Juhlitaan yrittäjiä!

Lukuaika 2 min

Minulla on ehdottomasti Elisan parhaat asiakkaat, siitä ei pääse mihinkään. Saan ilokseni huolehtia tiimini kanssa juuri Suomen taloudelle ja kehitykselle merkityksellisimmistä tekijöistä, jotka laittavat täysillä itsensä ja osaamisensa likoon – siis yrittäjistä.

Kulunut vuosi on osoittanut, että yrittäjät myös kehittyvät ja toimivat jopa suunnannäyttäjinä suuremmille yrityksille.

Tällä hetkellä puhutaan paljon hybridityöstä, joka on useiden tutkimustenkin mukaan tullut jäädäkseen – mutta moni yrittäjä on työskennellyt täysin hybridisti jo ennen koronaa. Työtä on voinut tehdä missä vain, kunhan netti toimii ja päätelaitteesta löytyvät tarvittavat sovellukset.

Toki pandemian aikana myös yrittäjät ovat panostaneet vieläkin parempiin hybridityön käytäntöihin. Tällaisia ovat esimerkiksi siirtyminen 5G-yhteyksiin, laadukkaiden yhteyksien varmistaminen toimiston lisäksi myös kotiin sekä itselle että työntekijöille, tai Teamsin lisenssien päivittäminen kattavammiksi, jotta asiakkaille mahdollistuisi virtuaaliajanvaraus.

Työssäni pääsen keskustelemaan paljon yrittäjien kanssa. Viime aikoina keskustelujen teemana on ollut pohtia, mitä yrittäjät haluavat pandemian jälkeen jättää oppeina arkeen. Pandemia toi monelle pakollisen digiloikan, mutta miten varmistaa, että loikka jatkuu edelleen yhtä suurella energialla?

Vastaus on ollut harvinaisen selkeä: oppina arkeen tulisi jäädä rohkeus kokeilla ja onnistua – ja myös epäonnistua, samalla jotain uutta oppien.

Sanotaan että pakko on usein paras muutoksen vauhdittaja, ja osa yrityksistä onkin pystynyt kääntämään pandemian tuoman pakon omaksi hyödykseen.

Jopa 2/3 pk-yrityksistä on nähnyt digitaalisuuden tuoneen kasvua liiketoimintaan. Liiketoimintaa on uudistettu viemällä asiakastapaamiset videoyhteyden päähän, perustamalla verkkokauppapalvelu, valjastamalla digikanavia vielä aktiivisemmin asiakaspalveluun, markkinointiin ja viestintään sekä kehittämällä ihan uudenlaisia palvelumalleja. On siis uskallettu kokeilla uutta, vaikka siitä ei olisi kokemusta tai vankkaa osaamista.

Asiantuntevaa palvelua yrittäjille

Tätä rohkeutta pitää tukea ja vaalia, ja me Elisalla haluamme toimia kaikkien yrittäjien digikumppanina.

Tuomme asiantuntemustamme saataville, meidät on helppo tavoittaa läpi Suomen ja koulutamme sekä opastamme yrityksiä arjen asioissa.

Kiitos yrittäjät ja paljon onnea 5.9. vietettävänä Yrittäjän päivänä! Katso myös alta Yrittäjän päivän kunniaksi tekemämme onnitteluvideo.

Lue myös

Oikeilla työvälineillä yrittäjän arki on astetta rennompaa

Yrittäjän digiteot kiireen keskellä – miten käynnistää digitekojen kierre?

Oma verkkotunnus tuo yrittäjälle uskottavuutta ja turvallisuutta

Yrittäjä ei jää yksin Elisan asiakkaana

Kirjoittanut

Noora Lainio

Noora Lainio vastaa yrittäjäsegmentin asiakkuuksista ja myynnistä ja on inspiroitunut erityisesti asiakaslähtöisen ja digitaalisen myynnin kehittämisestä. Elisalla yrittäjäasiakkaita palvellaan noin 150 yritysmyyjän toimesta puhelimessa, myymälässä ja verkossa. Koko tiimin voimin haluamme auttaa suomalaisia yrittäjiä kehittämään omaa liiketoimintaansa digiteoilla tuottavammaksi.