Työnteko on muuttanut luonnettaan. Tänä päivänä työntekijä odottaa tai jopa vaatii, että työpaikka mukautuu sen mukaan, minne elämä vie. Kun digitaalinen työympäristö voi sijaita missä tahansa, asettaa se vaatimuksia yhteyksille, laitteille ja tietoturvalle.
“Työntekijöille kannattaa työnantajan toimesta tarjota mahdollisimman hyvät ja toimivat yhteydet ja välineet, joilla he pystyvät tekemään työtään sujuvasti”, sanoo Elisan yritysliittymien Business Lead Minna Vatilo.
Hyvillä yhteyksillä ja työvälineillä parannetaan jopa työntekijätyytyväisyyttä. Osalla toimialoista ne voivat olla yksi kriittinen tekijä, jonka perusteella ihmiset hakeutuvat tiettyyn työpaikkaan tai pysyvät siellä.
“Työntekijän näkökulmasta onkin nykypäivänä erittäin tärkeää, että töitä voi tehdä kaikkialta sujuvasti, oli se sitten kotona, työpaikalla, liikkeellä, asiakkaalla. Nykyään liikutaan enemmän ja työpisteitä voi olla erilaisia.”
“Kun käytetään isoja tiedostoja Teamsissa tai soitetaan videopuheluita, tien päälläkin voi osallistua kokoukseen kännykän kautta, kun yhteydet ovat kunnossa”, Vatilo muistuttaa.
Yhteyden jakaminen kännykästä sopiikin tilapäiseen tarpeeseen. Varsinaiseen etätyöhön on hyvä olla erillinen yhteys työasemalle, sillä se lisää työnteon mukavuutta merkittävästi.
Yhteyksiä rakennustyömaalle ja myyntityöhön
Sujuville yhteyksille on tarvetta nykypäivänä monilla eri aloilla. Kenttätyössä liikkuu paljon asentajia, jotka hallinnoivat asiakkuudenhallintaohjelmia, katsovat asennustiedostoja tai kuittailevat työmääräyksiä. Myyjät käyvät asiakkaillaan, lataavat ja esittelevät isoja myyntimateriaaleja ja tarvitsevat näin ollen hyvät yhteydet.
Kaiken digitalisoituessa myös raskaammassa työssä yhteyksien pitää sujua.
“Esimerkiksi rakennusteollisuudessa joudutaan lataamaan piirustuksia ja suunnitelmia rakennustyömaalla”.
“Tulevaisuuden työnteko tulee asettamaan uudenlaisia vaatimuksia myös yhteyksille ja näihin nopea 5G-yhteys tulee vastaamaan hyvin”, Minna Vatilo sanoo.
Toki yritysten IT-osastoillakin halutaan, että työ sujuu. IT-hallinto on usein kiinnostunut myös siitä, millaisilla yhteyksillä IT-järjestelmiin tullaan.
“Kun tarjotaan hyvä yhteys ja välineet, niin pystytään varmistamaan, että ihmiset eivät esimerkiksi käytä julkisia ilmaisia wifi-verkkoja, vaan luotettavaa yhteyttä omasta kännykästään muodostaessaan yrityksen verkkoihin yhteydet”, Vatilo sanoo.
Työntekijälle huippupuhelin edullisempaan hintaan
Moni yritys on kiinnostunut Elisa Palvelupäätelaite -palvelusta, jonka avulla yritys saa kuukausimaksulla päätelaitteita, kuten puhelimia ja tietokoneita, joihin kuuluu omat huoltoprosessinsa sekä varalaitepalvelut. Tämä on tehnyt yrityksille laitteiden hankkimisesta kätevää.
“Jos yrityksellä on tietty budjetti laitehankintoihin, mutta työntekijä kuitenkin haluaa sen uusimman iPhonen, voidaan kustannus jakaa työnantajan ja työntekijän kesken Elisa OmaLasku -palvelulla”, Vatilo sanoo.
Tietoturva digitaalisessa työpaikassa
Monenlaiset tietoturvariskit, kuten tietojen kalastelu, ovat nykypäivän työntekijöiden haasteena riippumatta siitä, missä työtä tehdään, kertoo Elisan Business Manager Lenni Koivisto.
Erityisesti pienemmissä yrityksissä, missä uhkaan ei välttämättä olla varauduttu, saatetaan esimerkiksi tietojenkalastelun tuloksena paljastaa tietoja jotka mahdollistavat kiristyshaittaohjelman asentamisen. Näihin voi helposti haksahtaa, jos ei tiedosta riskejä. Isommissa yrityksissä pulmia aiheuttaa usein puutteellinen päätelaitesuoja.
Digitaalisessa työpaikassa yksi tärkeimpiä tietoturvatoimia onkin päätelaitteiden suojaus, sanoo Elisan Business Manager Sami Ropponen. Kun päätelaite on saatu turvattua, on seuraavaksi tärkeintä varmistaa VPN-yhteys.
“Etätyöskentelyssä VPN eli virtual private network on hyvä lisä tietoturvaan. Se tekee erilaisista hyökkäyksistä vaikeampia”, lisää Koivisto.
