Perheyritys Smartumin toimitusjohtaja Maarit Hannula uskoo, että nopeasti muuttuvassa maailmassa parhaiten pärjää johtaja, joka osaa rekrytoida talliinsa parhaat tyypit ja ymmärtää pitää heistä kiinni.
Teksti ja kuva: Juho Paavola
Miten ja miksi sinusta tuli johtaja?
“Se kävi sattumalta, sillä en ole koskaan pyrkinyt johtajaksi. Polkuni johtajaksi on ollut aika epätyypillinen, ja mahdollinen oikeastaan vain näin perheyrityksessä. Istuin yhtiön hallituksessa vuonna 2009, kun silloinen toimitusjohtajamme lähti uuteen työpaikkaan. Smartumin perustajat eli kaksi veljeäni kysyivät, ottaisinko haasteen vastaan. Olin ollut 15 vuotta työelämässä, mutta en päivääkään johtajana. Mietin, miten porukka suhtautuisi uuteen rooliini ja miten pärjäisin, sillä olin ollut aina tunnollinen tyyppi, joka halusi vain töitä, joita varmasti osaisi. Sanoin miettiväni hetken ja soittavani kotiin. Sain mieheltäni uudelle työlle täyden tuen ja uskalsin hypätä tuntemattomaan. Sitä en ole katunut päivääkään.”
Kolme konkreettista keinoa, joilla johdat itseäsi?
“Ensinnäkin teen paljon ajatustasolla tietoista reflektointia. Mietin viikon päätteeksi aktiivisesti, mitä olen oppinut ja mitä olisin voinut tehdä toisin. Toiseksi huolehdin siitä, että varaan työn vastapainoksi riittävästi aikaa perheelle, unelle ja harrastuksille. Kolmanneksi pyrin kurinalaisuuteen: teen paljon to do -listoja ja myös hoidan ne. Niitä seuraamalla saan fiilksen, että asiat todella etenevät, mikä taas innostaa eteen päin.”
Miten alaisesi ovat kehittäneet sinua johtajana?
“Monella heistä on työvuosia takana huomattavasti enemmän kuin itselläni, ja otan oppia heiltä mielelläni vastaan. Koska vaadin itseltäni aika paljon, vaadin paljon myös muilta, ja siksi kiitoksen kynnys on ollut hieman turhan korkealla. Palautteen kautta olen oppinut, ettei kehuissa, kiitoksissa ja ystävällisissä sanoissa kannata säästellä, kun ihmiset kerran tekevät hyvää työtä.”
Mikä on johtajan suurin synti?
“Epärehellisyys, kaksinaamaisuus ja toisen ansion ottaminen itselleen ovat pahoja, mutta johtamisen onnistumisen kannalta suurin synti on turha miellyttäminen. Jos kaikkia yrittää miellyttää, homma epäonnistuu lähes varmasti. Kun uskaltaa johtaa silloin, kun on tarve, ja olla oma itsensä, voi päätöstensä jälkeen katsoa suoraselkäisesti peiliin, vaikka itse asia ei aina niin mukava olisi ollutkaan.”
Mikä on teos, joka jokaisen johtajan tulisi lukea?
“Gary Hamelin kirjoittama Johtamisen tulevaisuus. Hän peräänkuuluttaa teoksessa johtamisen innovaatioita, sillä perinteisillä liikkeenjohdon mekanismeilla ei enää 2000-luvulla voi johtaa yrityksiä onnistuneesti. Hän käyttää paljon konkreettisia yritysesimerkkejä uudentyyppisistä johtamistavoista, joissa valta on mahdollisimman lähellä asiakasrajapintaa. Se johtaa yrityksissä ketteryyteen ongelmanratkaisussa.”
Teesisi johtajana #minäjohdan
“Leading from the middle. Johdan joukosta käsin, en päsmäröi edestä tai lymyile takana. Epäitsekkyys mahdollistaa toisten ihmisten innostumisen, ja kun organisaatio on innostunut, kaikki on mahdollista.”
Tärkein asia, jonka olet johtamisesta oppinut?
“Johtaminen on palveluammatti, mutta se ei tarkoita toisen ihmisen puolesta tekemistä tai pelkkää pään silittämistä. Johtaminen on onnistumisten edellytysten luomista ja esteiden poistamista, oli se sitten vaikkapa selkeiden tavoitteiden asettamista tai kommunikaation parantamista. Mielestäni johtajan tehtävänä on yksinkertaisesti luoda olosuhteet, joissa ihmisten on helppoa onnistua.”
Mitä teet, jos mokaat itse?
“Mielestäni pystyn jopa tunnistamaan oman virheeni melko hyvin ja jopa myönnän sen, jos virhe on minun. Silloin pyydän anteeksi, minimoin vahingot ja yritän oppia siitä, jotta en tekisi samaa virhettä kahta kertaa. Useimmiten asiat ovat kuitenkin melko hyvin korjattavissa, ja siksi asioista ei saa jättää virheiden pelkäämisen vuoksi tekemättä.”
Millä tavoin teknologian lisääntyminen ja digitalisaatio ovat muuttaneet yritystänne ja sen johtamista?
“Kuuden vuoden aikana Smartumin palvelut ovat pitkälti sähköistyneet, mikä näkyy myös johtamisessa. Maailman megatrendeistä digitalisaatio on vaikuttanut johtamiseen siten, että esimerkiksi viiden vuoden strategioista on tullut epärelevantteja, koska maailma muuttuu niin nopeasti. Nykypäivänä johdon tärkein kyky ei olekaan osaoptimointi tai strategian toimeenpanokyky, vaan ketteryys, parhaiden ihmisten rekrytoiminen, heidän innostamisensa ja viime kädessä heidän pitämisensä omassa yrityksessä. Uusiutumiskykyinen organisaatio, jolla on parhaat työntekijät, selviää voittajana myös hieman huonompinakin aikoina.”
Kuka on oma esikuvasi johtajana ja miksi?
“En osaa nimetä varsinaista esikuvaa, mutta mielestäni pääministeri Juha Sipilä on hyvä ajankohtainen esimerkki suoraselkäisestä johtajuudesta. Sipilästä välittyy sellainen fiilis, että hän tekee sen, mitä tässä tilanteessa johtajan pitääkin tehdä ajattelematta omaa uraansa ja jatkoansa. Hän on epäitsekäs, hänellä on isompi missio ja hän saa joukkoja taakseen.”
Maarit Hannulan urapolku
Tapahtumat, jotka kasvattivat johtajana:Fakta
Kuka? Maarit Hannula, 34
Työ: Smartum Oy:n toimitusjohtaja
Yritys: Vuonna 1995 perustettu Smartum Oy kehittää ja tuottaa hyvinvoinnin maksuratkaisuja työnantajille ja kunnille.
Alaisia: Yrityksessä työskentelee noin 40 henkeä.
Koulutus: Oikeustieteen maisteri, tradenomi.
Lue myös
Luovuus vaatii johtajalta luottamusta
”Ihmisen ei ole tarkoitus hallita kaikkea”