Tekstiviesti lisäämään turvallisuutta pankki- ja verkkopalveluiden käytössä

Lukuaika 2 min

Syyskuussa voimaan astunut Euroopan unionin PSD2-direktiivi parantaa muun muassa maksamisen turvallisuutta. Pankeilta tämä edellyttää entistä vahvempaa tapaa tunnistaa palveluita käyttävä asiakas.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vanhat tunnuslukulistat eivät sellaisenaan riitä asiakkaan tunnistautumiseen. Näiden käyttöön tarvitaan uutena vahvistuselementtinä tekstiviestillä toimitettava vahvistusviesti.

Elisalla on monen vuoden kokemus viestintäratkaisuista, joissa tekstiviestejä käytetään laajasti eri toimialoilla, muun muassa finanssi-, energia- ja logistiikan alalla.

Meillä on korkean käytettävyyden ja sertifioitu tietoturvallinen tuotantoympäristö, jossa voidaan varmistaa palvelutasot ja kapasiteetti asiakastarpeiden mukaisesti.

Tekstiviestien uusi tuleminen

Tekstiviestit elävät uutta renessanssia yritysten ja kuluttajien välisessä hyötyviestinnässä. Tekstiviestin käyttö on lisääntynyt usean viimeisen vuoden aikana ja kasvu jatkuu edelleen voimakkaana.

Yritykset käyttävät tekstiviestejä esimerkiksi asiakasviestinnässä, ajanvarauksen muistutuksissa, pakettien toimitusten ilmoituksissa ja poikkeustilanneviestinnässä.

Tekstiviestien avulla digitalisoidaan asiakasprosesseja ja näin tehostetaan yrityksen toimintaa. Tällä tavalla nopeutetaan yrityksen palveluprosesseja ja parannetaan asiakaspalvelua, mikä lisää myös asiakastyytyväisyyttä.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin 2018 teettämän tutkimuksen mukaan tekstiviestien käyttö on edelleen yhtä suosittua kuin pikaviestien, vaikka näiden suosio onkin voimakkaammassa kasvussa kuluttajapuolella. Viestipalveluita käyttää viikoittain yli 70 prosenttia suomalaisista kuluttajista.

Tekstiviestien hyvä huomioarvo mahdollistaa nopean tavoitettavuuden. Tekstiviestien käytön ollessa tuttua ja sujuvaa, mahdollistaa tämä niiden hyödyntämisen viestimiseen erittäin hyvin.

Kaikille tutulla tekstiviestillä turvallista asiointia

Tekstiviesti soveltuu erittäin hyvin kaksivaiheiseen tunnistamiseen sekä yhdessä avainlukulistan kanssa tehtävään vahvaan tunnistautumiseen, koska se ei edellytä erillistä sovellusta ja on näin ollen käytettävissä kaikissa matkapuhelimissa.

Myös ikäihmiset ovat tottuneita käyttämään tekstiviestejä, minkä takia mikään ikäryhmä ei jää palveluiden käytön ulkopuolelle.

Vahva tunnistaminen tarkoittaa maksupalvelun käyttäjän sähköistä tunnistamista vähintään kahdella kolmesta toisistaan riippumattomasta vaihtoehdosta:

  1. tieto eli jokin, mitä vain maksupalvelun käyttäjä tietää (salasana tai PIN-koodi)
  2. hallussapito eli jokin, mitä vain maksupalvelun käyttäjällä on hallussaan (puhelin tai avainlukusovellus)
  3. maksupalvelun käyttäjän yksilöivä ominaisuus (sormenjälki tai kasvotunnistus)

 

Salasanalistat eivät siis sellaisenaan täytä uuden direktiivin kohtaa kaksi, koska listat ovat kopioitavissa. Tämän vuoksi näiden rinnalle on otettu käyttöön viranomaisen vaatimuksesta tekstiviestillä toimitettava lisävahvistuspyyntö.

Yleisin tapa verkkopalveluihin kirjautumiseen on edelleen käyttäjätunnus ja salasana, vaikka verkkopalveluiden käytön yhteydessä tekstiviestillä lähetettävä kertakäyttöinen salasana lisää turvallisuutta.

Tämän lisäksi ongelmaksi muodostuu se, että salasanaa muutetaan liian harvoin, jos koskaan. Samoja tunnuksia käytetään useissa eri palveluissa, jolloin tietomurrossa kaikkien käytettävien palveluiden tiedot ovat vaarassa päätyä vääriin käsiin.

Kertakäyttöinen salasana lisää siis palvelun turvallisuutta ja näissä tapauksissa vaivattomiin tapa toimittaa kertakäyttöinen salasana on tekstiviesti. Useat palvelut mahdollistavatkin jo tällaisen kaksivaiheisen tunnistaminen tekstiviestin avulla.


Oletko miettinyt, miten voit paremmin turvata asiakkaittesi liiketoiminnalle tärkeät tiedot? Ota yhteyttä niin keskustellaan asiasta.


Kirjoittajana Jari Hyvönen

Jari työskentelee yritysasiakkaiden IT-liiketoiminnassa Business Managerina. Vastuullaan Jarilla on viestinnän sovellukset ja ratkaisut. Jarilla on vuosien kokemus viestintä liiketoiminnan johtamisesta ja kehittämisestä, sekä uusien palveluiden Go-To-Market-vetämisestä.

Jari Hyvönen

Asioinnin ja asiakaspalvelun tuotteiden ja palveluiden kehittäminen ja tuottaminen on osa Elisan Yritysasiakkaat-yksikön IT-liiketoimintaa.

Tarjoama sisältää digitaalisen asioinnin palvelumuotoilua sekä digitaalisia puhevaihde- ja asiakaspalveluratkaisuja integroituna muun muassa Microsoftin ja Salesforcen CRM-järjestelmiin.

Asiakaskohtaisesti toteutamme prosessien automatisointia tekoälysovelluksilla, robotiikalla ja ohjelmistokehityksellä. Näiden asiointipalvelualustojen ylläpitoa ja kehitystä tarjoamme jatkuvana palveluna. Olemme tehneet asiointia parantavia toimituksia tuhansille suomalaisille yrityksille ja organisaatioille.

Lue myös

Oma verkkotunnus tuo yrittäjälle uskottavuutta ja turvallisuutta

Tehosta asiakasviestintää ja digitalisoi asiakasprosesseja tekstiviestien avulla

Sovelluskehitystä Microsoftin ja Elisan valmiskomponenteilla: case Porokolari-sovellus

Elisan Dialogi tekstiviestipalvelu