovat Elisan tekniset asiantuntijat.
”Joskus tapahtumiin halutaan näkyviin esimerkiksi oma langaton verkko, MM-kisoissa verkkoa taas laajennettiin areenan ulkopuolelle”, Toni Vettenranta kertoo.
Testatusti suorituskykyinen
Toukokuussa 2022 MM-kisakatsomon täyttyessä ääriään myöten Toni Vettenranta pääsi todentamaan mittalaitteiden kanssa, miten hänen suunnittelutyönsä toimi käytännössä.
Areenan katossa on suuri määrä WLAN-tukiasemia, joiden erittäin suuntaavat antennit kattavat kukin pienen osan katsomosta.
”Näin varmistamme, ettei yhdelle tukiasemalle tule valtavaa käyttäjämäärää”, Vettenranta kertoo.
Vierekkäiset tukiasemat lähettävät eri kanavilla, jolloin niiden käyttäjät eivät häiritse toisiaan. Mittaukset paljastivat, että suunnitteluun käytetyt työtunnit eivät menneet hukkaan.
MM-kisojen täydessä katsomossa bitit liikkuivat vauhdikkaasti, vaikka kuormitusta oli paljon.
Nokia Arenan suorituskykyisen ja tietoturvallisen langattoman verkon suunnittelu oli kiinnostava haaste. Nyt Vettenrannan puhelin soi silloin tällöin verkkoon liittyvissä asioissa. Areena jos mikä on muuttuva toimintaympäristö.
Joskus akuutti verkon muutostarve havaitaan vasta kun tapahtuma onkin jo alkamassa. Live-tapahtumissa ei ole varaa viivästyksiin, kun areena on täynnä asiakkaita.
”Kyllä me löydämme keinot yllättäviinkin tilanteisiin”, Toni Vettenranta kertoo.
Mielenrauhaa areenan digitekniikasta vastaavalle Jussi Maaniitylle tuo sekin, että rakennuksen kaikki verkkolaitteet ovat Elisan 24/7 -valvonnassa. Jos jokin laite rikkoutuu, korjataan se huoltosopimuksen mukaisesti.
Kiitettävää ammattitaitoa
Elisa on ollut kumppanina Nokia Arenan verkkoympäristön luomisessa heti tarvekartoituksesta lähtien. Jussi Maaniityllä on pelkästään positiivista kerrottavaa yhteistyöstä Elisan kanssa.
”Kaikki on mennyt erittäin hyvin, tämä on ollut kaikin puolin kiitettävä suoritus.”
Hän arvelee, että monin tavoin poikkeuksellinen ympäristö on vaatinut myös kumppanilta uuden opiskelua.
”Elisan ihmisten pitänyt tehdä melkoinen opintomatka tapahtumateollisuuteen ja sen käytäntöihin.”
Toni Vettenranta vahvistaa, että ymmärrystä tapahtuma-alan liiketoiminnasta on karttunut.
”Asiantuntijuus näkyy, ovat erittäin sitoutuneita, ja osaavat löytää meille optimaaliset ratkaisut. Heidän ammattitaitonsa on kyllä ihan puhdas kymppi”, Maaniitty toteaa.
Etsitkö konsultointipalveluita? Ota yhteyttä
Lue myös
Näin Slushiin rakennetaan toimiva WiFi-verkko
Langaton verkko turvaa metron häiriötöntä kulkua
K-Kampuksesta tuli monipaikkaisen työn malliesimerkki – Elisa apuna modernin ratkaisun rakentajana
Elisan asiantuntijat tukevat liiketoimintasi kasvua ja kehitystä