Rauhallinen mieli toimii tehokkaasti ja auttaa selättämään haasteita hektisessä arjessa. Pienetkin paussit pitkin työpäivää laskevat stressitasoja ja auttavat parempiin päätöksiin. Erilaisilla sovelluksilla ja palveluilla saat tauoista enemmän irti esimerkiksi hengitystä harjoittamalla.
Pinnaa kiristää, työt eivät maistu, tekee mieli lohturuokaa, sohva houkuttelee enemmän kuin lenkkipolku, tulee äyskittyä ihmisille, tehtyä hätiköityjä päätöksiä… Haitallinen stressi ilmenee monin tavoin, ja etenkin yrittäjille se on tuttu kaveri.
Joskus stressi on kestänyt niin kauan, että sitä alkaa pitää osana omaa luonnettaan. Minä nyt vain olen niin nopea, temperamenttinen ja suorapuheinen!
Jatkuvasti ylikierroksilla käyvä mieli ja alati kuohuvat tunteet väsyttävät, vievät työnteolta parhaan terän ja pahimmillaan jopa työn ilon.
Yrittäjälle ylivireydestä voi koitua kallis lasku kaikkine kerrannaisvaikutuksineen.
Apu on kuitenkin lähempänä kuin uskoisikaan: oman mielen sisällä. Jo pienet, vaikka vain minuutin mittaiset rauhoittumispaussit pitkin työpäivää auttavat ehkäisemään stressin haitallisia vaikutuksia.
Kolme syytä, miksi mielenrauha kannattaa
Mielen rauhoittuessa kehon stressihormonien, kuten kortisolin ja adrenaliinin, tasot laskevat. Tällä on vaikutusta myös ajatteluun: putkinäkö väistyy, kyky ajatella laajemmin ja luovemmin vahvistuu, muisti pelaa paremmin ja on helpompi tehdä tietoisia päätöksiä. Siinä missä stressaantunut mieli näkee lähinnä uhkakuvia, rauhallinen mieli pystyy ajattelemaan eri vaihtoehtoja laajemmin ja suuntautumaan myös positiivisiin asioihin elämässä.
Stressi saa kehon jännittymään, vatsavaivat ja muut krempat aktivoitumaan sekä vastustuskyvyn laskemaan. Stressi nostaa pulssia ja veren hyytymistekijöiden määrä, mikä pitkittyessä voi johtaa kohonneeseen sydän- ja verisuonisairauksien riskiin. Sen sijaan rentoutuneella mielellä jopa kipuihin on helpompi suhtautua. Liikunta rentouttaa kehoa, mutta voi myös lisätä stressiä. Siksi kaikki lähtee mielestä: kirkkaalla mielellä pystyy paremmin arvioimaan, millaista liikettä keho kaipaa juuri nyt.
Siinä missä sopiva määrä stressiä lyhytaikaisesti energisoi ja saa mielen fokusoitumaan tehtävään, pitkittyessään stressi johtaa päättömään sohimiseen, virheisiin ja tehottomuuteen. Rauhallisessa mielentilassa uudet asiat eivät tunnu yhtä uhkaavilta kuin väsyneenä, ja riskien arviointi on kokonaisvaltaisempaa. Tasapainossa oleva mieli on joustava, jolloin myös vuorovaikutus paranee – ja siitäkös sekä työntekijät että asiakkaat tykkäävät!
Neljä sovellusta tai palvelua stressin lieventämiseen
1. Insight timer
Meditointi on tutkitusti parhaita tapoja rauhoittaa mieltä ja kehittää sen joustavuutta. Maailman suurimmasta ilmaisesta meditaatiosovelluksesta löytyy paitsi ajastin, myös 35 000 ohjattua meditaatioharjoitusta stressinhallinnasta unen parantamiseen, keskusteluryhmiä sekä maailman huippukouluttajien kursseja muutamilla dollareilla. Suomenkielisiä harjoituksia löytyy muun muassa hakusanalla ”harjoitus”. Kokeile vaikka Sanna Fäldtin Mielentyyneyden meditaatiota. Insight Timer toimii myös selaimella.
2. Breathe2Relax
Hengittäminen laskee sykettä ja vähentää stressin aiheuttamia fyysisiä oireita. Ilmaisessa sovelluksessa voit tehdä rauhoittavia hengitysharjoituksia tasataksesi mielialaasi ja sykettä. Breathe2Relax on kehitetty Yhdysvaltain Puolustusministeriössä yhdessä terveydenhuollon työntekijöiden kanssa.
3. FressiTV
Liikunta paitsi kohottaa kuntoa ja antaa energiaa, myös laskee stressihormonien määrää kehossa. Luonnossa liikkuminen on paras mielen tyyneyttäjä, mutta aina ei pääse ulos, ja silloin voi kaivaa netistä ilmaisia ohjattuja liikuntatunteja. Joskus kunnon cross training -rääkki on paikallaan, joskus taas rauhallinen jooga. FressiTV on hyvä vaihtoehto, jos kotijumppa kuulostaa paremmalta kuin liikuntakeskukseen lähteminen. Sivuilta löytyy paljon tallenteita ja suoria lähetyksiä maksuttomina sekä tilaajille.
4. Evernote-kiitollisuuspäiväkirja
Mitä stressaavampi elämä, sitä tärkeämpää on suunnata mieltä tietoisesti kohti positiivisia asioita. Yksi tapa on pitää kiitollisuuspäiväkirjaa eli kirjata päivittäin ylös niitä asioita, joista voi juuri sillä hetkellä olla kiitollinen. Muistiinpanot voi tehdä vaikka vihkoon tai kännykkään, mutta myös Evernote-muistiinpanosovellukseen, josta löytyy valmis mallipohja kiitollisuuspäiväkirjalle. Työpaikalla voi seinään kiinnittää kiitollisuuspuun, johon jokainen laittaa kiitollisuudenaiheensa päivittäin näkyviin esimerkiksi post-it -lapuilla.
Kiitollisuuspäiväkirjan mallipohja Evernotessa
Lue myös
Vähennä stressiä työpäivää rytmittämällä