Jos yrityksen tietojärjestelmät sijaitsevat julkipilvessä, tällöin myös tietoturva ja pääsy yrityksen järjestelmiin kannattaa hoitaa pilvessä. Tähän paras vaihtoehto on Elisa SASE (Secure Access Service Edge), joka on moderni ja tietoturvallinen ratkaisu digitaaliseen työpaikkaan ja tarjoaa paikasta riippumattoman pääsyn yrityksen dataan.
“Tietoturva hoidetaan siinä julkipilven reunalla, ja sen kautta kytkeydytään yrityksen tietojärjestelmiin”, kertoo Ropponen.
Mikäli yrityksen tietojärjestelmät sijaitsevat konesalissa jaetussa kapasiteetissa, silloin tietoturvallinen pääsy yrityksen järjestelmiin varmistetaan palomuuriratkaisuilla.
Käyttäjien toiminta luo riskejä
Tietoturvassa usein myös käyttäjän toiminta voi muodostaa riskin, riippumatta siitä millaisia mekanismeja tai teknologiaa päälle rakennetaan. Pahimmassa tapauksessa käyttäjä tarjoaa pääsyn hyökkääjälle vaikka suojaukset olisivat kuinka hyvät
Ratkaisuna kannattaa miettiä työntekijöiden kouluttamista, Ropponen sanoo. Hyvä vaihtoehto ovat esimerkiksi organisaatioille suunnatut Elisan tietoturvakoulutukset, joissa henkilöstö voi oppia tietoturvauhkista käytännönläheisesti esimerkkien avulla.
“Kannattaa arvioida myös käyttäjäoikeuksia. Tavallinen työntekijä ei tarvitse niitä kuin omaan tonttiinsa, eli ei kannatakaan antaa pääsyä kaikille kaikkialle”, Koivisto sanoo.
Ensiluokkaista työntekijäkokemusta
Missä ikinä työtä tehdäänkään, työn sujuvuutta edistävät älykkäät työkalut ja toimivat palvelut. Elisalla digitaalisen työympäristön palvelukokonaisuudessa on haluttu panostaa ensiluokkaiseen työntekijäkokemukseen, tekoälyn tuomiseen asiakkaiden hyödyksi sekä vahvaan kumppanuuteen asiakkaan kanssa.
Yksi tärkeimmistä digitaalisen työpaikan arkeen vaikuttavista tekijöistä ovat sujuvat päätelaite- ja loppukäyttäjäpalvelut.
“Mikäli arjessa ilmenee haasteita IT-laitteissa tai -ympäristössä, jos esimerkiksi jokin tietokoneessa tai muissa työvälineissä ei toimi, Elisan palvelu auttaa. Toimitamme asiakkaalle kaikki tarvittavat päätelaitteet toimivan arjen takaamiseksi. Myös Microsoftin 365 -palvelut, jotka mahdollistavat työn tekemisen paikasta riippumatta, ja niiden tuki ovat oleellinen osa nykypäivän sujuvaa digitaalista työntekoa”, Elisan yritysasiakkaiden Business Lead Annamaija Pelkonen kertoo.
Asiakkaat voivat lähestyä Elisaa eri palvelukanavissa, kuten palveluportaalissa, chatissa, soittamalla, sähköpostilla tai lähituessa omassa toimipisteessä. Tavoitteena on, että asia saadaan ratkaisua mahdollisimman nopeasti ja helposti, jotta asiakkaan työ ei keskeydy.
“Tässä tuloksemme ovatkin erinomaisia, asiakkaamme saavat meiltä nopeasti asiantuntevan ratkaisun IT-haasteisiin.”
Tekoäly asiakkaan hyödyksi
Elisalla kaikki tekoälyn kehitys digitaalisen työympäristön palveluissa valjastetaan asiakkaan hyödyksi.
”Se, mitä taustalla palvelukehityksessä teemme, jaamme kaikille asiakkaillemme ja kaikki pääsevät siitä hyötymään. Kehitämme jatkuvasti tekoälyyn pohjautuvia ratkaisuja asiakkaittemme eduksi – ilman että siitä erikseen veloitetaan. Virtuaalinen kehityspäällikkö ja ennakoiva tekoälyä hyödyntävä alustakehitys ovat tästä hyviä esimerkkejä”, Pelkonen kertoo.
Usein yritykset hakevat IT-toimittajaksi pitkäaikaista ja vastuullisesti toimivaa kumppania. Tähän Elisa vastaakin.
”Elisa kykenee tarjoamaan asiakkailleen edistyksellisen tekoälypohjaisen digitaalisen työympäristön ja sujuvaa, vastuullista kumppanuutta”, Pelkonen summaa.
Lue myös:
Digitalisaatio, datatalous ja tekoäly muuttavat työn tekemisen tapaa
Yrittäjän paikkariippumaton työ – vinkit, joilla onnistut
Yrityksen digitaalinen ilme on yhä tärkeämpi käyntikortti
Practical AI -kurssi sopii kaikille – ota tekoälytaidot haltuun