5G on modernin Oulun linkki maailmalle

Lukuaika 2 min

Oulusta on aina katsottu pikkuisen kauemmaksi kuin muualta. Nopeat 5G-yhteydet mahdollistavat sujuvan hybridityön ja yhteydenpidon maailman ääriin riippumatta siitä, missä itse olemme.

Kuva: Sanna Krook / Oulun kaupunki

Oulu on kaupunki, jossa on totuttu katsomaan hieman kauemmas. Kun satamassa vielä tuoksui vastapoltettu terva, laivat jo kuljettivat sitä maailman ympäri.

Nykyisin tervan tilalla ovat teknologia ja palvelut, mutta tärkein asia oululaisessa yrityselämässä on säilynyt. Monen oululaisyrityksen markkinana on koko maailma.

Se vaatii paitsi oikeaa asennetta myös parasta tekniikkaa ja nopeita yhteyksiä. Korona sulki meidät hetkellisesti koteihimme, mutta elämä alkaa voittaa. Yritysten edustajat matkustavat taas, eivät kuitenkaan yhtä paljon kuin ennen.

Kun neuvotellaan isoista asioista tai rakennetaan luottamusta, kasvokkain kohtaamista ei voita mikään. Ympäristön ja myös työntekijöiden jaksamisen kannalta on kuitenkin hyvä, että olemme oppineet korvaamaan monet rutiinitapaamiset etätapaamisilla.

Etätapaamisten arkipäiväistyessä vaatimustaso on kasvanut. Enää ei riitä, että yhteys on auki ja joku puhuu. Laadukas videokuvayhteys on vaatimus, sillä se kertoo sitoutumisesta asiakkaaseen. Jotta videopalaverit ja hybridityöt sujuvat mistä vain, tarvitaan 5G-verkon nopeita yhteyksiä.

Tehtävämme on tietää ja auttaa

Olemme huomanneet Elisalla, että 5G-verkkojen kattaessa jo suurimman osan Suomesta yhä useampi yritys on kiinnostunut siirtymään 5G-aikaan. Uusi tekniikka ja sen hyödyntämiseen tarvittavat ratkaisut herättävät luonnollisesti monenlaisia kysymyksiä.

Mobiiliteknologian hallitsemisen sijaan kampaajan työtä on tehdä upeita kampauksia, leipurin leipoa suussa sulavaa leipää ja optikon sovittaa laseja. Kaikkien ei tarvitse tuntea teknologiaa. Me tunnemme, ja me autamme yrityksiä ja yrittäjiä.

Elisan palvelut Oulussa ovat laajat. Monen oululaisyrityksen tavoin videoneuvotteluihin erikoistunut Elisa Videra palvelee Oulusta kansainvälisiä asiakkaita ympäri maailman vuorokauden ympäri, minkä lisäksi eri alojen kehitystiimimme tekevät työtä kaikkialle Suomeen.

Jarmo Mikkola, Elisa
Jarmo Mikkola, Elisa

Oululaisille tärkeä osa palveluamme on paikallinen yritysmyyntimme, jonka tehtävä on tarjota asiakkaillemme tuotteita, jotka tekevät heidän arjestaan helpompaa ja liiketoiminnastaan jouhevaa. Yritysasiakkaiden yhteyshenkilöiden tehtävä on auttaa yrityksiä rakentamaan toimivat IT-kokonaisuudet, joihin nopea 5G-yhteys kuuluu luonnollisena osana.

Oulu on vireä 5G-kaupunki

Oulussa lähtökohdat 5G-teknologioiden hyödyntämiselle ovat harvinaisen hyvät. Panostus radioteknologian tutkimukseen ja sen kaupalliseen hyödyntämiseen on ollut vahvaa jo ensimmäisten tekstiviestien ajoista lähtien.

Pioneeritason 5G-tutkimustyön ansiosta moni oululainen yritys on ollut etujoukoissa hyödyntämässä 5G:n ja IoT:n mahdollisuuksia uuden liiketoiminnan luomisessa.

Nopea verkko hyödyttää myös niitä yrityksiä, joille IT on oman ydinosaamisen tukitoiminto. Elisalla avasimme ensimmäisen kaupallisen 5G-mobiiliverkon Ouluun marraskuussa 2019, minkä jälkeen niin verkon peitto kuin käyttäjämääräkin on kasvanut hurjaa vauhtia.

Kiinteiden antennien avulla 5G-teknologialla kyetään saavuttamaan kuituverkon nopeus huomattavasti kevyemmillä kustannuksilla ja pienemmällä vaivannäöllä.

5G kuuluu missä vain

Parasta 5G:ssä on se, että yhteys on niin nopea. Se poistaa esteet paikkariippumattomalta hybridityöltä, sillä raskaskin videokuva tai suurikokoiset tiedostot liikkuvat hetkessä mistä vain ja minne vain. Se on tärkeää joka paikassa, mutta erityisen merkittävää täällä Pohjois-Suomessa, missä välimatkat ovat pitkiä.

Kehitys on sitä, että 5G:n aikana videokuva tulee jokaisen luokse, eikä työntekijän tarvitse lähteä videokuvan luokse.

Sujuva etätyö vaatii kuitenkin oikeat välineet, joiden hankkimisessa yhteyshenkilömme auttavat. Moderni tekniikka on tärkeää myös siksi, että se viestii yrityksen arvostavan hyviä työntekijöitään. He ovat tärkeitä, kun satamasta katsotaan maailmalle.

Lue myös

Onhan käytössäsi tietoturvallinen videoneuvottelu?

5G tekee elämästä Oulussa entistäkin parempaa

5G vie vaatteet Seinäjoelta ja verkkokaupasta kanta-asiakkaille

Parhaat videoneuvottelulaitteet hybridityöhön

Kirjoittanut

Jarmo Mikkola
Aluejohtaja, Pohjois-Suomi

Jarmo Mikkola toimii Elisan Pohjois-Suomen aluejohtajana. Hän on tietojärjestelmätieteitä pääaineenaan lukenut ekonomi ja toiminut ICT-alan myynti- ja johtotehtävissä yli 15 vuoden ajan.